??.??.1902 / Eteläsatama

??.??.1902 Ga-vaunuja Helsingin Eeläsataman Pakkahuoneen laiturilla 1900-luvun alussa.

Kuva on ajoitettu 1890-luvulle, mikä heittää yhdellä vuosikymmenellä; oikeasti ollaan 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä:
- Torpedotuulettimet tulivat katettuihin tavaravaunuihin vuodesta 1896 alkaen.
- 36 M. 6 H. -alleviivauksesta annettiin määräys kesäkuussa 1901.
- Vaunu 6258 on valmistunut vuonna 1899, valmistaja Russisch-Baltischen Waggon-Fabrik Riiassa.
- Vaunu 6822 on valmistunut vuonna 1900, valmistaja Turun Rautateollisuus Osakeyhtiö.
- Ja jos silmäni eivät vallan valehtele, vaunun 6258 aluskehyksessä on huhtikuulle 1902 ajoitettu korjausmerkintä.

Ajoituksen takaraja saadaan merkinnöistä:
- 36 M. 6 H. -merkintä korvattiin marraskuussa 1910 merkinnällä N.M. / H.P.
Toki kuva voi olla myöhemmältäkin ajalta; tuskin merkinnät heti korjattiin kaikkiin vaunuihin.

Kummassakin keskimmäisessä vaunussa on merkintöjen mukaan läpikulkeva jarrujohto mutta ei ilmajarrua. Vaunussa 6258 on kuitenkin jarrut; vaunussa onkin jarrukoppi. Myös oikeanpuolimmaisimmassa vaunussa on jarukoppi, mutta siinä ei merkintöjen mukaan ole läpikulkevaa jarrujohtoa.
Kolme oikeanpuolimmaista vaunua on kytketty irti toistaan, mutta vasemmanpuoleinen vaunu on kytketty turvaketjuineen. - Onkohan siitä tietoa, milloin turvaketjut jäivät pois käytöstä? Nehän oli todettu toimimattomiksi ainakin jo vuonna 1886.

Tämä kuva saattaa hyvinkin antaa vastauksen ihmettelyyn siitä, miksi tavaravaunujen vasemmassa kulmatolpassa on valkea pystysuora alue: Mitä uudempi vaunu, sitä pienempi se alue on... Lisävinkki: Alue ei ole maalattu, vaan...

Kuva on rajattu suuremmasta kuvasta: https://www.helsinkikuvia.fi/search/reco​rd/?search=G30270&page=1
Helsingin kaupunginmuseo

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tuntematon (Lisännyt: Kurt Ristniemi)
Kuvasarja: 1900-luvun alusta
Lisätty: 05.12.2018 09:14
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

05.12.2018 09:30 Kurt Ristniemi: Vaunussa 6822 taitaa olla vain toiseen akseliin vaikuttava vipujarru?
Vaunujen jarruvivustot näyttävät hyvinkin erilaisilta, mikä saakin minut ihmettelemään, että onko tuossa oikeanpuolimmaisessa vaunussa sittenkään 'hyttiä', eli jarrukoppia, vai onko siinäkin vipujarru?
(Käyttäjä muokannut 05.12.18 09:52)
05.12.2018 16:33 Erkki Nuutio: Vaunujen katot ovat kirkkaan valkeat. Eli käyty tuoreesti konepajalla / varsin uusia. Peltikatto vai valkoista sirotehiekkaa katolla?
Toijalan veturimuseossa on Riian tehtaan vaunun komea valurautainen valmistajankilpi. Se oli VR:n keskusvarastossa saatavilla noin vuonna 1965. Maalasin sen hopeaväriseksi.
Kaikki ovat suojautuneet ihanteellisesti ihosyöpää vastaan. Kokemusperäistä viisautta.
10.12.2018 11:52 Esko Maasalo: Kaikki miehet pojanklopitkin mukaan lukien käyttivät aina lakkia ulkona liikkuessaan, eikä kuten nykyisin..
11.12.2018 18:15 Petri Sallinen: Äärimmäisenä oikealla näkyvä vaunu ei ole tavanomainen Ga-sarjan vaunu. Sen sivuikkuna on selvästi alempana kuin yleensä. Vaunun katolla ei ole tuulettimia.

Vaunussa ei ole lainkaan SVR:n merkintöjä, jonka perusteella voisi epäillä vaunun olevan jonkun yksityisradan vaunun. Saattaisiko valkoinen nurkkamaalaus olla merkkinä siitä, että vaunu ei ole SVR.n vaunu? Yksityisradan vaunujahan ryhdyttiin maalausmerkinnöillä erottelemaan SVR:n vaunuista, koska niitä kulkeutui myös SVR:n rataverkolle. Sivuoven merkintä on hyvin epäselvä, mutta ison G-kirjaimen viereen maalattu pieni kirjain vaikuttaa epäilyttävästi d-kirjaimelta.
19.01.2022 19:19 Tuukka Ryyppö: Tuo Russisch-Baltische Waggon-Fabrik rupesi kiinnostelemaan, ja selvitin, onko todella ollut Riiassa kaksikin eri rautatiekalustotehdasta samaan aikaan. Ja noinhan se on, että kyllä on ollut. Sekä RVR (Venäjäksi RVZ) että tämä RBVZ ovat olleet olemassa samaan aikaan ja tehneet molemmat vaunuja juniin. Ja vielä, firman nimi tosiaan on ''Russisch-Baltische Waggon-Fabrik'', ilman tuota ylimääräistä n-kirjainta. Se n-kirjain on genetiivimuodon tunnus, joka tarvitaan, koska osakepaperissa lukee ''Venäläis-Balttilaisen Vaunutehtaan Osakeyhtiö''. Samalla tavalla kuin suomeksi firman nimi olisi ''Venäläis-Balttilainen Vaunutehdas'' eikä ''Venäläis-Balttilaisen Vaunutehtaan'', myös saksaksi tuon tehtaan nimi on perusmuodossa, eli ''Russisch-Baltische Waggon-Fabrik''. Näin siihen viittaavat myös kaikki saksankieliset lähteet, joita äsken kävin läpi.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!