??.12.1974 / Kuopio asema

??.12.1974 Höyryveturiliikenne päättyi virallisesti 40 vuotta sitten. En ollut paikalla, joten en tiedä, jatkettiinko liikennettä epävirallisesti seuraavana päivänä. Kerrotaan kolme paukkusignaaliakin laukaistun. 958 oli viimeisenä ajossa. Nyt minusta on sopivaa, että Dr18 antaa uudet äänet.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Reino Kalliomäki
Lisätty: 30.09.2015 23:48
Muu tunniste
Sijainti: Varikolla

Kommentit

27.06.2022 21:26 John Lindroth: Tyyliä ja tunnelmaa !
28.06.2022 12:40 Juhani Katajisto: Vr2 958:n jäi viimeiseksi VR:n kaupallisessa liikenteessä olleeksi halkolämmitteseksi Ankaksi. Muutettiin vasta kesällä 1969 hiilipolttoiseksi. Eikä varmaan olisi säilynyt näinkään myöhään, mutta oli edellisenä vuotena lainassa Savonlinnassa. Siellä vielä tuolloin vaihtoveturit polttivat puuta. Veturi muutettiin samoihin aikoihin sähkövaloille. Suuri osa Ankoista oli loppuun saakka kaasuvaloilla varustettu.

Tätä veturia pidetään virallisena VR:n höyrykauden päättäneenä veturina. Sen viimeinen ajo oli 30.9.1975. Tuolloin se lopetti päivystystyönsä Kuopiossa. Paikalla olleet ovat tosin raportoineen, että talliin ajo oli vähän yli puolenyön eli meni jo seuraavan vuorokauden puolelle. Tämän jälkeiset VR:n kaupalliset ajot höyryvetureilla ovatkin sitten jo erilaisesten tulkintojen varassa.

Etualan kuuma?? kuonakasa tuo mieleen, että joillain varikoilla nuoret pojat (ehkä muutkin) ovat tikun nokassa käristäneet makkaroita ja hyvin olivat kuulemma kypsyneet.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!