28.07.2018 / Cheyenne, Wy., Yhdysvallat

28.07.2018 Sekatavarajunan DPU-apuveturina toimi ES44AC #7990 vuodelta 2012. Jäähdytysvaunut ovat joutuneet sotkemisen uhreiksi, kuten iso osa rautatiekalustosta USA:ssa.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Cheyenne, Wy. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 41.12301 -104.84004 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Cheyenne - Union Pacificin tärkeä rautatiesolmu Wyomingissä
Lisätty: 08.09.2018 16:43
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

08.09.2018 20:25 Hannu Peltola: Nämä jäähdytysvaunut sisältävät oman kylmäkoneensa (kuten lähes kaikki nykyaikaiset kylmävaunut). Kylmäkone näkyy mm. veturin vasemmalla puolella. Kaukana ovat ajat, jolloin suuremmilla asemilla, mm. Cheyennessä, jäähdytysvaunuihin lastattiin jäähdytykseen pitkiltä ja korkeilta laitureilta jääkimpaleita. Pienoisrautateillä kaukaisista ajoilta aina 1950-luvulle sijoittuvilla radoilla jäähdytysvaunujen siirto jääraiteille ja takaisin juniin tarjoaa ylimääräisen ja mielenkiintoisen lisän operointiin.

USA:ssa jäähdytysvaunut ovat olleet vuosikymmeniä kalustonvuokrausyhtiöiden omistamia. Kuvan vaunuissa näkyy rekisteröintimerkintänä ARMN. Tämä on St. Lousista Missourista kotoisin olevan American Refrigerator Transit Co. -yhtiön tunnus vuodelta 1881. ART oli Missouri Pacificin ja Wabashin omistama jäähdytysvaunuyhtiö ja UP otti tämän vanhan rekisterimerkinnän käyttöön 1982, kun se osti Missouri Pacificin.
(Käyttäjä muokannut 08.09.18 20:42)
09.09.2018 13:05 Mikko Herpman: Mitenkähän näiden kylmäkoneiden huolto hoituu, tankkaus varmaan on vakiokierros kohteessa. Mutta mikäli tulee vaikka häiriö, niin syttyykö lamppu tai onko näissä joku fiksumpi hälyytysjärjestelmä.
09.09.2018 13:32 Hannu Peltola: Tässä on pari UP:n dokumenttia aiheesta:
https://www.up.com/cs/.../pdf_up_shipmen​tvision_transit.pdf
https://www.up.com/cs/groups/.../up.../p​df_ship-q_reefer-car.pdf
Dokumentit ovat vähän vanhahkoja, mutta vastaavia laitteita on varmasti vielä paljon käytössä. Tankkaus tapahtunee sovituissa tankkauspisteissä matkan varrella. Hälytyksien osalta lamppu on todennäköisesti ollut perinteinen tapa ja nyt varmaan enemmän ja enemmän IoT-henkisesti laitteet lähettävät tiedot toimintakunnostaan suoraan valvomoihin.

UP:llä on ensimmäisen dokumentin mukaan noin 5100 Mechanical Reefer -jäähdytysvaunua. Toisaalla törmäsin tietoon, että UP kuljettaa vuodessa 60 000 junavaunua pelkästään pakasteperunoita, noin 2 junaa päivässä. Idaho ja Washington tuottavat pääosan perunoista ja UP:llä on ajossa erityinen French Fry Express pakastetuille perunatuotteille. Lähtöasemina on Hinkle Yard Oregonissa, Nampa Idahossa tai Pocatello Idahossa ja French Fry Express ajetaan ainakin North Platte Yardiin Nebraskaan.
(Käyttäjä muokannut 09.09.18 13:35)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!