23.05.2017 / Pori (uusi)

23.05.2017 Ledinvalkoiset silmät O 821 sallivat Raumalta saapuvan »maakuntavetin» VET 11845 solahtaa jo ennestäänkin hyvin novotetulle ja ekosuditetulle Porin rautatieasemalle. Siirrettävänä veturina on vihervalkeaksi maalattu Ekosusi, mutta tämän siirron ekologisuus ja ekonomisuus jää kuitenkin kuvaajalle hieman kyseenalaiseksi. Porissa on kuvankin mukaisesti jo ennestään ainakin kaksi Sutta, minkä lisäksi Porista lähetettiin hieman aiemmin veturisiirto VET 11358 kohti Tamperetta. Myös Raumalta ajatettiin aamulla Tampereelle veturisiirto VET 11142, jossa palautui junan T 3703 Raumalle toimittanut »Novo».

Jos minulla olisi ollut valtaa ohjata näiltä osin veturikiertoa, olisin säästänyt veturisiirtona VET 11358 ajatetun Novon Porissa odottamassa pimeenä ja hiljaisena myöhempää käyttöä sekä antanut sen sijaan niputtaa tavarajunissa T 3703 ja T 54038 Raumalle joutuneet Novot kompaktiksi tupla-Sudeksi, joka olisi sitten ajettu Raumalta Tampereelle vakinaisesti kulkevaksi ohjelmoituna veturisiirtona VET 11142. Kulkuun asettamatta jääneessä kuvan »maakuntavetissä» Raumalta Poriin muutetuksi aiottu veturinkuljettaja olisi tällöin saanut kyydin Poriin vaikkapa klo 7:30-8:45 kulkevalla linja-autovuorolla, kun taas ajamatta jääneen VET 11358:n kuljettaja olisi päässyt Porista Tampereelle mukavasti »pakettina» matkustajajunassa IC 462 nauttien Rx:n kahveista ja muista antimista.

Kun katsoo kuinka suuressa määrin pelkkänänsä kulkevia vetureita tänä päivänä ajatetaan ristiin rastiin ympäri rataverkkoamme, huomaa kohta, että Valtionrautateiden asian suhteen noudattama tarveharkinta on kovin leväperäistä. Junaliikenne on toki suhteellisen ekologista ja ekonomista, mutta tällainen asiaton veturisiirtojen ajattaminen syö paitsi tätä etua maantieliikenteeseen verraten, myös turvallisuutta sekä paikoin tahi ajoittain niukkaa ratakapasiteettiamme.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Vihreä
Lisätty: 24.05.2017 13:23
Junatyyppi
VET: 11845
Muu tunniste
Rautatieinfra: Opastin, Silta
Sekalaiset: Junamatkustaminen
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

18.08.2019 22:03 Aapo Niemelä: Hassu tilannekuva, viherkaalihäkit levittäytyneet ympäriinsä :). Tulee hienosti Sp:n kulma mukaan kuvaan.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!