21.07.1950 / Everett, Wa., Yhdysvallat

21.07.1950 Empire Builder on ollut matkalla Seattlesta itään lähes tunnin ja ensimmäinen pysähdyspaikka Everett on lähestymässä. Veturinkuljettaja on juuri antanut perinteisen vihellinopasteen ennen asemalle saapumista ja samalla hän nostaa EMD567A-koneiden kierroksia, jotta juna jaksaa nousta Terminal Avenuen tiukan nousun. Koneapulainen tarkkailee moottorin lämpötilaa, E7:jen kanssa on ollut ongelmia vuoristossa. Postivaunussa on käynnissä kuumeinen hyörinä. Everettiin jätettävä posti on jo lajiteltu ja säkitetty, mutta kohta Everettistä lastataan säkkitolkulla lisää itään matkaavaa postia. Vaunuhenkilökunta laittaa parhaillaan makuuvaunujen sänkyjä yökuntoon. Empire Builder lähtee Seattlesta illalla ja osa matkustajista haluaa vetäytyä hytteihin varsin aikaisin. Ravintolavaunussa paistetaan päivälliselle kuuluisaa Puget Soundin King Salmonia - mitä olisi matka Empire Builderissa ilman maankuulua lohiannosta! Baarivaunussa osa matkustajista on nauttimassa aperitiiveja samalla kun päivävaunuissa lyhyen matkan matkustajat syventyvät kirjaan tai ihailevat Puget Soundin maisemia. Salonkivaunussa herrat ovat kokoontuneet sikarille ja bourbon-whiskylle samalla kun rouvat nautiskelevat likööriä. Kohta konduktööri huutaa kuulutuksen "Next Everett, stop for 5 minutes"!

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Everett, Wa. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 47.97824 -122.21983 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Empire Builderia bongaamassa
Lisätty: 21.04.2018 01:31
Junatyyppi
P: 2
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Tapahtuma
Sijainti: Linjalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

21.04.2018 02:27 Hannu Peltola: Kokemuksesta voin sanoa, että Puget Soundin King Salmon on maineensa väärti, parhaimman koskaan saamani lohiannoksen olen nauttinut Seattlen Pier 66:lla!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!