01.07.2015 / Leinelä

01.07.2015 Nelosflirtti on suorittanut Leinelän pysähdyksen ja jatkaa tässä P-junana Helsinkiin, huomaa taideteos junan vieressä :)

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Ville Hautamäki
Lisätty: 02.07.2015 11:45
Junatyyppi
HL: 8688
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Matkustaja
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

03.07.2015 08:36 Mikko Nyman: Kävin eilen korkkaamassa Kehän. Kieltämättä yllätyin siitä, että junilla ajetaan todellakin ns. "täysii": korvani pätkähtivät lukkoon, kun juna lasketui tunnelin itäisestä suuaukosta sisään ja itse reiässä nopeutta oli lähes koko ajan 120 km/h. Tämä on kuitenkin reilut 70 % enemmän kuin Helsingin metron tunneliosuuksilla ja sen toden totta huomaa paitsi jakkarassa pysymisestä, myös esimerkiksi tunnelin turvavalojen vauhdikkaista ohituksista. Myös poikittaiskiihtyvyydet tuntuvat tunneleissa selvästi, sillä arvatenkaan missään muualla Suomessa ei ole niin kaarteista tunnelirataosuutta kuin mitä Kehällä on. Kiinnitin huomion myös Kehän kireisiin aikatauluihin - ihan hirveästi pelivaraa junilla ei ole, vaikka Lentoaseman nopeusrajoitus jossain välissä poistuukin. Uskallan melkein pantata käsilaukkuni siitä, että Kehän ja tihentyneiden vuorovälien vuoksi lähijunaliikenne on luonnollisesti häiriöherkempää, joka tulee väistämättä vaikuttamaan täsmällisyystilastoihin. Tämä selviää tietysti vasta myöhemmin.

Kuvasin I-junasta myös videon väliltä Hiekkaharju-Martinlaakso. Koska olen aivan äärimmäisen nokkela kaveri suoraan Pyhästä Martinlaaksosta, enkö istahtanutkin I-junan kulkusuuntaan nähden vasemmanpuoleiselle penkille ja aloin kuvata ikkunasta ulos. Junan sukellettua tunnelin itäisestä "rampista" sisään, tajusin ehkä viimeistään Lentoaseman kohdalla, että noinkohan on, ketähän kiinnostaa katsoa minuuttitolkulla kuvaa rautatietunnelin kallioseinästä...

(EDIT 13.7.2015 klo 19.25: typon fiksaus)
(Käyttäjä muokannut 13.07.15 19:32)
13.07.2015 20:12 Tuukka Varjoranta: Kuulutukset ovat ehkä se ainoa juttu joka videosi tunneliosuudella viihdyttää! :-D
22.08.2015 18:39 Mikko Nyman: Kävinpä tänään ajamassa kehäradan Malmilta Martsariin ja sieltä takaisin Hiekkaharjuun. Kuvasin koko matkan ajan Flirtin infonäyttöjä, joista selviää junan nopeus kehäradalla. Videosta käy selvästi ilmi nopeudet sekä Martsarin radalla että pääradalla, jotka ovat noin kolmanneksen vähemmän kuin kehäradalla. Seison edelleen pilkulleen yllä olevan kommenttini takana, jonka kirjoitin 3.7.2015 klo 8.36. Jahka nyt saan pätkän siirrettyä koneelle ja ladattua YouTubeen, näette, ettei edes viikonloppuisin kehäradan junat pysy aikataulussa, vaikka miten ajetaankin kahva kaakossa.
(Käyttäjä muokannut 22.08.15 19:04)
22.08.2015 21:48 Heikki Kannosto: Kengurun ja metsäkauriin risteymiäkö meistä on evoluution edetessä tuleva?
24.08.2015 21:02 Mikko Nyman: Tässäpä teille tämä pätkä, minkä viikonloppuna tein. Jokainen voi tehdä tästä omat johtopäätöksensä. Pointtini on tuo, minkä ylle olen kirjoittanut.
--
https://youtu.be/tfBXT5fUsuk
25.08.2015 02:01 Mikko Mäntymäki: Olettaisin ihan toisen tyylisiä lähtöjä jos asemilta lähdetään "kahvatopparissa" ja hiekkaa kiskoon... Jos Sm1-2 kalustollakin sai "mummot" lentelemään vaununosaston takaseinälle. Aina noita voi virittää, tehot 6000kW per junayksikkö ilman vetovoimanrajoittimia.
26.08.2015 13:15 Kimmo T. Lumirae: Nyt tuli vähän mutua joukkoon. Sm1-2 -kalusto lähtee noin 1,0 m/s2 (toiseen potenssiin siis) ja siinä mennään varsin lähellä pyörän pitorajaa eikä siinä mummot lentele. Eikä tehosta ole mitään hyötyä ellei pyörä pidä. Sm1-2:kin käyttää täyttä tehoaan vasta tuossa noin 50 km/h nopeudessa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!