??.??.1941 / Nokian paperitehdas, Nokia
??.??.1941 Kuva kirjasta "Nokia Oy, 1865 - 1965", (v. Bonsdorff). Spriitehdas. Ensin näkyy (ylävirtaan) tehtaansilta, valssipato, ja viimeisenä "Pitäjänsilta", jonka korvanneelta "Emäkosken sillalta" Roopen kuva on otettu.
Kommentit
| 13.10.2017 14:07 | Jorma Rauhala: | Mitä noissa 600 mm:n säiliövaunuissa on kuljetettu? Reitti ei ainakaan ole pituudella pilattu. | |
| 13.10.2017 21:52 | Heikki Jalonen: | Nokian sulfiittispriitehdas otettiin käyttöön 1940, toiminta päättyi 1959. Pienet säiliövaunut ovat varmaankin nimenomaan sulfiittijäteliemen kuljetusta varten. Spriinvalmistukseen tarvittava jäteliemi otettiin puoliväkevänä haihduttamolta (jollainen Nokialla oli jo vuonna 1940) jolloin pääosa arvokkaista hapoista (rikkihapoke, kalsiumsulfiitti, rikkidioksidi ym.) oli jo saatu enimmältään talteen uudelleenkiertoa varten ja spriin ainesjaoke oli puhtaampaa. Kaikilla sulfiittitehtailla ei ollut (ainakaan alkuaikoina) haihduttamoa, jolloin jäteliemi otettiin yksinkertaisesti ns. massakuopan jälkeisestä jos tehtaalla spriitehdas yleensäkään oli. Samalla mukaan tuli paljon kaikenlaista sikunaa ja finkkeliä, antamaan varmaankin lisää katetta nimitykselle "tikkuviina" tai "tikuviina"... Sulfiittispriin valmistuksen ensivaiheet olivat jäähdytys, puskurointi ja neutralointi. Liian kuuma tai hapan jäteliemi tappaisi arvokkaan hiivan eikä käyminen edistyisi. Matalamman tiilirakennuksen takana näkyy katos, jonka takana näkyy puisia säiliöitä. Vasemmanpuoleiset lienevät varasto- ja kokoomasäiliö. Edelleen siitä oikealle (ainakin) kolme neutralointisäiliötä joiden katoilla tuuletushormit joista loputkin raikkaista rikkikaasuista poistuivat neutraloinnin yhteydessä antaakseen ympäristölle piristävää teollista aromia... Neutralointi tapahtui Nokialla varmaankin kalkilla tai murskatulla kalkkikivellä, jota näyttäisi olevankin muutama kuuppavaunullinen tuossa säiliövaunujen kanssa samalla raiteella. Myös lipeä eli natriumhydroksidi olisi mahdollinen (mutta kalliimpi) neutralisaattori. Samaa kalkkikiveähän sulfiittitehtaalla sitäpaitsi tarvittiin muuallakin, happotornissa. Sulfiittijätelientä nimitettiin (harhaanjohtavasti) myös jätelipeäksi, vaikka se olikin melko voimakkaasti hapanta eikä emäksistä kuten "lipeä" nimitys antaisi olettaa. Tässä kohdassa sulfiittiselluprosessi eroaa oleellisesti sulfaattiselluprosessista. Jälkimmäisen jäteliemissä (mustalipeä) ei myöskään esiinny käymiskelpoisia jäännössokereita eikä etanolia siten voida valmistaa perinteisellä käymistekniikalla. Neutraloitu liemi ajettiin käymissammioihin, jotka olivat tuossa matalammassa tiilirakennuksessa. Tavoiteltu sulfiittisprii eli etanoli eroteltiin käyneestä mäskistä tuossa tornimaisessa osassa olleella tislauskolonnilla. Tuossa kuvan oikeassa nurkassa näkyvässä pyöräkkäkattoisessa rakennuksessa (luultavasti jokin vanha jo aikaisemmin olemassa ollut rakennus, eri tyyliä) sijaitsivat todennäköisesti jäteliemen ja kalkin purkupaikat pumppuineen ja kalkkiranoineen. (Käyttäjä muokannut 13.10.17 21:56) |
|
| 14.10.2017 00:12 | Reino Kalliomäki: | Kiitos, Heikki, perusteellisesta kuvauksesta! Sellutehdas oli varsin lähellä, näillä vietiin lopputuotetta asemalle säiliöihin, piirros keskusteluissa: http://vaunut.org/keskustelut/index.php?action=dlattach;topic=9122.0;attach=3265;image Tuote oli maallikosta mielettömän monta kertaa tislattua, muistaakseni 60 tai ainakin 30. Konttoripäällikkö valvoi vaunujen lastausta ja purkamista sinetöiden hanan matkan ajaksi. Tarina kertoo spriitä valuneen joskus maahan. Nopeaälyisemmät aineen käyttäjät olivat hetkessä mahallaan litkimässä nestettä ennen sen imeytymistä. |
|
| 14.10.2017 00:28 | Heikki Jalonen: | Tislauskertojen lukumäärä kolonnitislauksessa tarkoittaa tavallisesti ns. kolonnien pohjalukua, joita yhdessä kolonnissa saattaa olla 20...30 kpl. Siten esim. "60 kertaa tislattu" on voitu ajaa vaikkapa kahden 30-pohjaisen kolonnin läpi. Kolonnitislaus on jatkuva prosessi, joten silloin kuvan tislaamossa olisi luultavasti 2 kpl 30-pohjaista kolonnia. Jos sellutehtaan pesu/haihduttamo oli tarpeeksi lähellä, jätelipeäsyöte tuli spriitehtaalle luonnollisesti putkiyhteydellä. En tunne Nokian tehtaan leiskaa tältä osin. |
|
| 14.10.2017 08:34 | Raimo Harju: | Oliko tislauskolonni valurautaa. | |
| 14.10.2017 12:52 | Heikki Jalonen: | Vanhat kolonnit olivat kuparia, sisäpinnoiltaan tinattua. Nykyaikaiset teolliset kolonnit ovat ruostumatonta terästä. Vanhamallisen kuparikolonnin muutama jakso (eli pohja) on muistaakseni nähtävillä Viikissä, Tekniikan Museossa. |
|
| 14.10.2017 19:15 | Raimo Harju: | Jossain sähkötekniikan käsikirjassa on kaaviokuva tislauskolonnista, ja maininta valurautakolonnista, kysymyksessä on sellutehtaan jäteliemestä tislattavasta etanolista, eli puuspriistä. Täällä Poris olevas kone-pajas valmistettiin kellopohja tislauskolonni ruostumattomasta teräksestä, ja se toimitettiin muistaakseni Bulkariaan, se jouduttiin kuitenkin korvaamaan kuparikolonnilla. | |
| 15.10.2017 01:38 | Heikki Jalonen: | Kyllä tislauskolonnin sektiot voidaan tehdä myös valuraudasta. Siinä tapauksessa niiden vain pitää olla sisäpuoleltaan emaloituja. Ja sen koko- ja vaativuusluokan emaloitujen osien valmistamiseen kyettiin vain hyvin harvoilla tehtailla, Suomessa ei varmasti yhdelläkään. Lähinnä oleva kykenevä valmistaja lienee ollut saksalainen Gebr. Avenarius. Emaloitu kolonni on varmaan ollut kestoltaan ylivoimainen, mutta siis myös hankalimmin saatavilla osilla tehtävä. Ja kaikki osat erinomaisen huolella käsiteltäviä jotta vaurioita ei pääse tulemaan. Kemiallisen keston vuoksi emaliosia käytetään yhä edelleen vaativissa kemian prosesseissa. |