16.07.2008 / Välillä Niinisalo–Noormarkku

16.07.2008 Matkan ensimmäiset kilometrit ovat takana, ja liikkuvan resiina-aseman antennin korjaus on saatu päätökseen.

Matkan alkuosuudella puiden oksat olivat kasvaneet radan ylle ja repivät pumppuresiinan salkoon sijoitetun HF-radioaseman antennin kerta toisensa jälkeen rikki. Rakensimme antennilangasta ja ongenvavasta resonoivan pitkälanka-antennin, jonka saimme tunerilla vireeseen. Se myös kesti tarttumista puiden oksiin ja saimme liikennöityä sillä matkan loppuun asti.

Myös turvallisuusnäkökohdat on huomioitu. Resiinan peräpäähän asennettu lanka-antenni ja siihen kiinnitetty loppuopastin.

Kuvan tiedot
Muu tunniste
Sekalaiset: Resiina
Sijainti: Linjalla, Rataverkon ulkopuolella
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

06.06.2015 07:19 Kari Haapakangas: No siinäpä vähän harvinaisempi viestiajoneuvotyyppi. Taatusti ollut upea reissu (kateellinen)
06.06.2015 23:13 Niila Heikkilä: Sitten kun resiina on täydessä vauhdissa, vasta-asemalla ihmetellään miksi eetteristä kuuluu jatkuvaa I-kirjainta kun kiskonjatkokset tärisyttää sähkötysavainta :)
06.06.2015 23:18 Timo Järvi: Sitten vuoden 2008 ei ole tullut käytyä "pendelöimässä" kyseisellä rataosalla. Nettisivujen mukaan elämysrautatie näyttäisi toimivan edelleen. Ainakin itse voin suositella resiinaretkeä. Nuo yksipaikkaiset kolmipyöräresiinat kulkevat varsin kevyesti ylämäissä, ja alamäissä ryntäyttävät ihan mukavasti, jolloin menoa saa jo himmailla. Pienen porukan päiväreissun kohteena reitti on vallan mukava ja taatusti hieman erilaisempi matkakohde :)
06.06.2015 23:21 Timo Järvi: Niila: noilla resiinan nopeuksilla liikuttaessa lähetteeseen ei vielä taida tulla ns. doppler-ilmiötä :D
07.06.2015 19:13 Arto Lopia: Onko resiina-aseman kutsu /P vai /M -loppuinen? Olispa ollut hauska workkia resiina :D
07.06.2015 20:42 Timo Järvi: Tapahtumasta on kulunut sen verran aikaa, että piti hetki muistella menneitä, nyyh! Vastaus löytyi Radioamatööri -lehden (verkko-Vipusen) heinäkuun numerosta (7/2008) sivulta 5 (QTC).

Resiina-aseman puhekutsu oli OI3V/R, ja paikannusasemat tunnuksen loppuosan (suffix) lisämääreillä /1 ja /2. Jälkimmäiseen oli syynä 1980-luvulla kehitetty ja yleisesti käytössä ollut pakettiradiopohjainen tiedonsiirtotekniikka ja sen mukanaan tuomat rajoitteet. 1980-luvun lopussa radioamatöörien kehittämä pakettiradiopohjainen, reaaliaikaiseen ja taktiseen tiedonsiirtoon kehitetty GPS-pohjainen APRS-paikannus ei siten sallinut kirjaintarkenteita asematunnuksen lopussa, vain kutsun perusmuodossa (OH3xxx) ja lisämääreillä (OH3xxx-1, -2,... -15).

Päivittäisessä, normaalissa vakio-työskentelyssä /P (portable, kannettava asema, käsiradio) ja /M (mobile, ajoneuvoasema, ..) ovat kutsun loppuun lisättäviä määreitä, joiden perusteella voidaan päätellä vasta-aseman luonne. Muiden kutsun loppuosaan liitettävien tarkenteiden käyttö ei ole niin vakiintunutta. Niinpä tuo määre /R (puheella lausuttuna "kautta resiina...rautatie...railroad", sopi hyvin retken luonteeseen korostaen samalla liikkuvan radioaseman rautatiehenkisyyttä :)

Nykyisin taajuuksilla voi kuulla myös muita asematunnuksen loppuosan määreillä erottuvia erikoisasemia eri tapahtumien yhteydessä. Tuollaisia ovat mm. itsenäisyyspäivänä sodanaikaisilla laitteilla (Bertta, Kyynel, Raili, jne.) työskentelevät perinneradio-asemat, jotka osallistuessaan voivat käyttää asematunnuksen jälkeen liitettyä lisäosaa /S. Mikäli laitetyyppi on ollut palveluskäytössä jo toisen maailmansodan aikana lisätunnuksena voi olla /SA.

"Olispa ollut hauska workkia resiina :D"

Mistä sitä koskaan tietää. Voi olla, että vastaava retki tehdään vielä joku päivä uudestaan hieman erilaisella sapluunalla. Kun reissu tehtiin ensi kerran vuonna 2008, se oli kaikille aivan uusi kokemus. Niinpä esimerkiksi retken etenemistä ei osattu varmuudella arvioida.
06.02.2023 14:43 Timo Salo: Kaksi koolia identifioitu kuvasta/kommenteista: OH2FWS ja OH3LMG.... :-)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!