10.11.2019 / Anacortes, WA., Yhdysvallat
Hannu Peltola

10.11.2019 Tämä ei ole varsinaisesti junakuva, mutta niin harvinainen kulkuväline, että se on ansainnut paikan myös Vaunut.orgissa. Ja tämän laivan työn ansiosta alueen jokilaivat pystyivät kuljettamaan tavaraa jokisatamiin edelleen juniin lastattavaksi. Kuvassa on uponneiden tukkien nostoon käytetty siipiratasalus W. T. Preston. Vastaavia aluksia on säilynyt Yhdysvalloissa ainoastaan kaksi ja tämä on ainoa länsiosissa oleva alus. W. T Preston valmistui Seattlessa 1929 ja vuonna 1939 sen runko uusittiin kokonaan. Mielenkiintoinen tapahtuma toteutui 1950, kun kolme Pacific Northwestissä jäljellä olevaa siipiratasalusta W. T. Preston, Skagit Belle ja Skagit Chief ajoivat nopeuskilpailun Seattlen länsipuolella Elliot Bayllä. Suureksi yllätykseksi W. T. Preston voitti kilpailun, mutta palkinnonjako viivästyi kaikkien oltua varmoja Skagit Bellen voitosta ja jopa palkintopokaaliin oli kaiverrettu valmiiksi Skagit Bellen nimi! W. T. Preston oli käytössä Yhdysvaltojen armeijan pioneerijoukoilla (Army Corps of Engineers) aina vuoteen 1981, jonka jälkeen se museoitiin tälle paikalle vanhan Anacortesin rautatieaseman viereen. Alus saavutti kahdella 150 hevosvoiman höyrykoneella 12 solmun nopeuden. Aluksen syväys oli ainoastaan 1,12 metriä. Alus työskenteli Olympian ja Blainen kaupunkien välisellä alueella mm. Skagit-, Stillaguamish- ja Snohomish-joilla.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Anacortes, WA. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 48.51709 -122.60902 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Rautatieliikennettä Pacific Northwestissä
Lisätty: 09.12.2019 22:46
Muu tunniste
Sekalaiset: Muistomerkki, Muu ajoneuvo
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Ulkomaat
Vuodenajat: Syksy

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!