??.06.1983 / Välillä Metsäkylä–Salmenkylä

??.06.1983 Varsin maltillisella nopeudella (50kmh?) saapuu puutavaralastissa oleva tavarajuna tasoristeykseen.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Reino Kalliomäki
Lisätty: 02.05.2015 22:59
Junatyyppi
T:
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

02.05.2015 23:52 Tapio Muurinen: Kylläpä nyt entistä haminalaista hemmotellaan; kiitokset näistä. 1960-luvun alkupuolella, kun Ristot olivat tämän radan pääasiallista vetokalustoa, ajattelin, että tähän "Vähäniityn" tai "Reitkallin" tasoristeykseen, kummin vain, pitäisi polkea kuvaamaan. Oli sen verran kotoa matkaa ja vaatimaton 6x6, että lähtemättä jäi. 1965 kesäkuussa osat vaihtuivat, ja Ristot jäivät näiden 13-Hurujen jalkoihin. Kyllä Ristojakin vielä liikkui, mutta etukäteen ei voinut tietää, onko keulassa Risto vai Huru. Tosin Kouvolan suuntaan lähtevät olisi voinut käydä katsastamassa ratapihalla. Lisäksi kesäviikot oltiin töissä ja talvisin koulussa; ei viitsinyt lähteä sunnuntaina polkemaan.

Tasoristeys oli vaarallinen, kuten kuvakin kertoo. Tässä kuoli useita ihmisiä. Varoitusvalot ja kello saatiin tammikuussa 1962. - Reijo on kiivennyt varoituslaitekopin katolle; hyvä idea.
02.05.2015 23:54 Harri Junttila: Hieno kuva, tässä on kyllä tunnelmaa. Hieman sarkastisesti voisinkin tuumata että mitenhän sitä on joskus tultukkin toimeen ilman vihreitä huomioteippauksia ;)
03.05.2015 12:28 : 1978 syksyllä kävin muutaman kerran Kouvolasta Haminassa vanhaa rataa pitkin. Muistini mukaan paikoin sai huimia 60 km/h, välillä 40 km/h. Fiesta näyttää aika pieneltä?
03.05.2015 13:21 Jouni Hytönen: Tähän aikaan sattui joka vuosi vielä reilusti yli sata tasoristeysonnettomuutta vuosittain. Valo- ja äänivaroituslaitos on ollut aikoinaan vasta pieni parannus, liian helppo ohittaa ja ajaa junan alle.
03.05.2015 13:29 Jimi Lappalainen: Eli lähes kolmen päivän välein!
03.05.2015 13:43 Jouni Hytönen: Vuosi 1966 taisi olla kaikkien aikojen mustin vuosi, muistelisin luvun olleen yli 250 kpl.
03.05.2015 13:58 Teemu Saukkonen: Tämä on kuin pienoisrautatiestä.
03.05.2015 14:35 Pasi Utriainen: Hyvin muistettu. Tarkistin VR:n historiakirjasta ja 1966 oli huippuvuosi, jolloin sattui 266 tasoristeysonnettomuutta, joissa kuoli 55 henkilöä. Tasoristeyksiä oli tuolloin yli 7800 kpl. Vielä vuonna 1984 sattui 163 onnettomuutta, mutta seuraavana vuonna enää 112. Uusia puolipuomilaitoksia otettiin vuoden sisällä käyttöön 246 kpl.
03.05.2015 16:05 Niklas Savinsaari: Tässähän on taas: aivankaiken tyyppi!
03.05.2015 22:14 Ari Palin: Taas on hienoja arkistojen kätköjä katseltavana. Tuossa lienee ollut AGA:n "lehmänkello"?
04.05.2015 15:08 Tapio Muurinen: Kuusipaperipuuta Summaan menossa. - Sama risteys toisesta suunnasta http://vaunut.org/kuva/31349?paik=Mets%C​3%A4kyl%C3%A4 - viime hetken lukkojarrutuksia. Joskus varoitus kytkeytyi päälle omia aikojaan. Se kilkutti ja vilkutti tuntikausia, tavallisesti viikonloppuisin ja keskellä yötä.
(Käyttäjä muokannut 04.05.15 15:20)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!