08.05.2018 / Siikaniemi, Kuopio

08.05.2018 Ainoa mikä on varmaa, on muutos. Kumpusaarentie avattiin viime syksynä. Kuin varkain kevään koittaessa viimeisetkin Siikaniemen ratapihan sivuraiteet katosivat (ei niitä montaa enää ollutkaan). Ainoastaan vaihde 251 on jäljellä mutta sen liikenteen kahtia jakavalla momentilla ei ole enää merkitystä, sillä molemmissa haaroissa on ajokieltomerkit.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Siikaniemi, Kuopio
Kuvaaja: Jukka P. T. Ruuskanen
Kuvasarja: Muuttunut Siikaniemi
Lisätty: 08.05.2018 23:52
Muu tunniste
Rautatieinfra: Merkki
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

09.05.2018 10:33 Pasi Utriainen: Kumpusaari-Haapaniemi-Saaristokatu -asemakaavan muutoksessa lausutaan seuraavaa: "rautatieliikenteen odotetaan alueen toimijoiden osalta vähentyvän ja rataverkkoon tehdään muutoksia poistamalla yksi teollisuusraide öljysäilön edestä. Säilytettävät rautatieliikenteen yhteydet mahdollistavat raideliikenteen teollisuus- ja satama-alueelle tulevaisuudessakin".

Viime vuosien ainoat radalla liikkujat ovat olleet tähän Destian romuvarastolle kulkeneet ratatyökoneet ja nyt sekin liikenne on loppunut, koska ennen Leväsentietä on seislevy.
(Käyttäjä muokannut 09.05.18 10:43)
10.05.2018 00:03 Mika Hakala: Vieläkö Leväsentiellä tasoristeyksen varoituslaitos antaa keltaista valoa, vai onko jo "varoituslaitos ei käytössä" kilpi iskenyt sinnekkin?
Kouvolan Tanttarilla esimerkiksi ehti tuo kuulemani mukaan Savontalon varoituslaitos ilman puomia sammua ja vaihde lähteä, ennenkuin varoituslaitos Ahlmanintiellä sammui.
10.05.2018 11:26 Pasi Utriainen: Varoituslaitos ei ole käytössä.
10.05.2018 11:54 : Totaalinen rappioromantiikka iskenyt sitten näköjään tännekin tätä nykyä. Vielä kolmisen vuotta sitten tilanne näytti vielä siltä että jotain toivoa liikenteestä voisi olla kun Leväsentien varoituslaitoskin oli käytössä. Mutta kuten luonnollista, näköjään monien muidenkin melko vähäistä liikennettä kattavien sivuraiteiden tavoin liikenne loppui kokonaan. Jopa Destian työkoneiden harjoittama liikenne.
10.05.2018 13:34 Pasi Utriainen: Alueen käyttö on vuosien mittaan muuttunut ja radan käyttötarve hiipunut. Vilja kuljetetaan sujuvammin rekoilla, voimalaitos ei tarvitse enää polttoöljyä eikä huoltovarmuuskeskuksellakaan ole käyttöä raiteelle, satamaan ei ole liikennöity 15 vuoteen, Siikaniemen saha ym. teollisuus on hävinnyt jne.
15.07.2018 21:38 Jari Kuusinen: Tonniysin piti liikennöidä tänne huomenna kahdesti Kuopion asemalta käsin, mutta mikä mahtaa olla SEIS-levyjen tilanne tällä hetkellä Iloharjun ratapihalla? Jäi vain kiinnostamaan, onko ne sinne oikeasti asennettu ja edelleen paikoillaan... Ennakkoilmoitusten mukaan Iloharjun kaikki sivuraiteet (KUO 133, KUO 134, KUO 135) on suljettu seis-levyin heti seuraavana päivänä (09.05.2018) tämän kuvan otosta "radan ja vaihteiden huonon kunnon takia", mikä estää myös pääsyn Siikaniemeen raiteen KUO 133 kautta...
15.07.2018 21:49 Pasi Utriainen: Tuota 1009:n liikennöintiä minäkin ihmettelen, sillä ainakin tässä viikolla Siikaniemen raiteistolla oli vielä seislevy ennen Leväsentien tasoristeystä. Lisäys: Siikaniemessä käynti on peruttu https://hoyryjuna.weebly.com/tulevat-jun​amatkat.html.
(Käyttäjä muokannut 15.07.18 21:59)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!