24.06.2014 / Pori, välillä Mäntyluoto (erkanemisvaihde)–Tahkoluoto

24.06.2014 Lintutornilla riittä nähtävää, mutta tämänkertainen oli hukkareissu. Iltapäivän aikana Tahkoluotoon ei ollut junaliikennettä sillä junaa ei kuulunut ja näkynyt, sekä lintujakaan paljon lennellyt nihkeästä lintukuvasaalista päätellen. Taustalla hetken päästä ukkospilven saapuessa lintutornin päälle viimeistään silloin kuvausreissu osoittautui vesiperäksi.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jani Keskinen
Lisätty: 13.02.2019 21:02
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

13.02.2019 21:03 Jani Keskinen: Tämä on tyypillinen junakuva minulta Tahkoluodon radalta ennen avointa dataa. Lähes jokaisella reissulla junaa ei näkynyt, jos näkyi se onnistui livahtaa nenän edestä ja hyvin pieni osa onnistui. Tänä päivänä rataosan liikenne ja käyttöaste on muuttunut kokonaan erilaiseksi.
(Käyttäjä muokannut 13.02.19 21:07)
15.02.2019 00:01 Tero Hyvärinen: Tuollainenhan tuo rata on ruukannut olla. Olen erinäiset leirit ja retket viettänyt sen lähellä. 80-luvulla ihmettelin, miksi koko rata rakennettiin, kun yhtään junaa siinä ei ikinä kulje. Tuumasin, että penkereen kivet joutavat Vohlakarin kiuaskiviksi. Onneksi joku minua viisaampi toppuutteli. Ensinnäkin se murske ei menesty kiukaalla ja toisekseen, jos koko Meri-Porin väki hakee siitä kivet erilaisiin tarpeisiinsa, junat varmasti alkavat kulkea ja VR:n setä on hyvin vihainen. Teini-iän jälkeen olen viisastunut edes vähän ja juniakin on taas kulkenut monen vuoden ajan jo.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!