22.03.2021 / Tampere Järvensivu

22.03.2021 Uusi Pinninkadun alikulkusilta valmistui kesällä 2020. Tämä uusi silta on selvästi pidempi kuin vanha. Sillan rakenteissa on varauduttu sekä alituskorkeuden kasvattamiseen että mahdollisen kolmannen raiteen rakentamiseen.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Juhani Pirttilahti
Kuvasarja: Pinninkadun uusi alikulkusilta
Lisätty: 22.03.2021 16:47
Muu tunniste
Rautatieinfra: Silta
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

22.03.2021 18:49 Erkki Nuutio: Korvattu alkulkusilta oli käsittääkseni ainakin pääosin alkuperäinen Vaasan radan alikulkusilta.
Kaupungista tulevasta autoliikenteestä noin puolet tulee Viinikankatua pitkin. Tämä katu avattiin 20-luvun mittaan. Vuonna 1918 senrinteeseen nykyistä yliopistoa kohti kaatui melkoisesti valkoisia, jotka kiipesivät kohti hyvin sijoitettua punaisten konekivääriä.
Noin puolet liikenteestä tulee Kehruukoulunkatua pitkin. Tämä katu kulkee pääosin samaa reittiä kuin niinikään 20-luvulla avattu Pinninkadun loppukaarre.

Kaikki tieliikenne kaupungista kohti Lempäälää ja Etelä-Pirkkalaa 20-luvun alkuvuosiin asti kääntyi Sorinkadulta entisen TVH:n korjaamon sivuitse, ylitti pääradan vartioidun tasoristeyksen kautta ja Vaasan radan vartioimattoman tasoristeyksen kautta ja laskeutui loivasti Vaasan radan pohjoiskylkeä pitkin kohti tuota nyt kadonnutta alikulkusiltaa.
(Käyttäjä muokannut 22.03.21 18:50)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!