13.11.2019 / Wenatchee, WA., Yhdysvallat

13.11.2019 Wenatcheen Apple Yard sijaitsee hienolla paikalla aivan Columbia-joen varrella. Wenatcheen ympäristö on ollut yksi USA:n tärkeimpiä omenoiden kasvatusalueita aina Great Northern Railwayn saavuttua kaupunkiin 1893. Great Northern Railway tuki omenanviljelyä kaikin tavoin ja vuosikymmenien ajan täältä lähti omenoita kokojunakuljetuksina idän suurille markkinoille. Omenajuna Fruit Forwarder oli suorastaan käsite! Wenatchee julistautui Apple Capital of World –tittelin haltijaksi jo vuonna 1925 ja nimi on edelleen käytössä kaupungin markkinoinnissa. Columbia-joki kuuluu Yhdysvaltojen suurten jokien joukkoon 2000 kilometrin pituudellaan. Virtaumaltaan joki on Yhdysvaltojen neljänneksi suurin. Täällä Wenatcheessa joki on vielä suhteellisen kapea, mutta lähestyttäessä Tyyntä valtamerta joki on jo useamman kilometrin levyinen. Ilma oli kuvaushetkellä todella kylmä, pakkasta oli ehkä viitisen astetta ja Columbia-joella puhalsi navakka tuuli pohjoisesta. Vuorten itäpuolella on kuivaa ja lunta sataa harvoin. Columbia-joen virtaus puolestaan on sen verran kova, että joki ei jäädy.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Wenatchee, WA. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 47.40057 -120.29809 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Rautatieliikennettä Pacific Northwestissä
Lisätty: 09.12.2019 22:44
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Syksy

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!