??.07.1976 / Iitti, Kausala

??.07.1976 Ollessani kesätöissä Lapissa 1975-77 matkustin Kaakon kulmille noin joka toinen viikonloppu junilla P64 ja P3. Aamulla P3 ja P12 kohtasivat Kausalan-Mankalan paikkeilla. Sitä hetkeä osasi oikein odottaa, usein kamera valmiina viimeisen Ei-vaunun peräsillalla. - Tämä värinegatiivi oli jo pahoin kärsinyt; säätöjä piti tehdä rankalla kädellä. Kauan myös mietin, mistä tämä kuva voisi olla. Aika oli tehnyt myös muistille tepposet, vaikka varmaan 3-numeroisen määrän kertoja olen paikan ohi ajanut 1970-luvulla. Eräät yksityiskohdat, mm. tuo Keskon varasto ja filmin rinnakkaiset kuvat kertovat, että epäilemättä Kausala. - Dv12-pari kerää vauhtia Sitikkalan mäkeen. Kuva on todennäköisesti v.1976.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Kausala (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Iitti
Kuvaaja: Tapio Muurinen
Lisätty: 12.04.2015 23:21
Junatyyppi
P: 12
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

13.04.2015 00:07 Jorma Toivonen: Oikein Tapio muistelee, Kausalahan liikennepaikka on. Edellisen liikennepaikan (Viittamäki) jälkeinen nousu vei pahimmat menohalut tavarajunilta (Tr1 reilut 900tn:a, Hr13 1600tn:a), hieman laskua Kausalaan, pieni nyppylä edessä ennen varsinaista Sitikkalan mäkeä - mutta täysi rähinä oli päällä koneissa jo tässä vaiheessa... Tuossa edessä olevassa tasoristeyksessähän "Sibelius" törmäsi paikalleen juuttuneeseen rekkaan tammikuussa 1995 ( http://vaunut.org/kuva/18149 , http://vaunut.org/kuva/18148 ).
(Käyttäjä muokannut 13.04.15 00:18)
13.04.2015 00:32 Jouni Hytönen: Tuontyyppiset ratapölkyt taitavat olla jo rataverkolta täysin hävinneet? Niitä näkee kyllä armeijan "hämähäkkeinä" eli kolme yhteen nippuun hitsattuina panssariesteinä.
13.04.2015 07:32 Panu Breilin: Lahden lasitehtaan raiteistolta löytyy.
13.04.2015 19:16 Oskari Kvist: Onkohan tuosta tasoristeyksestä parempia kuvia jollakulla? Välittömästi junan edessä oleva tasoristeys lienee laituripolku?
(Käyttäjä muokannut 13.04.15 19:17)
13.04.2015 19:35 Jimi Lappalainen: Tasoristeys on Kaivomäki, jossa Sibelius mäjäytti betonielementtirekkaan tammikuussa 1995. E: Olihan se jo sanottu ;P
(Käyttäjä muokannut 13.04.15 19:36)
14.04.2015 00:05 Jorma Toivonen: Toki, toki... veturin edessä on laituripolku, tuo tarkoittamani tasoristeys on vasta tuolla lähtötolpan jälkeisessä kaarteessa.
14.04.2015 00:14 Oskari Kvist: Niin, näemmä tuolla on vartioidun tasoristeyksen tieliikenteen ennakkomerkkikin näkyvissä.
14.04.2015 12:11 Tapio Muurinen: Samoja tasoristeyksen lähestymismerkkejä myös tässä kuvassa http://vaunut.org/kuva/88179?u=832&paik=​Kausala
15.04.2015 19:22 Joni Leskinen: Onkos Kaivomäen tasoristeyksestä kellään kuvia?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!