??.08.1982 / Kokkola

??.08.1982 Huru panee parastaan kiihdyttäessään EP57:kaa kohti Oulua. Pikkuisen hassua on, että tämä aseman pohjoispää on etelämpänä kuin eteläpää. Niinpä auringonvalo tulee käsittämättömän pohjoisesta, vaikka Juhannuksesta on jo aikaa.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Kokkola (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Reino Kalliomäki
Lisätty: 19.06.2015 00:59
Junatyyppi
EP: 57
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

19.06.2015 09:15 Mikko Nyman: Juurikin 80-luvun alussa tuli sahattua Helsingin ja Kemin väliä joko tällä junalla tai sitten "noin nykyisellä" IC47:lla (lähtöaika Helsingistä 10.06). Serkkuni asuivat tuolloin Kalixissa, joten matka jatkui Kemistä lätällä Tornioon ja ehkä myös Haaparantaan asti. Kysymykseni onkin: jatkoivatko tuolloin kaikki Kemi-Tornio-välillä kulkeneet lätät Haaparantaan? Mulla on nimittäin sellainen hatara mielikuva, etten olisi käynyt junnuaikoina koskaan Haaparannan asemalla, joten se tukisi sitä hypoteesia, että ainakin niiden lättienosalta, joilla matkustin, pääteasema olisi ollut Tornio.
19.06.2015 12:16 Simo Porkola: Onkos siinä sähköistystyöt käynnissä?
19.06.2015 19:51 Jyrki Talvi: On Simo sähköistys valmistui välille Kok Ol 1983.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!