Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Parannusehdotuksia kuvasarjojen julkaisuun  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Kari Suominen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 69


« : Joulukuu 26, 2016, 14:22:08 »

Parannusehdotus esimerkin valossa

   Olen luomassa vaikka kymmenen kuvan sarjaa, johon tulevat kuvat eivät vielä ole Vaunut.org -palvelimella, vaan lataan ne koneeltani suoraan sarjaa kasatessani. Kuvasarjan luonteen vuoksi haluan esittää kuvat aikajärjestyksessä, joten saadakseni  ne haluamaani  järjestykseen joudun syöttämään niitä perinteisesti eli aloittaen sarjan viimeisestä päättyen ensimmäiseen.

Viidennen kuvan kohdalla muistan, että olen samaisen kuvan lisännyt jo runsas vuosi aiemmin, eli en lisääkään sitä uudestaan vaan käyn muokkaamassa jo palvelimella olevan kuvan tietoja liittämällä sen osaksi kuvasarjaa. Tästä se ongelma alkaa, sillä näin toimien kuva kyllä tulee osaksi kuvasarjaa, muttei siihen kohtaan johon se oli tarkoitettu, vaan järjestelmä sijoittaa sen väkisin viimeiseksi, jolloin ajallisesti eteneväksi tarkoitettu kuvasarja vesittyy. Sillä ei liene merkitystä, liitetäänkö kuvat sarjaan samassa yhteydessä kun kuin kuvia ladataan palvelimelle vai muodostetaanko se jo siellä olevista kuvista, sillä järjestelmä ilmeisesti mieltää aina sen ensinnä lisätyn viimeiseksi sarjaa kasatessa.

  Onko tähän ominaisuuteen mahdollista tehdä muutoksia esim. niin, että vaikka kuvalistauksessa olisi mahdollista hiirellä vetäen editoida kuvien keskinäistä järjestystä sarjassa tarvittaessa.

Kuvasarjojen julkaisemisesta

   Kuvien lataaminen ja tunnistetietojen huolellinen lisääminen ottaa aikaa ja pidempien sarjojen loppuun saattamiseen kerralla saakin varata kosolti aikaa varsinkin, jos vielä on kuvateksteihin tallentamassa oleellista lisätietoa. Sarjaa kasatessa suoraan omalta koneelta ladattaessa kuvat lisääntyvät heti kuva kuvalta nähtäväksi ja sarja rakentuu avoimesti eli puolivalmis tekele on kaikkien kommentoitavissa ja katsottavana keskeneräisenä. Olisiko mahdollista muuttaa tilannetta niin, että kuvat jäisivät hetkeksi "puskuriin" ja koko sarja tulisi vasta kerralla kaikilta osin valmistuttuaan näkyville sitten, kun se on ensin rauhassa kasattu ja tarkastettu. Kuvat ja teksti olisivat siis nähtävissä vasta, kun painettaisiin "Julkaise" -painiketta. Tämä mahdollistaisi osaltaan myös harrastajan tehokkaamman ajankäytön, kun sarjoja voisi hiljalleen "rakennella" luppoaikoina välillä taukoa pitäen.  

   Mahdollisuudelle muodostaa kuvasarjoja rauhassa ajan kanssa luulisi olevan sosiaalista tilausta sivustolla, sillä kuvasarjojen luettelosta löytyy yli 40 kuvankin sarjoja...
  
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 26, 2016, 22:59:42 kirjoittanut Kari Suominen » tallennettu
Tuukka Varjoranta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 493


« Vastaus #1 : Joulukuu 26, 2016, 23:11:14 »

Komppaan näitä ehdotuksia.
tallennettu

Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Resiina  |  Resiinan nettisivusto  |  Aihe: Parannusehdotuksia kuvasarjojen julkaisuun  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina