25.01.2016 / München, Saksa

25.01.2016 Täällä mainostetaan rautateiden työpaikkoja myös sekä junien ulko-, että sisäpuolella. Toivottavasti Suomessa tehty tuore päätös pääkaupunkiseudun raideliikenteeseen saa aikaan esimerkin voimalla hyökyaallon myös toimenpiteisiin, joihin ei tarvita edes rahaa. Esim. että valtio laittaa omistamansa yhtiön muutaman henkilöjunan pysähtymään Haukivuorella. Entinen liikenneministeri sanoi kyllä näin (YLE 8.8.2014): "Me emme ministeriössä voi puuttua VR:n päätöksiin, jotka koskevat sen omaa, liiketaloudellisin perustein hoitamaa liikennettä." - Enpä tiedä muuta yritystä, missä omistajalla ei ole määräysvaltaa yrityksensä toimintaan ja mitä liiketaloudellisuuteen tulee, niin pysähdys asemalla lisää lipputuloja ja vähentää muita kustannuksia.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: München Valtio: Saksa
Kuvaaja: Jukka Ahtiainen
Lisätty: 28.01.2016 11:42
Muu tunniste
Sekalaiset: Junamatkustaminen
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat

Kommentit

01.02.2016 09:03 Teppo Niemi: Ja kun luki BOB (joka liikennöi Meridian nimellä München - Saltzburg reitillä, niin ei voi kuin ihmetellä, miten operaattorilla on varaa paljon EU:n minimiehtoja parempiin korvauksiin junien myöhästymistapauksissa. Jo 15 mi oikeuttaa korvauksiin....

Lisätty linkki esitteeseen: http://www.der-meridian.de/uploads/merid​ian/documents/98/alles-was-recht-ist.pdf
(Käyttäjä muokannut 01.02.16 12:43)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!