??.05.1981 / Porvoo

??.05.1981 Porvoon matkustajajunaliikenne hiljeni vuosi vuodelta. Olisiko syynä ollut aikataulukikkailu, jotta junat eivät soveltuneet enää sen enempää työmatkoille kuin koululaisillekaan? Keväällä 1981 junassa oli kaksi moottorivaunua ylittämässä Vanhan Helsingintien tasoristeystä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tapio Keränen
Lisätty: 07.12.2016 00:54
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

07.12.2016 11:04 Jouni Hytönen: Tässä olisi ainesta vaikkapa graduun. Monelta suunnalta tihkuu tällaista tietoa, että aikataulut eivät ole loppuvaiheessa soveltuneet oikein kenellekään tai pieneltä pysähdyspaikalta on päässyt kolmeksi tunniksi isompaan keskukseen. Kukaan päätöksiä tuolloin tekemässä ollut tuskin kuitenkaan suoraan myöntää, että liikenteen heikentäminen olisi ollut tarkoituksellista päämääränä päästä siitä kokonaan eroon.
07.12.2016 12:09 Pave Saarinen: Todella siisti ja harvinainen kuva.
07.12.2016 12:12 Mikko Nyman: Mielenkiintoinen ja samalla ajankohtainen idea Jounilta. Itse istuttaisin Jounin ajatuksen nykyaikaan, sillä VR:n monopoli–osakeyhtiö–liikevoittoon sidottu kannustinjärjestelmä -cocktailissa olisi mielestäni hyvinkin realistiset edellytykset gradun työstämiselle. Mainittakoon, että pelkästään yhden ainoan VR:n tilinpäätösanalyysin työstämisessä 10.000 merkkiä on vasta sisällysluettelo... :-) Tämä johtuu siitä, että VR on erinäisine monopolilonkeroiden kerrannaisvaikutuksineen niin monimutkainen asiakokonaisuus, että se on liukkautensa vuoksi taatusti enemmän kuin täystonnijunallinen saippuaa. Juuri tämä on yksi niistä lukuisista seikoista, miksi VR on kokonaisuutena paitsi mielenkiintoinen myös tutkimuksen arvoinen, miksei sitten vaikka pro gradun ja liikenteen lakkauttamissyiden pohtimisen muodossa.

Mainittakoon näin ohi aiheen – koska asia on niin tavattoman kimurantti ja vaikeaselkoinen rivi-ihmisen ymmärrettäväksi, ei VR ole omistajallekaan mikään varsinainen gourmet-elämys, mitä esimerkiksi omistajaohjaukseen tulee.
07.12.2016 12:55 Jouni Halinen: Kävin juurikin eilen tuolla taustalla olevassa vanhassa kaupungissa kahvilla ja tässä tienvarressa seisoi 3 orpoa soravaunua, mitäköhän varten, ei taida näillä nurkin olla juurikaan mitään kunnostustöitä? Vai onko VR Oy vain yksinkertaisesti unohtanut ne sinne?.

Toinen juttu, minne kaikki se kalusto on viety jota aikaisemmin oli asemalla?. Jäljellä oli vain pressulla peitytty rautatienosturi, höyrykäyttöinen?. Mikä asemanseudun tulevaisuus ylipäätään on, nyt näyttää aika hiljaiselta.

Paljonkohan se poika on vielä velkaa vakuutusyhtiölle joka poltti tuon kirkon noin 10 vuotta sitten?.

Liikkuminen tuolla on nykyjään tosi hankalaa kaikki kadut päättyvät umpikujaan. 41 vuotta sitten painettiin kaverin kanssa tota jyrkkää kirkonmäkeä satapiikki Hondalla kaksi päällä ylöspäin.

Parkkipaikkoja on nihkeästi. Tähänkin kiskojen kohdalle saisi mainion viistopaikoituksen.

Hieno kuva Tapsalta.
(Käyttäjä muokannut 07.12.16 13:07)
07.12.2016 21:10 : Hyvä kuva on kyllä maisemasta, joka on muuttunut runsaasti 35 vuodessa. Varoituslaitoskin on todellista hiivattia.
08.12.2016 00:23 Jorma Toivonen: En osaa sanoa onko lättä menossa Prv keskustaan (H410), vaiko palaamassa sieltä (H415).

Viimeinen lättäreissuni Porvooseen tapahtui 21.04.1981. (toki myöhemminkin PMR:n kalustolla). 12h:n työpäivä alkoi varhain aamulla ensimmäisen lähdön tapahtuessa Riihimäeltä Dm7 4180:llä klo 03;55 kohti Porvoota (404-405-406-407-9381, Ri-Prv-Ke-Nlä-Ke-Ri) ja tulo Ri;lle klo 08;20.
Muutaman tunnin lepo päivällä ja klo 15;30 lähtö Hy knp:n kautta Porvooseen Dm7-parilla 4166-4180 (9394-9390-410-415-9383, Ri-Hy knp-Ke-Prv-Ke-Ri) tulo Ri:lle klo 20;00 (saattoi aikataulussa olla myöhempi tulo-aika, mutta yleensä Keravalta pääsi lähtemään välittömästi tvj:na odottamatta "pikajunia")
08.12.2016 00:56 Reino Kalliomäki: Taitaa olla tulossa, ihan kuin etuvalot palaisivat. Muuan iäkäs tuntemani Keravalta kertoi käyneensä ruotsinkielisessä koulussa Porvoossa, silloin sodan jälkeen aikataulut sopivat. Sota-aikana hänet usein lähetettiin aamujunalla , koska hän oli nopea. Kaikille ei torilla kaloja riittänyt.
11.12.2016 20:25 Jorma Toivonen: Halisen Jounin kommenttiin vastaus: Massit on siirretty toppariin, ettei lumitöissä tule kiusausta työntää mahdollisia aurauslumia radalle.

Ratapihaa on siivottu asuntorakentamisen tieltä. Höyryraidehan siirsi kalustonsa jo aikoinaan Nurmekseen ja PMR:n kalustoa on karsittu ja romutettu.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!