30.03.2019 / Salo, Perniö, Ristikulma

30.03.2019 Tällä paikalla on ollut Ristikulma-niminen seisake 1.9.1932 - 11.11.1933. Paikalla olleessa samannimisessä tasoristeyksessä oli tavanomainen puomilaitos. Kuvassa näkyvän hiekkatien radansuuntainen penger on vanhaa ratalinjaa, ja siellä on myös raidesepeliä maassa jäljellä. Oikaisu lienee tehty rantaradan perusparannuksen aikana noin vuonna 1992.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jimi Lappalainen
Kuvasarja: Rantarata-arkeologiaa
Lisätty: 19.03.2020 01:25
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

19.03.2020 08:14 Miika Rosendahl: Ristikulma / Ristinkulma - paikannimien kirjoitusasu lienee vaihdellut eri vuosikymmeninä. Genetiivi-n on ollut mukana karttanimessä ja paikallisessa käytännössä ainakin oman elinikäni. Asia kiinnosti niin paljon, että piti näin aamutuimaan käydä penkomassa arkistoani - ja kyllä: puolipuomilaitoksen käyttösäännön kannessa lukee ’Ristikulma’.
Kuten arvata saattaa, nimi liittyy paikalliseen kirkkohistoriaan. Näillä kulmilla lienee sijainnut seudun ensimmäinen kirkko jo 1200-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kirkollinen elämä siirtyi pääosin nykyiselle paikalle Perniöön, minne sitten 1400-luvun puolivälissä rakennettiin nykyinen Pyhän Laurin kirkko.
Aivan kuvauspaikan lähellä sijaitseen nykyinen, 1700-luvulta peräisin oleva Yliskylän kirkko, joka tietääkseni on ainakin meidän harrastajapiirien tunteman Löylymäen kirkon 1:1-mittakaavainen esikuva.
Kuvassa näkyvä oikaisu ja kuvauspaikkana tässä toiminut tieliikenteen ylikulkusilta valmistuvat Rantaradan 1990-luvun peruskorjauksen yhteydessä. Arkistostani löytyy kuvia tuolta ajalta, ehtinen niitä joskus laittaa tänne vaunut.orgiin.
25.03.2020 14:57 Niklas Savinsaari: Saisitko Miika näytettyä esim. skanneria sille varoituslaitoksen erikoisjohto- / käyttösäännölle?
02.05.2020 16:18 Henri Hovi: Vasemmalla näkyvän männyn liepeillä on ollut tasoristeystä vahtinut tupa, oletettavasti mallia 1896 kuten rantaradan alkuperäismökit olivat. Rakennusryhmästä on jäljellä kellari siltapenkereen vieressä ovi radalle päin.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!