03.06.2007 / Helsinki, Huopalahti

03.06.2007 Huopalahden asema Haagan kaupunginosassa Helsingissä

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Huopalahti (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Helsinki
Kuvaaja: Jyrki Längman
Kuvasarja: Rantarata
Lisätty: 03.06.2007 00:00
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus

Kommentit

13.03.2010 22:49 Christian Stén: Muistan kun tuolta ostettiin liput. 1950,-60 luvulla. Hieno odotushalli sisällä.

Kaksi matkustaja-raidetta: yksi länteen Pitäjänmäkeen ja yksi itän Pasilaan. Raiteet länteen yhtyvät yhdeksi raidepariin 7Km tolpalla, siis missä nykyään Vantaanrata erkanee pohjoiseen. Siitä jatkoi ainoastaan yksi raide "pitskuun" Vihdintien vanha silta oli valmistunut n 1950 puolivälissä. Pärnäsen korjaamon kallioleikkauksessa erkani myös kaksi tavararaidetta Huopalahden aseman pohjoispuolelle missa oli varastot ja lautatarhat. Ratpiha levittäytyi aina Tunnelitielle asti. Varastorataosaa käytettin hyvin harnoin n. kerran tai pari kertaa viikossa. Muistan että ratapihaa käytettiin usein elokavalavasteeksi. mm Suomi filmi ja Fennada oli tehnyt useat filmaukset Haagan ratapihalla. Käytiin mukalana noin 10 -12v katsomassa filmaamiset. Kerran päästiin tavarajunan veturiin kyytin, olen varma että se oli Tk sarja kun se kävi pitäjänmäellä hakemassa tavaravaunuja. Se oli elämys. Ei nykyään ole luvallista, mutta siihen aikaan... En muista tarkalleen sen ajan asetuksia, mut vetrimiehet oli kilttejä ja huomasivat meidän kiinostukset juniin. No se siitä.
14.03.2010 10:03 Jimi Lappalainen: Miksei aseman seinässä ole enää kilpiä "HUOPALAHTI HOPLAKS"?
15.03.2010 14:47 Christian Stén: Minäkin ihmettelin miksi ei Huopalahti - Hoplax, kilpi ole seinällä. On käynyt vuosia kun siellä kävin viimeks, ennen kaupunkiradan rakentamista. En muista kilpeä silloinkaan. Kysymys voi kaiketi tehdä Haaga-Seuraan (Pro Haaga) http://kaupunginosat.net/etelahaaga/inde​x.php?option=com_fireboard&func=view&cat​id=1&id=319&Itemid=826#319
Vaikutta kun siellä olisi joku nimimuutos Etelä-Haagaksi menossa. Se vanha kilpi on historialliseti merkittävä. Toivottavosti se lojuu aseman sisällä jossakin nurkassa. Ei Huopalahden nimeä saa pyyhkiä kartalta, se olis ryöstö. Pikku Huopalahti on olemassa etelänpuolella. Kysymys tulee automaattiseti päähän: Missä sitten Iso-Huopalahti. Huopalahden kilpi selittääisi asian, koko Huopalahden historiallisesta suuruudesta. Toivottavasti se asennetaan takaisin.
15.03.2010 16:56 Topi Lajunen: Iso Huopalahtihan löytyy tietenkin Helsingin ja Espoon rajalta, Munkkivuoren vierestä.
15.03.2010 20:28 Christian Stén: Nyt mennään junatietojen ulkopuolelle. Tiedän että Iso-Huopalahti sijaitsee Munkkiniemen rajalla. Tarkoitin ajatuksen välähdyksellä Huopalahden koko seurakunta ennen Haagan-Kauppalaan syntymistä 1923
http://wapedia.mobi/fi/Huopalahti#1. Huopalahteen kului myös nyky Helsingistä, Pohjois-Pasila, Munkkiniemi ja Lauttasaari. Huoplahden kunta erotettiin Helsingin maalaiskunnasta 1920.
Minun lapsuudessa ei Pohjois-Haaga vielä ollut tajaasutuksena eikä liioin tunnettu Pohjois-Haagana Vasta kun ruvettiin rakentamaan sitä n. 1950 luvulla siitä tuli mainittu Pohjois Haaga. Raja Etelä-haagan ja Pohjoishaagan välissä meni suunnilleen nyk Orapihlajantien pohjoiskaaren, Sähkölinjojen ja peltoaukeaman kautta, Siinä on joku purokin joka laskee veteensä jonkun putken kautta Mätäjokeen. (Ei Mätäpuro joka virtaa Hämeenlinnan väylän ja E. Haagan välissä)
Tarkoitin siinä mielessä että Huopalahden kilpi asemarakennuksessa olisi tärkeä muisto. Niinkun kirjoitin tänään tuonne Pro Haagan forumille. Ehdotus oli Kaksi kilpisysteemi Asemarakennuksen kylkeen Huopalahti - Hoplax ja laitureille Etelä-Haaga. Ei muistuttamaan poliittisia mellakoita punaisten ja valkoisten välillä niiltä ajoilta mutta historiallisesti muistona Helsingin ja varsinkin junaliikenteen kasvusta.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!