??.08.1979 / Iisalmi, Ohenmäki
??.08.1979 Muutaman kerran vuosien mittaan kävin ohiajaessani katsomassa miten veturit jakselevat. Tämä kuva on muistaakseni kesältä 1979. Kovalevysuojukset Ristojen ikkunoissa ja valonheittimien suojana olivat jo haalistuneet. Monet vetureista olisivat jo kaivanneet kunnon Tectyl-käsittelyä. Vaikka oli niitä jonkin verran paikkailtukin. Vasemmassa alareunassa on sorakuopan raide. Vartiosotilas kiersi säännöllisesti veturien välissä.
Kommentit
| 02.04.2006 00:42 | Juhani Soininen: | Ovatko ne sittemin kadonneet veturien taivaaseen? | |
| 02.04.2006 10:04 | Tapio Muurinen: | Joitakin muistomerkkejä ja museovetureita lukuun ottamatta nämä kaikki on sulatettu. En muista onko mikään niistä muutamasta kunnostetuista ja nykyisin kulussa olevista tältä varikolta, ehkä 1009. | |
| 02.04.2006 10:25 | Tapio Muurinen: | Kävin alueella ainakin kolmena kesänä, -73, -79 ja -80. Usein vetureita oli varsinkin loppuajasta liikuteltu. Joitain oli viety pois paloitteluun. Jäljellä olevia yritettiin vähän suojata, mutta selvä rappeutumisen piirre oli aistittavissa. Kaikista tenderivetureista oli tenderit nostettu ylös pölkkyjen varaan, etteivät laakerit painuisi. Myös kiertokanget oli irroitettu ja nostettu vandringille. | |
| 02.04.2006 13:39 | Lari Åhman: | OHHOH, kiitokset tuhannet Tapiolle, eipä täältä ole liiemmin kuvia, saati värillisenä näkynyt kuvia noilta vuosikymmeniltä! Siis nimenomaan täältä varmuusvarastolta, vaikka niistä monessa yhteydessä puhuttu onkin. Ilmeisesti tuo vasemmalla oleva raide meni sorakuopalle? Raidetta ei ole enää, mutta pölkyt ovat vielä paikallaan joten pohja on nähtävissä. | |
| 02.04.2006 13:53 | [Tunnus poistettu]: | Peltosalmellako nämä oli? | |
| 02.04.2006 14:01 | Lari Åhman: | Peltosalmen eteläpuolella, tai käytännössähän tämä sitä vielä on. Kartalla: http://tinyurl.com/r8pj5 | |
| 02.04.2006 22:40 | Karri Pietikäinen: | Muistan joskus 1980-luvulla serkun kanssa käytiin sillalta näitä katselemassa...Milloin muuten viimeiset höyryveturit lähtivät täältä pois?? | |
| 03.04.2006 08:49 | Tapio Muurinen: | Olisiko ollut joskus 1980-luvun loppupuolella, kun Puolustusvoimat päätti, ettei nykyaikainen ankara ja lyhytkestoinen sota höyryvetureita tarvitse. Silloin nämäkin katosivat. Kävin vielä kerran paikalla vuonna 198?, mutta silloin tämä oli jo tyhjennetty. | |
| 03.04.2006 12:37 | Karri Pietikäinen: | Kiitoksia Tapiolle tiedosta. | |
| 03.04.2006 13:36 | Tapio Muurinen: | Voi kun jaksaisi taas muistaa, oliko 1082 täällä säilytyksessä. Kuitenkin sen kunnostaminen liikkuvaksi kymmenen vuoden tai sitä pitemman ajan varastoinnin jälkeen oli eräänlainen koe, kuinka suuren työmäärän ja ajan sellainen vaatii. Oliko Kuopiossa vielä sen verran konepajaa, että kunnostus olisi tehty Kuopiossa? Ensimmäisiä koeajoja oli kuitenkin tavarajunan veto Pieksämäeltä Varkauteen (lehtileike löytyy, mutta ei ole nyt ulottuvilla) | |
| 09.10.2011 16:12 | [Tunnus poistettu]: | Se päätös oli lyhytnäköinen ja harkitsematon, mutta säilytystapakin oli alapuolelta arvostelun; jos minun mielipidettäni kysytään niin tässä eräs katkelma asiaa käsittelevästä vielä keskeneräisestä esseestä: "Höyryvetureille rakennettiin omat kriisivarikkonsa, jossa niitä säilytetään; varikoiksi valittiin kolme jo valmiiksi raiteilla varustettua asevarikkoa: Haapajärvellä sijaiseva Kumisevan asevarikko, Ohenmäen asevarikko Peltosalmella ja Lievestuoreen asevarikko Keski-Suomessa, joille rakennettiin tarvittavat savutorvin varustetut tallit, viskurit ja vyörytyslaitokset halkoja tai hiiliä varten. Varikoilla siihen asti säilytetyt rautatietykkien ja panssarijunan liitevaunut vietiin nyt lopullisesti aselajimuseoihin. Kriisitehtävään valittiin 40 Hr 1 -, 20 Hr 4 -, 50 Tr1 – ja 30 Tr 2 –tyyppistä veturia. Lisäksi paikalliskäyttöön varattiin kymmenen Pr 1 – ja Pr 2 –sekä kaikki kaksitoista Vr 3 –veturia. Yhdysvalloista romun hinnalla ostetut, alun perin Neuvostoliiton sotavetureiksi tilaamat mutta toimittamatta jääneet Vr5 –järjestelyveturit sen sijaan poistuivat vuoteen -90 mennessä yksi kerrallaan käytöstä; niitä sijoiteltiin yhteensä tusinan verran muistomerkeiksi eri puolille maata, paitsi pari Pasilan kappaletta , 1410 ja 1415, myytiin harrastajille jotka palauttivat ne vähin erin alkuperäiseen satulatankilliseen ja kolmeakseliseen Vr4 - ulkoasuunsa, vain Suomessa tulistajalle muutettu höyrykattila sai jäädä sellaisekseen. Toisesta tuli Haapamäen höyryveturipuiston päivystäjäveturi, toisen kunnosti helsinkiläinen yrittäjä jolla oli jo ennestään kaksi höyryveturia eli Tk3 1168 ”Lili” ja Hv3 995 ”Heikki” joita käytettiin tilausliikenteessä. Vr5 1415 joka sai nimen ”Hertta” kelpasi parhaiten lyhyempien ajojen veturiksi eli lähinnä välille Helsinki – Porvoo jolloin pitkätoimintasäteisemmät tenderiveturit voitiin siirtää kannattavampiin pitkiin ajoihin. Loput yksitoista olivat jo niin loppuun ajettuja että ne purettiin varaosiksi. Pienikokoiset Vr 1 – ja Vr 2 –järjestelyveturit myytiin yksityisille, jotka joko sijoittivat niitä muistomerkeiksi eri puolille ja muutamia kunnostettiin ajokuntoon nostalgia-ajoihin. Loput sijoitettiin muistomerkeiksi; niistä purettiin tärkeimmät ei näkyvät osat, eritoten tulistajaelementit ja tärkeimmät venttiilit ja varustimet, varaosiksi kriisivetureihin. Ruotsista sotavuosina hätäratkaisuna hankitut Hr2 ja Hr3 eli Hurrikaani –veturit sen sijaan poistettiin käytöstä. Pari sijoitettiin muistomerkeiksi ja yksi riisuttu muutettiin Helsingin edustalle sijoitetuksi keinotekoiseksi riutaksi meren pohjaan. Veturien Suomessa uusitut kattilat sijoitettiin varikkokattiloiksi ja parhaassa kunnossa olleista tendereistä tehtiin palontorjunta- ja radanmyrkytysvaunuja. Kerran kuukaudessa kriisiveturit muutama per varikko kerrallaan ajetaan ylös ja käytetään viikon ajan tilaus- ja paikallisjunakalustona, sitten ne palaavat varikolleen. Lisäksi kaikki merkittävät valtiovierailuihin liittyvät junat ajetaan yhä vielä höyryvetureilla. Tästä kaikesta johtuen mahdollisen kriisitilanteen tullen veturit ovat otettavissa käyttöön joko välittömästi tai enintään kolmen päivän varoitusajalla". - eli näin se minun mielestäni olisi pitänyt tehdä! (Käyttäjä muokannut 07.09.12 16:27) |
|
| 17.11.2011 13:43 | Kimmo T. Lumirae: | Hyvin kirjoitettu. Lisää vaihtoehtoista rautatiehistoriaa, kiitos (itsellä on ollut jo vuosikymmeniä hautumassa muutamia tarinoita). | |
| 18.11.2011 11:50 | [Tunnus poistettu]: | Kuten ehkä huomasit, vetureita on tässä listassa huomattavasti enemmän: Pekkoja jopa 40, Ristoja 50 ja Kukkoja täysi tusina - näin siksi että tietyssä vaiheessa niitä hankittiin hyviksi todettuina paljon enemmän. Hr4 taas on se S160 joka jäi kommareiden juonittelun vuoksi ostamatta - vaikka olisi saatu käytännössä ilmaiseksi! Pienen pieni kehaisu tekstissä on miehelle joka sen ansaitseekin eli Laaksikselle... huomaako kukaan missä kohdin? |
|
| 18.11.2011 12:29 | Juha Kutvonen: | Mutta mitä tapahtui Tv3-sarjalle? Tokihan sekin olisi tässä vaihtoehtohistoriassa siirtynyt piirustuslaudalta tilauskirjoihin ja tuotantoon aikanaan. | |
| 18.11.2011 12:53 | [Tunnus poistettu]: | Se korvattiin Hr4 -sarjalla eli entisellä S160 -veturilla; siinä vasta kone: kaikki Pekkojen ja Trumanien hyvät puolet eli nopeus, teho ja stokeri mutta hiukan kevyempi eli olisi kelvannut kevyemmillekin radoille. | |
| 18.11.2011 13:03 | [Tunnus poistettu]: | Lisäksi tässä historiassa Sr1 valmistuikin Lokomon ja Valmetin yhteistyökoneena noin vuonna -85 eikä Siperian Susia nähtykään kuin koeajolla. Ranskiskauhusta voisin joskus liittää erillisen tarinan, mutta noin tiivistelmänä: koevetureita tuli kaksi eli dieselsähkö ja jo Ranskassa muunnettu sähköversio joita koeajettiin pääradalle tehdyllä erillisellä sähköosiolla joka olisi ulottunut Keravalle; sieltä eteenpäin koesähköveturin junat olisi viety vakiokalustolla. Mutta: dieselvehkeessä menikin ensimmäisessä kuormituskoeajossa jossain Malmin kohdalla kentänheikennys päälle, salamat löivät ympäriinsä konetilassa ja lopulta alkoi paksu savu tupruta konetilasta. Hätäjarru ei tietenkään toiminut ja lopulta konduktööri älysi katkaista jarrujohdon jolloin homma lopulta toimi - mutta tietenkin 88-akselinen kappaletavararunko painoi veturia vielä toista kilometriä eteenpäin. Lopputulos: kun koneita tutkittiin huomattiin että liikkeelle ei saada mitenkään kuin hinaamalla. Kalkkunat veivät rungon pois ja satamapäivystäjä - tietenkin 756! - hinasi kovan onnen koekoneen Jätkäsaareen johon päästäessä huomattiin että kaikki laakerit olivat leikanneet kiinni ja pyörät pilalle loveutneet. Korjata ei kannattanut ja kauppa purkaantui. Sähkökone syttyi yksinajollaan palamaan oikosulun johdosta suunnilleen samoilla tienoin ja se jouduttiin nostamaan syväkuormavaunuun autonostureilla. Tulos: hankinta peruttiin ja tilalle ostettiin 120 Delticiä, jotka sitten palvelivatkin aina vuosituhannen loppuun. Eräs vaihtoehto tämäkin... ja minulle huomattavasti mieluisempi kuin se poliittinen juonittelu joka toteutui... no, eipä tässä maailmassa pressana ollutkaan Kekkonen vaan Fagerholm... |
|
| 18.11.2011 13:24 | Kimmo T. Lumirae: | Ihan hauskaa. Omassa tarinassani on samantapaista, joskaan ei ehkä noin yksityiskohtaisesti mietittynä. Otin myös mukaan tuon Dr13:n kaksi eri versiota, dieselin ja sähkön. Itse asiassa omassa tarinassani Alsthom- versioita on kolme, diesel ja varta vasten sähköksi suunniteltu, hieman lyhyempi neliakselinen veturi, ja kolmantena se, kun joskus 80-luvulla sähköistyksen laajetessa ja dieseleiden elinkaaren päättyessä osa dieseleistä muutettiin sähköiksi. Itse säilytin tuon Tv3:n tai oikeastaan annoin sillekin elämän. Viittaat tuohon S160:een, kerro siitä vielä lisää. (Jos novellissa mainitaan pistooli, pitää sitä myös käyttää..). Tuo Deltic on myös hauska veto ja väitän, että niiden myötä olisi saatu myös mitä monipuolisin ja tapahtumarikkain vikahistoria. Mutta veturina tietenkin epäilemättä maailman uljain diesel. Brittien moottorithan korjattiin yksinomaan Napierin tehtailla...meillä työn olisi varmaan hoitanut Valmet Linnavuori ja 2000-luvulla sinne olisi tullut korjaukseen jo brittienkin koneita, kun heiltä on tietotaito vaipunut unholaan alkuperäisten korjaajien ukkoutuessa...Mitenkähän muuten Suomessa käytettyjen Napier-Deltic -koneiden korjaus oli järjestetty, näiden moottoritorpedoveneissä olleiden? |
|
| 18.11.2011 15:12 | Petri Nummijoki: | Nämä tarinathan vain paranevat koko ajan :) | |
| 18.11.2011 15:36 | [Tunnus poistettu]: | Suomen moottoritorpedoveneissä ei ollut yhtään Napierin konetta; ne olivat joko Thornycroft-Fordeja (Syöksy, Nuoli, Vinha ja Raju). RollsRoyceja (Isku ja Vasamat), Isotta-Fraschineja (Taistot ja Jymyt), Caproni-tähtimoottoreita (Hurjat) tai venäläisiä kuinka sattuu-koneita (Viimat, Vasama ja VTV 1). Risteilykoneet olivat kotimaisia Olympia-moottoreita, noin 60 hv. Näitä Napier-Lion -dieseleitä joita Delticissä ja brittien MTB-veneissä käytettiin ei Suomessa ollut yhtään kappaletta. Niissäkin Higgins Industriesin MGB-veneissä jotka tilattiin -39 ja päätyivät briteille talvisodan loppumisen johdosta olisi ollut Packardin koneet. Niin tietysti: ne -44 kesällä tilatut ja jo Tallinnassa koeajaa ehdityt E-veneet joita piti tulla kuusi olivat varustettuja kukin kolmella 2000 hv MAN-dieselillä eli jonkinlaisella prototyypillä Dr12 -veturin koneesta... ellen ihan väärin muista. Joissakin oli vastaavat Mersun dieselit mutta MAN oli tavallisempi - näin ainakin Sotamuseon mukaan. (Käyttäjä muokannut 07.09.12 16:27) |
|
| 18.11.2011 17:11 | Eljas Pölhö: | En malta olla osallistumatta vaihtoehtoiseen historiaan minäkään. Minä olisin pitänyt S160-veturit tavarapuolella tai sitten tehnyt niistä höyry-Sr1:n. Teholtaan veturi ei ollut sen kummempi kuin Tv1-2 ja vaikka jotkut rautatieyhtiöt sallivat sille nopeuden 80km/h (toiset 70km/h), niin ei se ole tunnettu nopeista saavutuksista. Useissa maissa sitä kyllä käytettiin henkilöliikenteessä, mutta yleensä vain sekajunissa tai hitaissa seisakejunissa. Suomessa henkilöliikennepuolella se olisi menestynyt hyvin ehkä jossain Haapamäki-Pieksämäki-Kuopio ja menetellyt muuallakin. Nythän sitä kokeiltiin lähinnä Porkkalassa ja vähäsen Porkkalan ja Vainikkalan välillä. Mutta ei se missään olisi pärjännyt Pekoille, Ristoille tai Trumanneille. Sarjasta löytyy aika paljon tietoja kirjallisuudesta, mutta perustiedot Wikistäkin http://en.wikipedia.org/wiki/USATC_S160_Class | |
| 18.11.2011 17:23 | Kimmo T. Lumirae: | Netistä löytyy viitteitä siihen, että Vasamassa olisi ollut Napierin Deltic-kone, mutta tämä ei voi pitää paikkaansa, koska Vasama luovutettiin Neuvostoliittoon 1944 ja Delticin merisovellutukset otettiin käyttöön vasta 1947. Itselläni on kyllä vahva muistikuva ulkomailta käytettynä ostetusta pienehköstä sota-aluksesta, jossa olisi ollut Napierin kone. Jatketaan selvittelyä. |
|
| 18.11.2011 17:38 | [Tunnus poistettu]: | Tässä loppukäsittely kyseisestä tapauksesta minun käsikirjoituksessani: "Nyt lopullisesti ahtaalle joutunut pääjohtaja ehdotti että viat voitaisiin korjata Suomessa – mutta insinöörit ilmoittivat yksimielisinä ettei se onnistu: molemmat veturimallit pitäisi käytännössä lujuuslaskea ja suunnitella uudelleen viimeistä ruuvia myöten, mikä veisi toistakymmentä vuotta ja tulisi maksamaan moneen kertaan nyt suunnitellun hankinnan verran. Koska muilta ulkomaisilta tehtailta olisi saatavissa valmiita ja toimivia koneita, ei epäonnistuneen koekappaleen parsintaan olisi mitään aihetta. Näin päätettiinkin. Romuttuneet veturit palautettiin tehtaalle valmistajan laskuun ja miltei valmis kauppa peruttiin – vastalauseista huolimatta. Sen sijaan erikoistyöstökoneet ostettiin erillisellä sopimuksella, koska niiden todettiin olevan huomattava parannus siihen asti käytettyihin nähden. Tosin niihinkin piti tehdä eräitä parannuksia nimenomaan ohjaimiin, mm. alkuperäinen elektroninen ohjaus osoittautui täysin epäluotettavaksi ja se korvattiin uusitulla kotimaisella. Asiasta tuli tutkinto, ja nopeasti paljastui että pääjohtaja oli ottanut ranskalaisilta lahjuksia – eikä kysymys ollut mistään ylimitoitetusta kestityksestä vaan aivan suoraan mittavista rahasummista. Valtakunnanoikeus ei pitänyt tällaisesta ja tuomio tuli sen mukaan. Kuuroille korville menivät syytetyn väitteet, että hän oli tehnyt tekonsa ”yleisen edun vuoksi”: hänellä oli yksityinen päähän pinttymä, että täysin toimintakuntoinen höyrykalusto pitäisi hävittää ”edistyksen nimessä menneisyyteen kuuluvana” – ja siinä kiireessä tilalle olisi kelvannut huonompikin dieselkalusto, koska se olisi ainakin nykyaikaisempi. Lahjusten vastaanoton hän selitti ”ranskalaiseen liiketapaan” kuuluvaksi vaivanpalkaksi ja takuuksi siitä että samalta tehtaalta saataisiin jatkossakin uusia hankintoja. Moinen ”edistys pelkän itsensä vuoksi” herätti vain ärtymystä ja osaltaan kovensi oikeuden kantoja – tosin lähinnä siten että tuomioiden liukuvaa asteikkoa tulkittiinkin yläkanttiin. Veturien valmistajayhtiön maine romahtikin tapauksen johdosta lopullisesti ja yritys päätyi konkurssiin. Tehtaat osti italialainen Fiat –konserni. Toinen valtakunnanoikeuden tuomio langetettiin vuonna 1993, kun silloinen kauppa- ja teollisuusministeri tuomittiin siitä, että oli yrittänyt kytkeä yhteen omat liiketoimensa ja pulaan joutuneen valtioyhtiön pelastusoperaation – eli maksattaa omat erehdyksensä yhteisistä varoista. Kysymys oli sillä kertaa betonihankinnoista. Tempun perustelu ”yhteisellä edulla” eli työpaikkojen säilymisellä meni kuuroille korville: betoniyritystä ei ollut mikään tarkoituskaan säilyttää, vain saada sen konkurssi ehkäistyä ja sittemmin lopettaa toiminta kaikessa rauhassa. Molemmissa tapauksissa yhteistä oli se kova tuomio, joka langetettiin: saadun hyödyn menetys, ikuinen virkaero ja luottamustoimikelvottomuus sekä kymmenen vuoden kuritushuonetuomio – joka Valtakunnanoikeuden erityispäätöksellä määrättiin istumaan vakiokäytännöstä poiketen päivästä päivään. Tuomituista ensimmäinen kuoli vankeusaikanaan sairauteen ja jälkimmäinen teki itsemurhan vankilassa". Ja mitenkö veturihankinta sitten toteutettiin tämän mukaan: "Veturihankinta tehtiin lopulta pari vuotta myöhästyneenä Iso-Britanniasta; uudeksi linjaveturiksi tuli brittiläinen Deltic-veturi, joita ostettiin lopulta yhteensä 122 kappaletta. Tästäkin veturista saatiin sähköversio, mutta se jäi koekappaleeksi: veturi oli suunniteltu yhdellä pääkoneella ja kuudella ajomoottorilla toimivaksi dieselsähkökoneeksi, eikä pääkoneen tilalle saatu sovitettua kunnollista tasasuuntausjärjestelmää muuntajineen. Suomessa uudelleen suunniteltu koejärjestelmä, jonka kehittely oli osa kotimaisen sähköveturin kehitystyötä, saatiin lopulta toimimaan; koesähköveturi ajoi vuoteen 1990 asti tilausliikenteessä litteralla KSr2 jolloin se museoitiin maailmanharvinaisuutena". Eli miltäpä vaikuttaa? Siinä tuli samalla vähän rökitystä siitä viimeisimmästäkin valtakunnanoikeudesta joka meni mielestäni täydeksi pelleilyksi! |
|
| 18.11.2011 20:50 | Jarno Piltti: | Tieto Deltic-moottoritorpedoveneestä pitää paikkansa, kyse vain on sotien jälkeisestä ajasta. Saunders Roelta tilattiin vuonna 1955 kaksi moottoritykkivenettä ja ne toimitettiin 1957. Saivat nimet Vasama 1 ja Vasama 2. Venhot olivat versioita brittien Dark-luokasta. Pääkoneina oli kaksi Napier Delticiä, tehoa yhteensä 4800 hv. Mutta montako sylinteriä on yhdessä veneessä? Hyvä tietoisku lontooksi: http://dave-mills.yolasite.com/saro-dark-class-mtbs.php | |
| 18.11.2011 21:26 | Kimmo T. Lumirae: | 72 mäntää ja 36 sylinteriä. Olisi kiintoisaa tietää, missä nämä koneet määräaikaishuollettiin/peruskorjattiin? Veturikäytössä niiden kestoikä oli venytetty 6000 tuntiin huipputehon kustannuksella, mutta 2400 hv tehoisina niiden käyntiaika ennen peruskorjausta oli vain luokkaa (muistikuva) 1500 tuntia. Briteissä siis vain valmistaja teki moottoreille peruskorjauksia; vaihtomoottori tuli todennäköisesti valmistajalta heti vaihdossa tai vielä luultavammin etukäteen, jolloin veturin seisonta-aika konepajassa jäi lyhyeksi. |
|
| 19.11.2011 00:17 | Jorma Toivonen: | No, johan lentelee pojilla mielikuvitus..., toisaalta mukavahan noita komentteja on lueskella. Tässähän on taidettu kokonaan jättää vaille huomiota käyttäjän mielipiteet. Aivan eriasia lienee Karin heittäessä muutaman halon "leikkiveturin" pieneen pesähköön kerran kesässä (kuvista päätellen on tosin valinnut herraskaisemmat hommat Minkiöllä), kun päivittäin ruokkkiessa tonnikaupalla hiiltä Riston ahnaaseen pätsiin, ja junapainotkin jäävät "haisulin" suorituskyvystä melkoisesti. Suht. varmoja lopulta nuo Dr13:a olivat, usein ainakin toisen koneen voimin pääsi pois linjalta tukkimasta muuta liikennettä. Mutta jatkakaa toki esseiden kirjoituksia sivustolle, mielenkiinnolla seurailen tilanteen kehitystä... Toisaalta tuo Deltic-moottori olisi mielenkiintoinen tutustumiskohde Englannissa??? Höyryjä todella on viehättävä seurailla liikenteessä, mutta... | |
| 19.11.2011 01:22 | Kimmo T. Lumirae: | Deltic-vetureita on museoitu lukuisia, Jorma, mutta sijoittelua varikoille / museoihin en tiedä. Youtubessa on monia varsin kiintoisia Deltic- pätkiä, joissa, veturin luonteen mukaisesti, ajetaan varmaan 100 mph. Siinä mennään eikä meinata, kun Delticillä on perässään pitkä museojuna ja ne 72 mäntää laulavat kaksitahtista lauluaan 1800 rpm...voi pojat. Se pitäisi tosiaan joskus kokea ihan elävänä. |
|
| 19.11.2011 12:13 | [Tunnus poistettu]: | Vasama-luokka oli tapaus sinänsä; ne veneet eivät koskaan olleet moottoritorpedoveneitä vaan moottoritykkiveneitä mikä on hiukan eri asia. Ne olivat oikeastaan rinnakkaismalli Nuolille jotka rakennettiin kotimaassa; Nuolissahan on lujitemuovitettu puurunko ja koneina venäläiset panssarivaunun koneet. Näistä seikoista johtui että venemallia kutsuttiin pärekoriksi tai nokikanaksi koska ne venäläiskoneen pöläyttivät valtavat mustat savut käynnistyksessä. Vasamat palvelivat oman aikansa ja sitten aikanaan ainakin toinen oli hyvin kauan Porvoossa yksityisesti kunnostuksessa... miten mahtoi päättyä, en ole kuullut. |
|
| 19.11.2011 19:20 | [Tunnus poistettu]: | Tuosta lämmityshommasta: tarkoitukseni on että tässä vaihtoehtohistoriassa kaikissa hiilivetureissa - aina Pr1 asti - olisi stokerit eikä lapiolämmitys. Sehän olisi parantanut hyötysuhdetta ihan selvästi, varsinkin jos ja kun laitteet eja toteutettu paremmin kuin esmes Trumaneissa olleet. No. täkäläinen suhtautuminen jonkin työn helpottamiseen on aina ollut omanlaisensa: kaikki sellainen kuulemma tuhoaa ammattitaidon joten pois vain! Niinhän Trumaneistakin aiottiin poistaa stokerit mutta eipä sitten onnistunutkaan: sitä jumalattoman pitkää arinaa ei kukaan lämmitä käsin. Ja ihan sama juttu oli lentopuolella: DC-2 ja -3 -koneista poistettiin täällä autopilotit koska ne kuulemma tuhosivat perämiesten lentotaidot! Samaa yritettiin muihinkin koneisiin mutta eipä onnistunut: IATA: n tarkastajat pakottivat asentamaan autopilotit takaisin jo Metropolitaneihin ja kun jotkut kapteenit kielsivät niiden käytön, tarkastajat puuttuivat siihenkin: pitkät matkalennot olisi tehtävä autopilotin voimin - PISTE! No, onneksi pääohjaajana oli tuolloin järkimies eli Marskin ritari Olli Puhakka joka ymmärsi tarkastajien kannan ja antoi yksiselitteisen käskyn asiasta... |
|
| 20.11.2011 12:00 | Petri Nummijoki: | Hr1- ja Tr1-vetureiden lukumäärät ovat väärässä suhteessa. Suomessa oli vielä 50-luvun lopullakin niin vähän pikajunia ja raskasta kiskotusta, että tuskin yli 30 Hr1-veturia olisi ollut mahdollista työllistää tälle sarjalle soveltuvissa tehtävissä. On siis aivan perusteltua, että Tr1-vetureita tehtiin 67 ja Hr1-vetureita vain 22. Tr2 ei varmaankaan pystynyt korvaamaan yhtä Tr1-veturia käytännön junaliikenteessä. Vaikka Tr2:lle sallittiin 20-30 % korkeampi junapaino niin vastaavasti ajosuorite tahtoi olla Tr1-vetureilla yli 50 % korkeampi. Siten esim. 10 Tr1-veturin korvaajaksi tarvittanee 12-13 kpl Tr2-vetureita. Deltic oli täysin epäsopiva VR:n tarpeisiin, koska se ei ole tarvarajunan vetoon käytännöllinen ja pikajunilla ajettiin 60-luvulla vain 110 km/h. Sen sijaan Vv15-16, Hr12, Sv12, Sr12 ja Vr12 olivat kaikki ilmeisen tarkoituksenmukaisia. | |
| 20.11.2011 13:03 | [Tunnus poistettu]: | Näin se voi näyttää numeroin laskettuna - mutta idea onkin että nimenomaan rullalaakerikoneita olisi lisätty kriittisesti. Tässä historiassa kun ei ole mitään sotakorvauksia Suomen taloutta rasittamassa - päin vastoin. Kapearaidekalustoa kyllä rakennettiin tilaustyönä venäläisille jotka halusivat sitä - mutta siitä saatiin asiallinen korvaus eikä mikään nimellinen omakustannehinta kuten virallisessa historiassa. Samoin - kuten jo aiemmin sanoin - kaikki hiiliveturit pienimpiin asti olisi varustettu paljon parannetuilla stokereilla mikä olisi tehnyt niistä jotain aivan muuta käytettävyydeltään kuin siihen asti. Tästä nimenomaisesta aiheesta puhuin erityisen paljon Suomen Villen kanssa, joka kehui yli taivaan Trumanin ajettavuutta ja tehoa verrattuna muihin. Stokerin parannus olisi ollut esmes sellainen joita yhä vielä käytetään hiilivoimaloissa eli tehokkaammat puhaltimet kuin ne ruuvikuljettimet. Lisäksi Trumaneita olisi ollut hyvinkin kaksinkertainen määrä koska kommarit eivät olisi päässeet sotkemaan kauppoja kuten tekivät. Se olisi poistanut tuon epäsuhteen ajosuoritteessa. Deltic taas olisi omannut runsaasti reservitehoa ja aikanaan kun pikajunien nopeuksia olisi nostettu se olisi pärjännyt silloinkin. Se olisi pärjännyt ainakin yhtä hyvin kuin Hr11 jonka menestys oli sentään kohtalainen - tosin liian pienen lukumäärän johdosta suoriteluku jäikin alhaiseksi. S160 - niin ikään stokerein varustettu - olisi paikannut ne kevyemmän osion aukot mainiosti. Ja mistäkö olisi polttoaine saatu: Venäjällä sitä riittää ja vastakaupoillahan sitä olisi tullut kaikki tarvittava määrä. Siinäpä hiukan lisää perattavaa jos mietittävää... |
|
| 21.11.2011 18:20 | [Tunnus poistettu]: | Kimmo: kysyit Delticien sijoittelusta varikoille. Katso tarkemmin http://www.thedps.co.uk/ - sieltä pitäisi tiedon löytyä. Myös sivu http://www.55s.co.uk/ on hyödyllinen - eikä unohdeta kokoomasivua http://www.komentosilta.net/ratapiha.htm - siellä pitäisi olla ajantasaisia linkkejä kaikkeen rautatieasiaan jolla on merkitystä... | |
| 26.11.2011 10:07 | [Tunnus poistettu]: | Niin tietysti, unohtui tuosta MTV-luettelosta kaksi ensimmäistä eli Sisu ja Hurja: niissä oli Isotta-Fraschinin koneet eli sellaiset ns. sarjamoottorit joista saattoi ottaa sylinterilohkon kerrallaan irti korjattavaksi ja vaihtaa uuden tilalle. Ne olivatkin mekaanikkojen suosiossa ja siksi ne paatit kestivätkin kovaa käyttöä aina purjehduskausien -40 ja -41 loppuun jolloin koneista loppui viimeinenkin korjausvara. Hurja ei koskaan päässyt sotaan ja Sisukin vain kesällä -41. Molemmat romutettiin jossain välissä. Konehan on ihan samaa sarjaa kuin mm. se joka on Jenbachissa, tosin bensaversiona. En nyt muista olivatko Porkkanoiden koneet samaa valmistetta, näin kuitenkin aanailisin... |