11.07.1990 / Tampere asema

11.07.1990 2) Maalauksen seuraava variaatio oli saman aiemman vallitsevan punaruskeavoittoisen sävyn säilyttäminen keltaisen värin määrän kuitenkin lisääntyessä keulassa ja sen sävyn muuttuessa kirkkaammaksi turvamaalaukseksi. Ennen ohjaamon ikkunoita ympäröinyt keltainen alue on siirtynyt alemmaksi ja päättyy oven kohdalla kolmeksi korkeaksi vauhtiraidaksi entisten ohuiden etukulmien viirujen sijaan. Myös katon reuna koko ohjaamon alalta on maalattu keltaiseksi. Keulan VR-logo muuttui tämän maalauskaavion myötä punaruskeaksi.

Tämän muutoksen tultua voimaan aiemmassa maalauskaaviossa olleet veturitkin maalattiin uuteen kuosiin, jolloin koko Sr1 -kalustolla oli yhtenevä ulkoasu viimeisen vanhan värisen veturin nro 3009 saadessa uuden ilmiasun tammikuussa 1981.

Vetureiden keulan ulkonäköä muutti myös keltamusta turvaraidoitus, joka maalattiin vetureihin SA3-automaattikytkimien asennuksen yhteydessä. Vaikka kaikissa sarjan vetureissa onkin nykyisin automaattikytkin, ei turvaraidoitusta ole katsottu tarpeelliseksi poistaa ja raidoitus onkin vielä käytössä myös seuraavien valkopohjaisten värityksien kanssa. Sr2- ja Sr3 -vetureissa ei kyseistä raidoitusta enään käytetä.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Kari Suominen
Kuvasarja: Sr1 -vetureiden maalauskaaviot viidellä vuosikymmenellä
Lisätty: 25.12.2016 15:43
Muu tunniste
Rautatieinfra: Veturitalli
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

25.12.2016 16:27 Antti Taina: Onko tässä maalauskaaviossa ollut tosiaan yksilöitä joiden kattoa on maalattu keltaiseksi? Olen nähnyt ainoastaan harmaita kattoja joissa on kuvan mukainen keltainen raita katonrajassa kyljissä ja päädyissä.
25.12.2016 16:41 Kari Suominen: Olen kirjoittanut vähän harhaanjohtavasti huomaan. Tarkoitin koko pituudelta ohjaamoa kiertävää keltaiseksi maalattua aluetta, joka katosta on maasta tarkasteltuna nähtävissä. Muutin tekstiä.
25.12.2016 19:57 Jyrki Talvi: Ns päiväloistemaalaus.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!