09.09.2009 / Jyväskylä

09.09.2009 Dv12 2630 + Dv12 2626 -pari lähtee viemään T 3473:a kohti Pieksämäki tavaraa.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jussi-Pekka Halonen
Kuvasarja: 26-sarjan vakiintuminen Keski-Suomessa
Lisätty: 11.09.2009 02:04
Junatyyppi
T: 3473
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

11.09.2009 07:21 Risto Itkonen: Jyväskylä_Pieksämäki väli on sähköistetty, miksi normaalissa tavarajunassa käytetään dieselvetoa? Kierron vuoksiko?
11.09.2009 11:31 Juhana Konttinen: Päivän tilannatta minulla ei ole tästä kierrosta, mutta kevääseen saakka yleinen järjestely oli niin, että Keitelepohjasta Jyväskylään palanneen rapu-junan veturit lähtivät illalla 3473:ssa Pieksämäelle ja palasivat varhain aamulla tavarajunassa Jyväskylään, josta taas jatkoivat Keitelepohjaan (tai toisinaan Äänekoskelle). Perjantaisin 3473 vedettiin sähköllä tai myös mikäli diiselit tarvittiin ylimääräiseen junaan. Eli Äki/Ktp-liikenteen deeverien käyttöasteen lisäämisestä tässä on kyse, eikä täten sähköveturia tarvitse varata päivää Jyväskylässä tai siirtää vartavasten Pieksämäeltä tähän junaan. Jy-Tpe-välin diesel-liikenteessä kyse on taas deeverien huoltokierrosta Perkiöön.
30.09.2009 00:45 Jussi-Pekka Halonen: Nykyisin 3473 näyttäisi syyskuun havaintojen perusteella menevän ainakin pääpiirteittäin seuraavasti: MA Sr1 (tulee junasta 1534), TI-KE 2*Dv12 (tulevat junasta 3364), TO-PE Sr1 (tulee vaihtelevista junista).
12.01.2010 11:41 Jussi-Pekka Halonen: Eipä tätäkään erikoisratkaisua enää ihmetellä, vaan tämä on ajettu 26.10. alkaneesta aikataulukaudesta alkaen pelkästään Sr1-vetoisena (en ole onnistunut ainakaan vielä bongaamaan poikkeusta). Vaajakoski–Hankasalmi-väli lienee siis nykyisin deeveritöntä aluetta, jos konepajahinauksia ei lasketa.
16.04.2012 16:11 Kurt Ristniemi: Kovasti eriväriset veturit. Kuinkas noin?
17.04.2012 11:38 Kimmo T. Lumirae: Kuva näyttää hyvin vetureiden maalauksen sävyerot. Museon foorumilla asiaa on pohdittu ja uskottavimpana selityksenä on esiin tullut siirtyminen vesiliukoisiin maaleihin joskus kauan sitten ja värisävyt olisivat muuttuneet siinä samalla.

Johtoveturi on selvästi "alkuperäisemmän" näköinen kun taas apuveturi edustaa nykysävyjä: punainen on oranssimpi kuin ennen ja beige on jotenkin likaisemman sävyinen.
17.04.2012 12:39 Kurt Ristniemi: Tämä on hyödyllistä tietoa mallareille, kun he joskus tulevaisuudessa kiistelevät siitä, mikä olikaan oikea sävy.
Sävyistä puheenollen: muistelen jossakin joskus nähneeni VR:n värikartan, mutta en kuollaksenikaan sitä enää mistään löydä. En siis tarkoita museon mallareille myymiä VR-värejä, vaan jonkin sortin luetteloa sävyistä kuvauksineen. Ja mikäli mahdollista 1900-luvun alusta! Onko tietoa?
17.04.2012 14:28 Kimmo T. Lumirae: Varmaan tällaisia karttoja on ollutkin ja vanhempi karttahan olisi löytyessään melkoinen aarre niin museoihmisille kuin mallareillekin; sen voisi varmaan skannata nettiin niin, että värisävyt toistuisivat oikein.

Itselläni on kaksi eri versiota väriviuhkoista, joissa on maalinäyte VR:n silloin käyttämistä värisävyistä; olisivatkohan nuo suunnilleen vuosilta 1975 ja 1985 eli ennen siirtymistä näihin vesiliukoisiin maaleihin. Vuoden 1975 viuhkassa on jokseenkin kaikki silloin käytössä olleet sävyt kiitojunan, puuvaunujen ja lämminvaunujen niin sisä- kuin ulkoväritkin sekä mm. opastinkampien ja kalustossa olleiden eri putkien värit; kaikki muu paitsi lättähatun sininen!

Tuoreemmista sävyistä on selvitetty RAL-koodit mutta esim. Lätän alkuperäissävy on edelleen hukassa; Museon pienoismallimaalin lätänsininen on selvästi tummempaa kuin (kuvien perusteella) alkuperäinen eli on varmaankin näitä vesiliukoisia sävyjä vaikka itse pienoismallimaali on tietenkin tärpättiohenteinen.
17.04.2012 14:48 Kurt Ristniemi: Kimmo, luulenpa melkein, että muistelin tuota RAL-koodi -selvitystä. Se lienee jossakin päin nettiä?Pikaisella hakemisella en vielä löytänyt.
17.04.2012 16:11 Juhani Pirttilahti: Veturien maalit eivät ole kovinkaan lähellä mitään RAL-värejä. Mun käsityksen mukaan nykyään käytetään 2-kp polyuretaanimaaleja eikä se minusta vaikuta vesiliukoiselta...
17.04.2012 16:19 Juhani Pirttilahti: Mulla on toki olemassa tämmönen taulukko, mutta aika kaukana ollaan siitä, että noilla tiedoilla saisi oikean sävyistä maalia. http://koti.mbnet.fi/jpl/kiskovarit.html
17.04.2012 17:54 Kimmo T. Lumirae: Juhani, taulukkosi on hyvänä tukena Museon foorumilla keskusteltuun aiheeseen. Sitä voisi joskus täydentää tunnetuilla RAL-koodeilla?
17.04.2012 19:04 Juhani Pirttilahti: Koska ennen 80-lukua käytetyt maalit on niin kaukana RAL-järjestelmästä (olen niitä eri värimalliviuhkoja vertaillut keskenään), niiden RAL-koodien sijaan pitäisi olla joku toinen järjestelmä värien tarkkaan ilmaisemiseen. Mutta tällä hetkellä ei maaliteollisuudessa ole olemassa sellaista järjestelmää. Printtipuolen RGB- ja CMYK-malli taas on aika epätarkka eikä niillä koodeilla välttämättä saa oikean sävyistä maalia kaupasta.
17.04.2012 19:15 Eljas Pölhö: Toive: "...sen voisi varmaan skannata nettiin niin, että värisävyt toistuisivat oikein." ei ole kovin helposti toteutettavissa. Minun kuvankäsittelykoneeni on ikkunattomassa tilassa ja sillä pystyn jotenkuten näkemään "todelliset" painotuotteessa toistuvat värit. Sama ei onnistu millään muulla tietsikallani ainakaan jatkuvasti valaistusolosuhteiden muuttuessa. Eikä etenkään, jos vaihdan koneeseen kytkettyä kuvaruutua. Vielä vähemmän pomon kuvaruudulla, hän kun käyttää erimerkkistä tietsikkaa. Lisäksi useimmat (kaikki?) katsovat nettiä niin, että kuvaruudun valolähde on kuvan takana, kun taas painokuvassa valolähde on muualla kuin värikuvan takapuolella.
17.04.2012 19:38 Juhani Pirttilahti: Maalitehdas käytti värispektrometriä värin skannaamiseen näytekappaleesta, kun Porkkanaan tehtiin maalia. Tuolla laitteella saadaan siis mitattua tarkkaan värin CIE Lab -arvo.
17.04.2012 19:48 Kimmo T. Lumirae: Selvä. Ihmekös tuo on ollutkin aika epäselvää ja hankalan tuntuista tuo tarkan värisävyn ilmaiseminen jossakin muodossa. Saksalaiset ovat, tietenkin, noudattaneet RAL-koodistoa ainakin jostain vuodesta eteenpäin ja nämä koodit on helposti löydettävissä ja harrastajien käytettävissä.

Toki muistan perusongelman jo siltä ajalta, kun maalasin Haapamäen veturipuiston pienoisrautatielle teräsvaunuja: oikea värisävy oli Tikkurilan tietty Miranol -väri, jota puolestaan Tikkurila valmisti vain VR:lle isoissa erissä. Onneksi sain aitoa maalia Turun konepajalta; tämäkin oli siis Miranolia eikä oikein hyvin soveltunut pienoismallimaalaukseen; ratkaisin ongelman sekoittamalla värin silmämääräisesti saamieni värinäytteiden perusteella.

Ei ole aina harrastaminenkaan helppoa :o}
17.04.2012 19:56 Juhani Pirttilahti: Noilla Tikkurilan kolmenumeroisilla (Miranolin) koodeilla saa kyllä maaliliikkeestä tavaraa. Tosin joitain vanhoja värikoodeja on nyt myyntijärjestelmistä poistettu "huonon kysynnän takia"...

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!