05.08.2011 / Foss River, Wa., Yhdysvallat
05.08.2011 BNSF:n päärata Stevens Passin läpi on edelleen näyttävä. Tässä kuva Foss-joen ylittävältä trestle-terässillalta. Silta on rakennettu jyrkkään mutkaan ja rata nousee tässä tasaisesti 2,25% kohti Sceniciä. Tämä rataosuus oli sähköistetty 1929-1956 ja sota-aikana yksi Great Northernin sähkövetureista suistui raiteilta sillalla. Veturi rakennettiin säilyneen aluskehyksen päälle kokonaan uudelleen ja se sai molempiin päihin poikkeuksena FT-dieselveturin ohjaamopalat: http://www.gngoat.org/gn_y1a_wenatchee.jpg
Kommentit
| 20.04.2015 00:11 | Tunnus poistettu: | Olen elänyt käsityksessä, että 'trestle' tarkoittaisi puurakenteista pukkisiltaa, mutta ilmeisesti nimitys periytyy myös teräsrakenteisiin vastaavaa rakennustapaa noudattaviin siltoihin. Näitä erilaisia todella antiikkisia siltarakennelmia on melkoinen määrä ympäri Yhdysvaltain rataverkkoa. Jos linja on alkuperäisellä paikallaan, rakennelmat ovat usein aivan alkuperäisiä. Mieleen tulee heti Keokuk Junction - rautatien samanikäisen sillan romahtaminen jokeen junan alla vuosi sitten. Siltojen korkea ikä on tyypillinen shortline-yhtiöiden ongelma, mutta korjausvelka on sietämätön suurillakin yhtiöillä. - Jos infra on uudella mantereella antiikkista, sen seurantatekniikka on sitäkin kehittyneempää. Puusillat on anturoitu tulipalojen varalta, siltojen liikkumista mitataan lasermittareilla, jopa tavalliseen ratapenkkaan upotetaan valokuitua ym. antureita tulvan, maanvyöryn tai radalle päätyvien irtolohkareiden varalta. | |
| 21.04.2015 09:17 | Miro Salo: | Sillat on kieltämättä melkein jokaiselle short line-firmalle murheenkryyni, siltaremonttien rahoituksessa osavaltioiden ja sen myötä liittovaltion rahalliset tuet on monesti pääosassa, ja tämä ei koske pelkästään Class II/III-yhtiöitä. Siltaremontit on monesti taloudellisesti senlaatuisia kertalaakeja, että niitä varten harvemmin kehdataan tai voidaan velkaantua niin isosti. Täytyy kuitenkin kaikesta huolimatta nostaa hattua Keokuk Junction Railwayn emoyhtiö Pioneer Rail Corpille että jaksavat pyörittää kyseistä Mapleton - La Harpe osuutta, jota on moni taho yrittänyt repiä pois kuleksimasta vuosien varrella lakimiesarmeijoiden säestämänä. Toki varmasti ovat olleet sillan kunnosta tietoisia vaikka liikennettä jatkoivatkin. Firman liiketoimintamallina tuntuu olevan nämä erittäin long shot-sijoitukset rataosiin, jotka näyttävät täysin toivottomilta eivätkä kellekään muulle kelpaa, ja joiden remontointiin ja liikennöintiin sijoitetaan suhteessa huomattavasti rahaa edellisiin omistajiin nähden. Välillä herää kysymys, että kuinka monta strippiklubia edesmennyt Guy Brenkman itseasiassa oikein jättikään pumppaamaan emoyhtiölle rahaa, että moiseen on varaa :D (Käyttäjä muokannut 21.04.15 09:41) |
|
| 21.04.2015 10:21 | Tunnus poistettu: | Infran omistus jenkkirautateillä on lopultakin aika metka juttu. Yhtiöt kyllä omistavat raiteensa, mutta osavaltiot tukevat rataremontteja verohelpotusten muodossa. Koska verohelpotus joudutaan yleensä jakamaan usean vuoden ajalle, taseensa kuntoon hoitanut yhtiö voi saada niiden kautta itselleen pitkäaikaisen verorälssin. Vaikka siltoja ei koskaan pitäisi päästää romahduskuntoon, Keokuk Junction - yhtiön siltahaveri on toisaalta osoitus siitä, että rautateitä voidaan operoida myös säästäväisesti, jos on halua. Romahtanut silta ei ollut suinkaan oman onnensa nojassa, vaan tutkittu ja mitattu kuukautta ennen haveria. Silta korvattiin sopivalla, käytetyllä siltajänteellä. Infran kunto on vain otettava tarkkaan syyniin, jos ylläpitokulut halutaan optimoida. Euroopassa, ei pelkästään Suomessa, radanrakentaminen ja -ylläpito maksaa sieluttomasti, koska meille kelpaa vain paras mahdollinen. |