11.10.2015 / Forsö, Loviisa

11.10.2015 Kaksi yleisistä kysymyksistä kiinnostunutta yksilöä taivalsi jonkin matkaa henkilöautolla tarkoituksenaan tutkia jo pitempään puheena olleita, maastoon erään lahukan kahden puolen jätettyjä 2o kV sähkölinjan mastoja. Paikalle päästyä erottuikin yksi masto puiden takaa aavemaisena, osan johdoista vielä roikkuen ruosteisena ikivanhan tolpan päästä. Innokkaasti kapusivatkin henkilöt mastoa kohti ymmärtämättä, että todellinen ihme-esitys oli vasta edessä, sillä yhtäkkiä kompastuivat satunnaiset matkailijat kokonaiseen rinnakkaisrataverkkoon, jonka olemassaolosta heillä ei voinut olla minkäänlaista käsitystä. Useita kertoja lankeiltuaan uskaltautuivat kulkijat tutkimaan tätä hämmästyttävää näkyä todeten mm. eräällä raiteista sijaitsevan pitkään jo lahonnutta kalustoa. Useamman sadan metrin päässä sitä siinsi lisää. Peläten löytävänsä paikalta jopa kuljetuslaitoksen henkilökunnan kalmoja, kävivät henkilöt pikaisesti toteamassa maston ja tuulessa narisevan johdon, poistuen paikalta vaitonaisina. Auton onneksi käynnistyttyä pääsivät henkilöt loittonemaan, ja kaksikon kuljettua jo hyvän matkaa, totesi toinen toiselle: "Olen järkyttynyt." - Mistä siis on kysymys?

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Petri P. Pentikäinen
Lisätty: 09.02.2018 22:31
Muu tunniste
Sekalaiset: Kuva-arvoitus

Kommentit

10.02.2018 11:55 Ossi Rosten: Ollanko tässä Nuuksiossa?
10.02.2018 17:56 Petri P. Pentikäinen: Ei olla Nuuksiossa tällä kertaa.
10.02.2018 18:18 Jukka Voudinmäki: Sähkölinjoihin ja -tolppiin en osaa ottaa kantaa, mutta muuten arvaan kuvan paikaksi Pakaata. Sinnehän on jätetty (tai jälkirakennettu) pätkä kapearaidetta, joskin omat havaintoni siitä ovat useiden vuosien takaa.
10.02.2018 20:11 Petri P. Pentikäinen: Kuvassasi Pakaalta http://vaunut.org/kuva/3522 on paljon samaa tunnelmaa. Ei kuitenkaan sieltä.
11.02.2018 13:39 Ossi Rosten: Melko kapoinen ruo raideleveys vaikuttais olevan kuitenkin, alle 500mm?
11.02.2018 14:34 Jukka Ahtiainen: Raide laskee veteen?
11.02.2018 14:57 Jukka Voudinmäki: Montolan kaivosradasta ei liene enää mitään jäljellä, mutta arvaan vielä sen ja sen jälkeen tyydyn lukemaan muiden vastauksia.
11.02.2018 15:20 Vesa Höijer: Vaajakoskella oli raide, joka johti veteen molemmista päistä. Sitä pitkin kuljetettiin veneitä pienen saaren yli.
11.02.2018 15:41 Petri P. Pentikäinen: Raiteita on useitakin, ja veteen on tosiaan matka.
11.02.2018 22:21 Tommi K Hakala: Varsin jyrkän näköinen nousu radassa...
11.02.2018 22:29 Eljas Pölhö: Toimintansa lopettaneen telakan alue ... Yleis-Suomessa
12.02.2018 09:58 Petri P. Pentikäinen: Laivain liikuttelusta on tosiaan kyse.
12.02.2018 10:39 Jouni Hytönen: Veneenkuljetusratoja on jäljellä jonkin verran, mutta ihan heti ei muistu mieleen, olenko itse osunut tällaiseen lähes umpeenkasvaneeseen kohteeseen, jossa on kiskot silti vielä jäljellä.
13.02.2018 13:57 Antti Tapani Häkkinen: Kuhmo?
14.02.2018 09:36 Petri P. Pentikäinen: Sanokaamme, että esitetyistä paikkakunnista Pakaa on lähinnä kuvan positioa.
14.02.2018 19:21 Mikko Heino: Kerroin tästä kuva- arvoituksesta kaverille, joka veikkasi Heinolassa tai Asikkalassa sijainnutta telakkaa. Tarkempaa ei uskalla veikata kun ei ole mitään hajua itellä.
15.02.2018 04:40 Tommi K Hakala: Valkon satama?
15.02.2018 11:47 Petri P. Pentikäinen: Ei ole Heinola eikä Asikkala. Valkon kanssa on yhteistä saman meren vesi.
15.02.2018 12:51 Reino Kalliomäki: Skallholm? Onko kyse sotakorvausaputelakan jäänteistä?
(Käyttäjä muokannut 15.02.18 20:49)
15.02.2018 21:21 Petri P. Pentikäinen: Ei Skallholmkaan. Teollisuuden historiaa on kyllä jonkin matkan päässä tässäkin.
16.02.2018 08:32 Mikko Heino: Ompas kinkkinen pähkinä kun ei viikkoon ole ratkaistu, tosin Eljaksella taitaa olla hajua paikasta. Teollisuuden historia ei tarkoita Koverharia?
16.02.2018 10:49 Timo Lähteenmäki: Teijo?
16.02.2018 11:08 Ossi Rosten: Jos ehdotetuista paikoista (ml Nuuksio) Pakaa on lähimpänä ja kuitenkin ollaan saman meren äärellä kuin Valko niin rajaa tuon alueen jonnenniin välille Helsinki - Venäjän raja (olettain että kuva on Suomen puolelta)
16.02.2018 11:39 Petri P. Pentikäinen: Näin on, ei siis Koverhar tahi Teijo tällä kertaa.
16.02.2018 18:16 Heikki Jalonen: Vaikea pähkinä se makoisin pähkinä on... Tulee pakostakin mieleen Loviisan Isnäs ja Tampellan entinen "kotitelakka". Mutta, olisiko siitä jäljellä enää tätäkään vähää - kovin hyväksi sekin seutu alkaa olla kaluttu. Bolinderia lukuunottamatta.
16.02.2018 19:56 Tommi K Hakala: Tuo jyrkkyys ihmetyttää. Tuohan rata kulkee todella isoon mäkeen.
16.02.2018 22:20 Petri P. Pentikäinen: Oikeaa vastausta ei vielä ole tullut, mutta oikeassa kunnassa on oltu jo kahdesti.
17.02.2018 03:18 Eljas Pölhö: Voi sentään, minä olisin veikannut Skallholmen (Tolkkinen) kuten Reino, mutta pitää keksiä uusi paikka Loviisasta (Valko ja Isnäs mainittu). Menee kyllä hakuammunnaksi. Uusi yritys: Koskenkylän entisen sataman talvehtimispaikka (lisää kalustoa sahan alueella?). Hyvin on paikka kätkeytynyt ja mitä vaan yritän keksiä, niin aina joku vihje ei stemmaa.
17.02.2018 09:48 Tommi K Hakala: Sundholmen, ydinvoimalan lähellä?
17.02.2018 12:08 Ossi Rosten: Lahukan vai joen yli se purettu linja? Hopeakaivos lähstöllä olevaa teollisuuden historiaa?
17.02.2018 14:04 Petri P. Pentikäinen: Eljas ja Ossi ratkaisivat arvoituksen riittävällä tarkkuudella. Raiteet sijaitsevat Koskenkylän eteläpuolella Forsön saarella, joka kylläkin on nykyisin maayhteydellä. Saarella on tosiaan toiminut hopeakaivos, ja laivaliikenne on liittynyt mm. Koskenkylän ruukkiin. Rappiomaston voi nähdä vilaukselta 7-tien sillalta, joka ylittää vesistön Koskenkylän tasalla. Osa aluksista (proomuja?) on uponnut veteen, ja ne näkyvät myös karttojen ilmakuvissa. Edesmennyt Pernajan kunta yritti kaavoittaa Forsötä, mutta ympäristöministeriö esti hankkeen, joten hämyisyys saarella saa jatkua.
17.02.2018 14:50 Tommi K Hakala: Lisää Petri google mapsin sijanti tähän kuvaan?
17.02.2018 16:52 Petri P. Pentikäinen: Koordinaatit lisätty. Hopeakaivoksesta juttua: http://www.loviisansanomat.net/lue.php?i​d=3524 - kuinka ollakaan, toimittaja mainitsee jutussa olevansa saarella jännittyneessä mielentilassa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!