20.11.2020 / Mikkeli

20.11.2020 Perjantaina oli Mikkelin mittakaavalla harvinaista sorttia käytössä, nimittäin kolmosraide kaupallisen matkustajaliikenteen käytössä - ja matkustajaliikenteen vaihtotöitä! S (IC) 66 on juuri saapunut kakkoselle Oulusta. Kolmosella odotteleen eilisillan 67, joka jatkaa numerolla 66 Helsinkiin. Radan katkettua Haukivuorelta pohjoiseen jäi pendo Mikkeliin eikä täten Oulussa ollut aamulla pendorunkoa etelään lähtö varten joten korvaavalla kalustolla tultiin Mikkeliin asti ja seuraavaksi sitten veturi rungon toiseen päähän ja lähtö siirtona takaisin.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Mikkeli (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Antti Tapani Häkkinen
Kuvasarja: Rautatiekuvia Mikkelistä
Lisätty: 23.11.2020 23:59

Kommentit

24.11.2020 12:35 Mikko Herpman: Mukavia tilannekuvia Mikkelistä. Ja toki bongarillekin vahtelua, Mikkelin valitettavan ykstoikkoiseen liikenteeseen. Itsekin kun asuin Mikkelissä, tuli usein mietittyä näkyisikö jotain mielenkiintoista.. Aikaa ennen Juliaa ja avointadataa, oli lähinnä sattuman varassa erikoisempien tapauksien havainnointi.
Kerran muistan itsekin jääneeni pois junasta kolmosraiteella, talvella olivat pääraiteen 2 ja ykköstien vaihteet jäätyneet "suorille, joten kohtaava juna seisoi kakkosella ja juna missä matkustin ohjattiin kolmoseen. Aikamoinen lumipyry oli tuolloin ja sai reilusti tarpoa laiturilla päästäkseen pois.
24.11.2020 14:21 Antti Tapani Häkkinen: Mikkeli on tosiaan nykyään liikennepaikka, josta nähtynä kaikki on jossain aivan muualla. Junat matkaavat muualta muualle. Asemalla vallitsee hiljaisuus, joku yksi IC tekee välipysähdyksen ja muutaman minuutin päästä se on kadonnut ja asema on jälleen yhtä autio. Öisin tavaraliikenne jyrää pysähtymättä ohitse.
Tavaravaunujen välisäilöntä, työkoneiden seisotus yön yli ja varikon käyttö museoliikenteessä ovat tosin viime vuosina tuoneet edes jotain piristystä.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!