11.11.2019 / Concrete, Wa., Yhdysvallat

11.11.2019 Sedro-Woolleyn jälkeen itäänpäin mennessä tärkein asema oli Concrete. Concrete sai alkunsa vuonna 1885, kun kullankaivaja Amasa ”Pet-Leg” Everett rekisteröi kaivosvaltauksen nykyisen Concreten alueelta. Pet-Leg ei löytänyt kultaa, mutta sen sijaan hän löysi rikkaan kalkkikiviesiintymän. Vuonna 1904 hän myi esiintymän newyorkilaisille sijoittajille, jotka perustivat Washington Portland Cement Companyn. Sementin valmistus alkoi yhtiön toimesta vuonna 1906 ja parin vuoden kuluttua kaupungissa alkoi kilpailevan Superior Portland Cement Companyn tuotanto. Eri tehtaiden ympärille syntyneet kaupunginosat tunnettiin aluksi nimillä Baker ja Cement City, mutta vuonna 1909 kaupungin nimi muutettiin Concreteksi. Kaupunki oli puhdas tehdaskaupunki ja sementtitehtaat vastasivat kaikesta kaupungin toiminnasta. Kaupungin väkiluku kasvoi huomattavasti ja vuonna 1912 se oli jo 1700 henkilöä. Kaupungista muodostui myös koulukeskus ja ympäröivien pikkukylien ja kaupunkien lapset kuljetettiin Concreten kouluun. Nykyisin sementtiteollisuudesta on jäljellä enää rapistuneita ja hylättyjä sementtisiiloja. Kuvassa on vanha Superior Portland Cementin siilo highway 20:n varrella.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Concrete, Wa. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 48.53695 -121.7576 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Rautatiearkeologiaa Pohjois-Washingtonissa
Lisätty: 17.04.2020 22:58
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Muistomerkki
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Ulkomaat
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

18.04.2020 13:09 Tero Korkeakoski: Ei ole tainnut olla yhtään avolouhosta tuolla, ei ainakaan satelliittikuvista erottanut.
18.04.2020 14:30 Hannu Peltola: Alueella on jossain ollut köysirata kalkkikiven kuljetukseen, aihesta oli maininta jonkin vanhan lehtijutun yhteydessä.
(Käyttäjä muokannut 24.04.20 10:03)
24.04.2020 10:11 Hannu Peltola: Nämä siilostot valmistuivat 1936 ja sen jälkeen ne olivat Concreten varsinainen maamerkki. Täältä sementtitehdasalueelta johti köysirata muutaman kilometrin verran pohjoiseen Baker-joen itärannalle, jossa oli suuri avolouhosalue. Köysirata rakennettiin tehtaan laajennuksen yhteydessä 1920-luvulla ja se purettiin jossain vaiheessa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Löysin kuvia vuodelta 1953, jolloin kalkkikivi kuljetettiin louhoksilta tänne Mack-kuorma-autoilla köysiradan sijaan. Ennen 1920-lukua avolouhokselle johti rautatie ja kalkkiveä kuljetettiin varsin vekkulin näköisellä kalustolla tänne tehtaille.

Tero: jos aihe kiinnostaa, löydät avolouhoksen Google Earthin satelliittikuvista Baker-joen varresta joen itärannalta n. 2-3 kilometriä Henry Thompson -sillasta pohjoiseen.

Concreten kaupungissa oli paha tulipalo 1921, jolloin lähes kaikki kaupungin puurakenteiset talot tuhoutuivat. Tulipalon jälkeen kaupungin johto päätti, että kaupunkialueen talot rakennetaan pelkästään betonista. Sitä oli sattuneesta syystä varsin hyvin tarjolla! Mallinrakentajalle tuollaiset pienet tietoknopit ovat aivan kullanarvoisia. Tämä vanhassa dokumentissa oleva lyhyt maininta betonitaloista auttaa huomattavasti mallinrakennuksessa. Puutalo Concreten keskustassa olisi selvästi todellisuuden vastaista ja siihen puuttuisi varmasti jokainen alueen historian tunteva!
(Käyttäjä muokannut 24.04.20 10:54)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!