??.??.1972 / Santalahti

??.??.1972 Ihan muuta etsiessäni törmäsin tähän. Muistan yhä, miten pettynyt olin kotimatkaan. Vaikka veturi oli hieno Heikki, sujui matka aivan surkean hitaasti. Oli jo ehtinyt pimetä, näitä aikoja noin 60 v. sitten. Tarkistin nyt vuoden 1957 aikataulusta. Vuotta en varmaksi muista, mutta H473 ajoi Nokialle alta 25 kmh keskinopeutta , pysähtyen jokaisella laiturilla, seisten aina iäisyyden. Santalahdessakin. Heikko valaistus rajasi maailman näihin vanhoihin rakennuksiin. Tämä kuva on otettu vasta 1972. Parkanon rataa varten on raidetta tuettu. Liikennepaikkarakennus oli etualalla, ja vahtitupa ei enää näy v. 1974 ilmakuvassa. Tuo rakennusten melkein kellertäväksi haalistunut väri on tuttu myös kotikylän vahtituvasta. Takana alempana näkyvä raide meni aina tulitikkutehtaalle asti, vähän yli kaupungin rajan v. 1937, jolloin tämä kuului Pohjois-Pirkkalaan. Maalaiskuntaan, rakennuskulttuuri muuttuu rajusti nykyisellä Pyynikin rajalla. Tulitikkutehtaan (OTK) aidan alareunassa olevista matalista luukuista vyörytettiin haapatukkeja varastoon. Raiteella oli aina katseltavaa. Kuvassa näkyvä tehdas oli Näsijärvi Oy, lumppupahvitehdas, joka tuotti mm. pahvilippumateriaalia rautateille, sekä mm. matkalaukkuja. Niitä on käytössäni pari, valokuvauskalustoa varten. Mainos lätän kyljessä ”Alle kahden markan vaihtoehdot…” esiintyy useissa vuoden 1972 vorg-kuvissa. Vielä vuodelta 2009 olevassa Googlen kuvassa paikka on tunnistettavissa puisista portaista, jotka tuovat Pispalan valtatieltä alas Ratakadulle, mutta eivät enää jatku radan varteen. Haulitorni on kuvaajan takana.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Santalahti (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Reino Kalliomäki
Lisätty: 25.11.2015 00:55
Junatyyppi
H: 467
Muu tunniste
Rautatieinfra: Vahtitupa
Sijainti: Linjalla

Kommentit

25.11.2015 06:58 Simo Virtanen: Kuvassa on nähtävissä muutoksen aalto. Talojen välistä pilkistävä Naistelahden voimalaitos valmistui 1971. Samana vuonna valmistui myös Näsinneula.
25.11.2015 08:09 : Tässä kuvassa riittää katselemista. Santalahti jäänyt nimenäkin vieraaksi, vaikka Pori-Tampereen väliä reissasin paljon jo 50-luvun lopulta asti ... eivät tainneet Porin junat pysähtyä silloin(kaan).
26.11.2015 16:42 Stanislav Voronin: Perfect. Perfect for modelling.
26.11.2015 18:45 Timo Järvi: Kappas, onnistunut kuva aidoilla lätillä höystettynä ja hieman ennen oman ajanlaskun alkua :-) Paljasjalkaisena asukkina tämä puoli kaupunkia on ollut aina se "Tois puolt jokke". Kuvaan on saatu mahdutettua seisake ja pala tamperelaista merellistä alppimaisemaa :-) Niin se aika on muuttunut. Nykyisin matkustetaan mahdollisimman kovaa, eikä "hitaimmille" vuoroille saati seisakkeille ja maitolaiturivuoroille tunnu olevan sijaa.
28.11.2015 21:03 Jaakko Aumala: En hahmota, mistä kohdasta tämä on?
29.11.2015 01:01 Reino Kalliomäki: Kun lättä on edennyt noin 175m, on se haulitornin kohdalla. Olen sen verran urpo tietokonemaailmassa, etten saanut aikaan kunnon linkkiä. Google Mapsissa näkyy vielä lahot portaat alas radalle Ratakadulta, ne veivät laiturivaihteen länsireunaan. Pispala oli vielä kouluaikanani syreenipensas-pyykkinaruidylli. 2-30 luvuilla asukkaita pidettiin mahdollisesti "levottomina" (mm. palkattaessa väkeä Nokian paperitehtaalle), köyhemmän väen edustajina. Joutomaalle sai rakentaa vapaasti. Veden kantaminen ylös oli aluksi ongelma, vaan se on eri tarina, ja löytyy netistä.
03.12.2015 15:28 Jaakko Aumala: Kiitos! Taisi alkaa hahmottua. Varmaankin täältä: https://kartat.tampere.fi/oskari?zoomLev​el=14&coord=325138.41825_6823453.24555&m​apLayers=486+100+raster&showMarker=true
10.06.2017 21:52 Raimo Harju: Tällaisia kuvia sitä toivoo näkevänsä.
11.06.2017 09:52 Erkki Nuutio: Ehdin tässä pysähdellä pimeyden aina vallitessa 6.15 lähteneellä aamulätällä Tampereelta Siuroon loppuvuonna 1966. Liityntämatkat tapahtuivat odotuksitta Kalevasta sekä Linnavuoreen (tunnelin kautta) sujuvasti kävellen.

Historiikin (Resiina 3/95) mukaan Santalahden miehitys poistettiin ja laiturivaihde muutettiin seisakevaihteeksi 1968.
Henkilöliikenne loppui 1975.
Laiturivaihteen aikainen Plattformskjul I oli vastakkaisella puolella rataa http://www.vaunut.org/kuva/9313?kv2=1980​&paik=Santalahti . Se ilmeisesti purettiin melko pian 1968 jälkeen.
11.06.2017 12:56 Heikki Kannosto: Oijoijoi ja aijaijai ja ihastunut huokaus. Aika moni olisi varmaan odottanut vielä sekunnin että lättä olisi ollut lähempänä mutta silloinhan tuo maalauksellinen vaja olisi jäänyt piiloon.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!