??.08.1980 / Kajaani
Raimo Sivonen

??.08.1980 Juna Oulusta Kontiomäen kautta saapuu Kajaanin asemalle. Tähän aikaan Helsingin yöjuna sai makuuvaunut vasta Kontiomäeltä peräänsä, jossakin vaiheessa ennen yöjunan lakkauttamista, makuuvaunut olivat jo Oulusta asti mukana. Kajaanissa on käyty keskustelua jonkun Lapin yöjunan reitin muuttamisesta Oulusta Savonradan kautta Helsinkiin, jolloin yöjuna reitille taas saataisiin. Ei ole VRssä herättänyt innostusta.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Kajaani (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Raimo Sivonen
Kuvasarja: Kajaanin asema 1980
Lisätty: 03.04.2015 12:48
Junatyyppi
P: 72
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Matkustaja
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

03.04.2015 14:13 Miitre Timonen: Hienot kuvat! On kyllä kerrassaan käsittämätöntä, että Pohjanmaan rataa menee parhaimmillaan kuusi yöjunaa peräkkäin Helsinkiin. Lippujen hinnat olisivat tietysti järkyttävät, vaikka Kainuun yöjuna palautettaisiinkin. Silloin kun P 84 vielä kulki, liput oli varattava todella hyvissä ajoin, jos mieli saada makuupaikan, ja Kontiomäen asemakin oli tupaten täynnä porukkaa. Yöjunan lakkautuksen jälkeen myös linja-autoyhteydet luonnollisesti vähenivät.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!