08.07.2019 / Alghero, Sardinia, Italia

08.07.2019 Algheron asema on vuodesta 1988 lähtien ollut pääteasema Alghero-Sassari –linjalle. Aikaisemmin rata jatkui täältä vielä parin kilometrin verran Algheron satamaan. Rata Algheroon valmistui 1889 ja linja on ollut SFSS:n, FCS:n, SFS:n, FdS:n ja lopulta vuodesta 2010 ARST:n operoima. Sodan jälkeen kiskotus muutettiin 36 kg/m kiskoille ja ratalinjaa oikaistiin kolmessa eri vaiheessa. Vuonna 1996 rata muutettiin kauko-ohjatuksi kauko-ohjauskeskuksen sijaitessa Sassarissa. Algheron nykyinen asemarakennus valmistui 1970-luvun lopulla. Henkilöratapihalla on kaksi laituriraidetta vetureiden ympäriajomahdollisuudella. Lisäksi ratapihalla on kahden pilttuun veturitalli ja muutama pistoraide muistona tavaraliikenteen tarpeista. Liikenne on selvästi ollut jo jonkin aikaa keskeytyneenä eikä ole välttämättä varmaa, alkaako rautatieliikenne koskaan enää uudelleen. Vuonna 2015 arkipäivisin tänne ajettiin vielä 12 junaparia. Algheron kaupungissa on noin 44000 asukasta.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Alghero, Sardinia Valtio: Italia Koordinaatit: 40.57471 8.32192 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Trenino Verdi – Sardinian vihreät junaset
Lisätty: 20.07.2019 00:34
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Kapearaiteinen
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

06.08.2020 21:57 Harri Helminen: Taytyipä tehdä oma kuvasarja vuodelta 2014 kun paikallisjna vielä tuollakin kulki http://vaunut.org/sarja/4966

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!