23.11.2007 / Karjaa

23.11.2007 Sm1 6001 ohjaamosta löytyvä Valmet Lentokonetehtaan kyltti paljasti, että Suomen vanhin lähijunayksikkö viettäisi marraskuussa 39 vuotispäiviään (valmistunut 11.68). Jonkinlainen sympatia tätä keski-ikäistä pääkaupunkiseudun palvelijaa kohti heräsi yövuoron aikana, jolloin tein kaksi reissu tällä rungolla. Loppu kuitenkin häämöttää edessä, tosin toivottavasti tälle olisi paikkansa esimerkiksi Rautatiemuseossa, joten ikuistin hieman yksiköstä muistoja menneiltä ajoilta. Oy Strömberg Ab kilpi muistuttaa eräästä junayksikön valmistajasta Eio 6201 ohjaamossa. Alkuaikojen tunnelmaan voi upota katsomalla avajaispäivän liikennöinnistä pienen videon osoitteessa http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7​&t=321&a=03508 .

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Karjaa
Kuvaaja: Lari Nylund
Lisätty: 26.11.2007 00:00
Muu tunniste
Sekalaiset: Ohjaamo

Kommentit

26.11.2007 19:47 Ari Palin: Todennäköisesti joskus 2010-luvun alkupuolella Suomessa on ensimmäistä kertaa todellakin museosähkökalustoa. Toivokaamme, että jokin taho säilyttää näitä myös ajokuntoisina. HMVY on pitänyt ansiokkaasti huolta liikkuvasta museoveturi- ja vaunukalustosta, mutta sähköiselle kalustolle Haapamäki ei sijainniltaan ole ehkä paras mahdollinen paikka.
26.11.2007 20:06 Joni Lahti: Tässä värillinen elokuva rautateiden sähköistyksestä ja sen hedelmän esittelystä kutsuvieraille puolta vuotta aikaisemmin.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7​&t=321&a=04417 - Ylevää menoa! - Kuvissa vilahtaa mallinuken numero Eio 6202. (Käyttäjä muokannut 26.11.2007 20:12)
26.11.2007 20:24 Joni Lahti: Siis vetopuolella tässä pätkässä on ollut 6002. Eikö totta? Virallisestihan 6001, 6002 ja 6003 liitevaunuineen valmistuivat 19.11.1968. Herrasväki ajeli 6002/6202:llä jo elokuun 20. vuonna 1968 eli yhdistelmä on syntynyt ennen virallista valmistumistaan. Tämän elokuva todistaa!
27.11.2007 20:03 Juhani Pirttilahti: Ensimmäinen moottorivaunu eli 6001 valmistui jo kesäkuussa 1968. Toki sillä oli kokeita tehty jo aiemminkin. Virallinen luovutus Valtionrautateille tapahtui kuitenkin myöhemmin. (Käyttäjä muokannut 27.11.2007 20:04)
27.11.2007 23:56 Joni Lahti: 20.8.68 oli kutsuvierasajalu 6002/6202:lla, Olavi J. Mattilaa jne junan täysi. Oliko se sitten koeajoa vai ei?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!