Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: KS: Saku Sopanen on soraääni VR:n raiteilla  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
[Tunnus poistettu]
Vieras
« : Elokuu 17, 2016, 09:58:32 »

Kouvolan Sanomat 15/8 -16 kirjoittaa:

"
Kouvolalaisen Easmar Logisticsin toimitusjohtaja Saku Sopanen on hankala mies rautatieliikenteen jättiläiselle VR:lle.

Sopanen kanteli 2,5 vuotta sitten VR:stä Kilpailuvirastoon. Kouvolalaisyrityksen mielestä VR osakkuusyhtiöineen vaikeuttaa kilpailevien yritysten toimintaa ja markkinoille tuloa.

Vuoden 2013 lopussa Sopanen hankki Easmarille oman veturin. Yrityksellä on lupa tehdä omalla kalustolla rautatievaunujen vaihtotöitä Kouvolan ratapihan ja yrityksen Kouvolassa olevien terminaalien välisellä osuudella. Yritys toimii Tehontiellä.

— Mieti nyt, mihin mehiläisen pesään olen pääni työntänyt. Eihän kukaan järkevä ihminen tällaista tekisi, Sopanen tiivistää VR:n haastamisen.

Easmar on keskittynyt Venäjän-liikenteeseen. Vaikka VR:n monopoli murtui Suomessa vuonna 2007, itään päin suuntautuvassa liikenteessä VR pitelee edelleen ohjia tiukasti hyppysissään. Toisin sanoen Easmarin tekemien vaihtotöiden jälkeen vain VR voi hoitaa vaunujen vetotyön rajalle.

— Venäjän-liikennettä ei vapautettu kilpailulle vastoin EU:n rautatielakia ja vastoin Suomen perustuslakia.

Sopanen sanoo, että VR:n toiminta rapautui vuoden 2010 aikana siten, että vaunujen toimitusajat pitenivät moninkertaisiksi Kouvola - Vainikkala-välillä.

— VR toi lisäkustannuksia toimituksiin jopa 10 euroa tonnilta, eli Kouvolan ja Vainikkalan väliset rahtikustannukset kasvoivat jopa 100 prosenttia.

Sopasen mukaan toimitusajat alkoivat olla sellaisia, että vaunun siirtäminen 90 kilometrin päähän rajalle vei kaksi viikkoa.

VR siirsi Sopasen mielestä omalla toiminnallaan vientiliikenteen volyymejä kumipyörille.

— Se oli itse asiassa VR:n oma intressi. VR lähti kehittämään kumipyöräliikennettä.

Sopanen kiroaa, että rautatieliikenneyritykset ovat monopolin takia aikamoisella takamatkalla.

— Kun asiakkaita on menetetty kumipyörille, miten heidät saadaan takaisin. Toivoa ei ole menetetty, mutta haasteet ovat kasvaneet potenssiin.

Suomi ja Venäjä ovat neuvotelleet uutta yhdysliikennesopimusta useiden vuosien ajan.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tehdyssä yhdysliikennesopimuksessa rajoitettiin Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne valtion rautatieyhtiöiden etuoikeudeksi.

Lokakuun alkua on pidetty jonkinlaisena takarajana, jolloin päätöksiä Venäjän-liikenteen avaamisesta olisi odotettavissa.

— Se tarkoittaisi, että Venäjän liikennettä saisivat hoitaa muutkin kuin VR. Olemme jo käyneet neuvotteluja Fennia Railin kanssa erittäin hyvässä hengessä, Sopanen kertoo.

"


Hienoa kuulla, että Easmar ja Fenniarail ovat nyt löytäneet toisensa yhteistyön ja kumppanuuden merkeissä. Tähän astihan meillä ei yhteistyö rautateillä ole kuulunut tapoihin, sillä "me ollaan maailman parhaita ja osataan paremmin itte".

Lyhennetty artikkeli on luettavissa myös KS:n verkkolehdessä: http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/08/15/Saku%20Sopanen%20on%20sora%C3%A4%C3%A4ni%20VR%3An%20raiteilla/2016221152365/4
tallennettu
Jouni Haimi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 17


« Vastaus #1 : Elokuu 17, 2016, 13:31:34 »



No jaa tuota sakun bisnekset kyllä menivät persiilleenmuien syien kautta joten tuo kyllä tuntuu syylisten haulta aika pitkälti.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #2 : Elokuu 17, 2016, 19:05:02 »

No jaa tuota sakun bisnekset kyllä menivät persiilleenmuien syien kautta joten tuo kyllä tuntuu syylisten haulta aika pitkälti.

Minä näkisin asian aikalailla eri tavalla. Kyllä VR:kin ymmärtää oman etunsa kun yhtiössä nähdään, miten heidän kilpailijoiden keskinäinen yhteistyö lähtee liikkeelle. Rautatiemarkkinoiden murroksessa kannattaa olla mukana, jos siihen haluaa vaikuttaa. Ulkopuolelta se ei ole mahdollista.

Tämänkaltaisilla riitajutuilla, kuten VR:n ja Easmarin välillä on Kilpailuvirastossa, on tapana kuivua kasaan, kun osapuolet ymmärtävät miten paljon hyödyllisempää on tehdä reilua yhteistyötä kiukuttelun sijaan.
tallennettu
Tuukka Ryyppö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 3078


« Vastaus #3 : Elokuu 18, 2016, 15:37:22 »



No jaa tuota sakun bisnekset kyllä menivät persiilleenmuien syien kautta joten tuo kyllä tuntuu syylisten haulta aika pitkälti.


Easmarin ongelmista tiedän hyvin vähän. Valaisisitko, mitä on tapahtunut?
tallennettu

Matkustaminen on kallista. Paitsi jos päättää olla maksamatta majoituksesta. Jee!
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: KS: Saku Sopanen on soraääni VR:n raiteilla  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina