11.10.2006 / Tikkurila asema

11.10.2006 Tikkurilaan asennetaan parhaillaan uusia raidenäyttöjä. Teksti näkyy nyt aiempia vaaleapohjaisia näyttöjä paremmin, mutta on kuitenkin pienemmällä fontilla kuin esimerkiksi Keravan uudemmissa näytöissä. Kaukojunien lisäksi veturivetoisista lähijunistakin näkyy vaunujärjestys.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Ari Palin
Lisätty: 12.10.2006 00:00
Muu tunniste
Sekalaiset: Junamatkustaminen

Kommentit

12.10.2006 21:16 Tapio Muurinen: Viikko sitten nousin tässä IC47:n kyytiin. Eipä tullut niin tarkkaan katsottua, josko olivat jo silloin olemassa ja käytössä?
12.10.2006 21:36 Ari Palin: Viikko sitten ei tainnut vielä olla uusia näyttöjä. Tämän viikon maanantaina uudet näytöt olivat raiteella 6 sekä raiteen 5 eteläpäässä. Tämä raiteen 2 näyttö oli asennettu juuri kuvauspäivänä.
13.10.2006 03:15 Sakari Kestinen: Tuossa olisi hyvä, jos näkyisi lipunmyyntivaunun paikka.
13.10.2006 19:43 Ari Palin: Laitapa tuo erinomainen ehdotuksesi RHK:lle. Samalla kannattaisi muidenkin kuin veturivetoisten lähijunien vaunujärjestys (lähijunien tapauksessa siis yksikköjen määrä) ja lipunmyyntiosasto näyttää. On tosin mahdollista, ettei lipunmyyntisymbolien lisääminen tauluun ole jälkikäteen mahdollista, vaan ne olisi pitänyt toivoa jo tilausvaiheessa. Jos tulostusohjelmaa pääsee muokkaamaan, niin sittenhän se tietysti olisi mahdollista. Toisin kuin vanhoissa näytöissä, näissä uusissa lienee hyvin pienikokoiset pikselit, joten pienien kuvasymbolien muodostaminen olisi siis ainakin fyysisesti mahdollista.
15.10.2006 20:34 Tuukka Ryyppö: Voisihan sitä vaikka vaan ilmoittaa tuolle softalle sen lipunmyyntivaunun numeroksi 1. Siten selvittäisiin ilman ohjelman muokkaamista.
17.10.2006 23:42 Ari Palin: Sitten myös matkustajien pitäisi tietää, että "1" kuvaa lipunmyyntivaunua.
02.02.2007 18:32 [Tunnus poistettu]: Oliskos semmonen ehkä helpompi toteuttaa, että tossa määräaseman alla lukisi yksinkertaisesti "Lipunmyynti vaunussa nro 4"? Ei tarttis ihan koko pyörää keksiä uudelleen...
03.02.2007 21:47 Tuukka Ryyppö: Eiköhän ihmisten uteliaisuus sitä kohtaan, että nollien seassa olisi aina yksi ykkönen riittäisi siihen, että riittävän moni tuon keksisi ja puskaradio hoitaisi loput. Ihmiset ovat yllättävän hyviä päättelemään.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!