05.09.2015 / Pieksämäki asema

05.09.2015 Tallin viereistä entistä saunarakennusta on tarkoitus vuokrata mm. majoituskäyttöön.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Panu Breilin
Kuvasarja: Pieksämäen veturitallien avajaiset
Lisätty: 06.09.2015 12:40
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus, Veturitalli
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

06.09.2015 14:46 Tapio Nikula: Sen verran tarkennusta kuvatekstiin, että kuvassa oleva tiilirakennus ei ole varikon tarpeita varten. Siinä oli viereisten asuntokasarmien pesutuvat ja saunat ja vielä niinkin myöhään kuin 60-luvulla. Saattaa olla, että aikaisemmin varikon saunat olisivat olleet kyseisessä rakennuksessa. 50-luvulla jo saunat ja pesutilat olivat uuden ja vanhan tallin välissä olevassa huoltorakennuksessa. Huoltorakennuksessa oli myös VR:n lämpökeskus, jossa kaksi kpl Hurrikaanin kattiloita. Eipähän vaan tullut udeltua tarkempia tietoja kattiloista, vaikka useammankin kerran olin mättämässä halkoja tai lahopöllejä uuniin. Oikealla näkyvän vanhan tallin räystäille kasvoi pakkasilla valtavia jääpuikkoja, jotka ulottuivat maahan saakka. Ei kai ollut talossa juuri lämpöeristyksiä. Takana olevalle valtion viljavarastolle tuli 50-luvun lopussa Neukkulasta maissia rautateitse ja me vekarat tietysti sitä sitten söimme, kauheata se raakana oli. Viljavarastossa oli Pieksämäen ainoa hissi ja sekös myös meitä nassikoita veti puoleensa

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!