16.11.2012 / Hevossaari, Heinola

16.11.2012 Suomen sodanajan suurimmasta teollisuushankkeesta on Hevossaaressa nähtävissä enää vain omituinen 300 metriä pitkä betonirakennelma. Olen nähnyt mainittavan, että kyseessä on jonkinlaisen kuljettimen runko. Järeä laite on ollut kyseessä, sillä rungon poikkiala on noin neljä neliömetriä. En osaa kuvitella, millainen laite tuo on ollut, ei ainakaan rautatie, vaikka luulisi kivien kuljetukseen 1940-luvulla ajatellun raidetta. Kuvassa ylhäällä näkyy tuo kuljetin katkaistuna kohdassa, johon 1970-luvulla rakennettiin patjatehtaan ratapiha. Kiskot ovat nykyisin rehevän kasvullisuuden kokonaan valtaamia.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jukka Martio
Kuvasarja: Heinolan Hevossaaren kolme rautatievaihetta
Lisätty: 07.05.2015 17:20
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

07.05.2015 21:15 Tommi K Hakala: Onko mitään hajua, millaiseen teollisuuteen kuljetin on kuulunut, sahateollisuuteen tms ?
07.05.2015 22:32 Jukka Martio: Kuljetin on tietenkin Puukemian peruja. Koska se alkaa kivilouhoksesta, on kai tarkoitus ollut kuljettaa rakennusmateriaalia suuren tehdaakompleksin rakentamiseksi. Koska tehdasprojekti keskeytyi jo vuonna 1945, on mahdollista, ettei tässä valmista kuljetinta ole koskaan ollut, valtava betonimäärä vain.
11.05.2015 10:52 Heikki Jalonen: Olisiko kellään sattumalta lisää kuvia tästä erikoisesta kuljettimen rauniosta?
11.05.2015 11:04 Jukka Martio: Minulla on paljon kuvia tuosta rauniosta. Kovin paljon kuvat eivät mielestäni asiaa valaise, mutta voisin etsiä joitakin kuvia tänne. Tämä sivusto hyväksynee myös rautateitä vastaavat kuljetuslaitteet.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!