??.??.1912 / Helsinki, Hietalahdenranta 17

??.??.1912 1900-luvun alussa saattoi vielä nähdä edellisen vuosisadan katetun tavaravaunun (G) aktiiviliikenteessä. Tosin jo siirrettynä kalkinkuljetukseen (valkoiset kolmiot ja littera Gt), mutta yhä kokolailla hyvässä kunnossa.

Tähän Signe Branderin kuvaan Hietalahdenrannasta on päässyt mukaan pari rautatievaunua satamaradan Sandvikens Aktiebolagetin pistoraiteella. Branderin rajaus on rautatieharrastajan kannalta melkein täydellinen. Vain melkein, sillä katetun vaunun päädystä näkyy vain kapea siivu.

Kuvasta käy varsin hyvin ilmi varhaisen G-vaunun rakenne: Jämäkät puiset runkopalkit vinotukineen, sisäpuolinen vaakasuora seinälaudoitus, saranoilla aukeavat kaksoisovet, kalteroidut ikkunat, tuhdit jarrutönkät ja sarviraudat alhaalta yhdistävä yhdystanko. Akselin jarrutönkät näkyy yhdistävän poikkisalko tms. joka on yhtä tuhti kuin itse akselikin. Aluskehys on rautaa. Merkintöjen mukaan vaunussa on läpikulkeva jarrujohto, mutta ei ilmajarrua. Vasemmanpuoleisen oven edessä roikkuu kettinginpätkä. Liittyneekö oven lukitusmekanismiin?

Vaunulla on yhä G-vaunujen numerosarjaan kuuluva numero, mutta se on saanut valkoisten kolmioidensa ohelle vuonna 1901 käyttöönotetun litteran Gt, joka siis tarkoittaa kalkinkuljetukseen siirrettyä vaunua, kalkkivaunua. (Ei likaavan tavaran vaunua; sellaista termiä ei vuonna 1912 tunnettu).

Jos vaunun numero on 4023, niinkuin näyttää, niin vaunu olisi SVR:n Helsingin konepajan vuonna 1860 valmistama, jo 52-vuotias. Silloin vaunussa pitäisi kuitenkin olla puinen aluskehys. Jos numero onkin 5-numeroinen, eli 4023x, niin vaunu on Osberg & Baden vuonna 1872 valmistama, eli 40-vuotias. - SVR:n taulukoissa olevien eroavuuksien ja virheidenkin vuoksi vaunujen tunnistaminen ei aina onnistu.


Avoin vaunu on numeronsa perusteella Kone- ja Siltarakennus O.Y:n vuonna 1897 Jyväskylän rautatierakennukselle rakentama lankkuvaunu, littera H: 'Awonaiset tawarawaunut lankkuja warten warustetut matalilla siwuluukuilla'. Sivuluukkuja vaunussa ei näytä olevan, mutta ne on saatettu nostaa pois. Kiinnostava yksityiskohta on vaunun päätyjen nurkkatolppien päissä olevat signaalinuoran lenkit. G-vaunussa lenkkejä ei ole.


Kuva on rajattu laajemmasta kuvasta. Kuvateksti "Ruoholahdenranta. Kuvattu Ruoholahdenrannan ja Hietalahdenrannan risteyksestä".
Helsingin kaupunginmuseo, https://www.helsinkikuvia.fi/search/reco​rd/?search=N696%20brander&page=1

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Signe Brander (Lisännyt: Kurt Ristniemi)
Kuvasarja: 1900-luvun alusta
Lisätty: 28.10.2018 09:13
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla

Kommentit

28.10.2018 09:51 Jussi Tepponen: Kyllä tuo aluskehys näyttää puiselta kun sitä kuvasta zoomailee. Eli silloin vaunu olisi tuo 4023.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!