24.11.2015 / Koria

24.11.2015 VR:llä on monta testiä menossa. VR kokeilee jo Googlen kuskittomien autojen tekniikkaa junissa. IC3 oli siis testien proto?! No, ei vaisinkaan. Kuski näki harrastajan ja muutamaa sekuntia ennen kuvan ottamista hän kumartui näkymättömiin. Ei näköjään tämä kuski ole harrastajien kannalla?!

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Koria (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Markus Räsänen
Lisätty: 29.11.2015 21:19
Junatyyppi
IC: 3
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

29.11.2015 21:23 Roope Prusila: Kaikki kuljettajat vaan ei välttämättä halua kasvokuvaansa nettiin. Myös sitä on nähty, että veturinkuljettaja katsoo muualle kuin eteenpäin sen aikaa, että veturi menee kuvaajien ohi. Tässä yksi esimerkki http://vaunut.org/kuva/94528?u=3039&tag0​=16%7CT%7C5010
29.11.2015 21:30 Markus Räsänen: Itselle tämä oli ensimmäinen kerta, kun tälläisen näen. Yleisesti kuljettajat ovat olleet positiivisia, joskus jopa huumormiehiä!
29.11.2015 21:39 Toni Puolatie: Meitä on moneen junaan. Myös tuolla maantiepuolella jota itse myös harrastan olen saanut jopa kuran heittämistä niskaan ja keskisormen näyttelyä kun olen autoja kuvannut. Se nyt vaan on sellainen asia että mitä tahansa liikkuvaa kulkuneuvoa kuljetettaessa on vaara päätyä kuvaan... :)
29.11.2015 21:50 Jouni Hytönen: Olikos täällä vielä kuvaa puretusta Korian uudesta asemarakennuksesta?
29.11.2015 22:02 Markus Räsänen: On täällä kuvia Korian "uudesta" asemasta. Pystyssä: http://vaunut.org/kuva/524?t=Korian%2Bas​ema ja Purettuna: http://vaunut.org/kuva/104533?u=1669&d=0​2.09.2015&ns=1
30.11.2015 09:41 Tuukka Ryyppö: Kuvasta tuli hieno, hauska veto kuskilta :))
30.11.2015 09:55 Petri Nummijoki: Joskus olen miettinyt, että kokeeko kuljettaja häiritsevänä, kun Sr2:n ohjaamossa on kuin näyteikkunassa? Monessa muussa veturissa kuljettaja voisi olla vaikka nakuna ilman, että matkustajat huomaisivat mitään.
30.11.2015 10:53 Markus Räsänen: Olen Petri Nummijoen kanssa samalla linjalla. Sudet, edot ja dieselit ovat sellaisia kuvauskohteita, joista harvemmin näkyy kunnolla kuskia koskaan. Ainoa tälläinen tilanne on, mikäli esim. aurinko paistaa lähes suoraan ohjaamoon, sitten kuski saattaa erottua. Tällä hetkellä kun on hämärää ja vesisateiden takia kuvista tulee aina lähes tulkoon usvasia. Kuvauspäivä, jolloin sattui nyt olemaan aurinkoinen ja puotainen pikkupakkaskeli.

Harvemmin matkustajat veturiin vaunuista näkevät!
(Käyttäjä muokannut 30.11.15 10:56)
30.11.2015 18:06 Ari Palin: Olisihan tällainen kuva mahdollinen myös Edon johtaessa junaa, mentäessä "väärää" raidetta ja valojen unohduttua veturissa väärään asentoon. Onko ajovalot päällä veturissa edes mahdollista ajaa, kun johtava yksikkö on Edo?
30.11.2015 18:27 Mikko Mäntymäki: Tuulilasia ei näköjään ole tarpeeksi tummennettu, maanteilläkin saisi tummenus säännökset heittää romukoppaan, millä poliisi tunnistaa jos kuljettaja käyttää tummennusvisiirillä varustettua kypärää rekisterikilvet tietenkin peitetty, yks hyvä kikka on jäädä kameratolpan kohdalla roikkumaan ohitettavan rinnalle ja mennä ohi tolppien välissä risteysalueella, tosi se kysyy riittävää konetehoa.
30.11.2015 18:27 Kimmo T. Lumirae: Automatiikka huolehtii veturiin punavalot, samoin kuin veturin jäädessä seisontaan. Vasta kun veturi otetaan käyttöön sen omasta ohjaamosta niin puskivalot syttyvät; valonheitin pitää painaltaa vielä erikseen päälle.
30.11.2015 20:07 : Mutta kai kuskit kuitenkin ymmärtävät että he harvoin kuitenkaan edes näkyvät kuvissa ja kun näkyvät, niin kohde on kuitenkin juna. Eikä minun mielestäni kuski tuossa Roopen kuvassa minnekään muualle katso kuin hieman alaspäin, joka nyt on ihan normaalia.
30.11.2015 20:24 Mikko Mäntymäki: Eipä tuosta mitään haittaa ole kun kuljettaja on asettanut riittävän jarruvoiman pysäytysjarrutukseen, jos juna sivuuttaa aseman niin voi laittaa vaikka pornolehden kasvojen eteen, saisi kuvaajat jotain kuvattavaa... On minulle näytetty Toijalassa keskaria kun kuvasin tavarajunaa, sitä kuvaa en täällä julkaise vaikka kuva on otettu laiturilta.
02.12.2015 00:27 Jorma Toivonen: Tuo näkyvyysongelma lienee helposi korjattavissa, hankitaan oivalliselta kauppiaalta vetokalustoon heijastamattomat ikkunat Sm4-kaluston matkustamoihin asennettujen kaltaiset, ei häikäise auringonvalo - - - ei tosin näe uloskaan (onhan JKV). Mielestäni todella matkustajaystäväädikön ratkaisu.
29.05.2016 21:04 Eevert Naskila: Kerran Hyvinkään asemalla tehtiin vaihtotöitä ja kuljettaja tuli ulos veturista ja sanoi.
- Ethän kuvaa minua!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!