??.06.1994 / Kerava, Savio

??.06.1994 Savion sivuraiteen vetoraiteen päätepuskin ja vierellä sivuraiteen erkanemisvaihde 543 pääradan linjaraiteelta 3, eli entiseltä Oy Nokia Ab:n teollisuusraiteelta n. km:llä 26+710. Kuvaussuunta pohjoiseen. Vaihde ja vetoraide liittyvät vuoden 1970 järjestelyihin Nokian kumitehtaan säilyttämiseksi Keravalla. Sitä ennen erkanemisvaihde oli etelämpänä, Nissinojan ylityksen kohdalla, eikä kuvan vetoraidetta ollut olemassa.

Edempänä häämöttävät vuonna 1985 suljetun Sementtitehtaankadun tasoylikäytävän jäänteet (km 26+747), joita kuvaamisaikana vielä vaivatta käytettiin radan ylittämiseen. (Kohdallahan ylitetään rataa edelleenkin, vaikka vasemmalla olevalle länsireunalle on kasattu maavallit ja kohta on aidattu.)

Radassa on Savion ja Keravan välillä vielä vain kolme linjaraidetta. Keravan kaupunkiradan toisen raiteen ja satamaradan valmistumisen jälkeen niitä oli jo viisi.

Edit: Kuvatekstiä on päivitetty kommenttien perusteella.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Savio (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Kerava Tasoristeys: Sementtitehtaankatu [Tasoristeyspalvelu] Ratakm: 26+710
Kuvaaja: Kurt Ristniemi
Kuvasarja: Savion sivuraide
Lisätty: 29.11.2009 13:17
Muu tunniste
Rautatieinfra: Merkki
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla, Linjalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

29.11.2009 16:10 Topi Lajunen: Olisiko tuo aurausmerkki kuitenkin tuon vaihteen vuoksi tuossa?
29.11.2009 16:36 Kurt Ristniemi: Totta, totta! Joskus ei vaan ajatus kulje.
01.12.2009 22:27 Ari Palin: Onkohan se tämä vetoraide, joka on joskus jatkunut tästä Keravalle saakka omana teollisuusraiteenaan? Jos on, niin se on purettu ennen vuotta 1984. Sementtitehtaankadun tasoristeys on suljettu vuonna 1984, mutta tien reunakaide on ehditty rakentamaan ratalinjalle. Vai jäikö erillinen teollisuusraide (josta oli keskustelua toisen kuvan yhteydessä) kolmannen linjaraiteen alle?
18.08.2017 10:43 Kurt Ristniemi: Ei, tämä vetoraide ei ole koskaan jatkunut Keravalle saakka. Keravalle johtanut Savion kumitehtaan raide (Oy Nokia Ab:n teollisuusraide) oli tosiaankin tässä vaiheessa (v. 1994) jo parikymmentä vuotta aikaisemmin jäänyt pääradan kolmannen raiteen alle, tai kunnostettu pääradan kolmanneksi raiteeksi. Tämä tapahtui vuoden 1970 maaliskuuhun mennessä.

Savion ja Keravan välillä otettiin käyttöön kolmas raide vuoden 1970 maaliskuun alkupäivinä. Se erkani pääradan itäisestä raiteesta. Erkanemisvaihteeksi asennettiin noin 70 metrin pituinen erikoisvaihde, jossa junan nopeus saa olla 120 km. Ryömintäkaistaksi kutsutulle raiteelle ohjattiin kaikki Saviolla pysähtyvät ja Keravalle päin jatkavat matkustajajunat. Raide oli siis tavallaan Keravan kaupunkiradan ensimmäinen vaihe. Raide ja erkanemisvaihde näkyvät vuoden 1978 peruskartassa. Ks. http://vanhatpainetutkartat.maanmittausl​aitos.fi/

Mutta vuosina 1909-1970 Savion tehtaalta siis johti oma pääradasta erillinen sivuraide/haararata Keravalle saakka. Siis koko pääradan kaksiraiteisuuden ajan:

Vuonna 1908 Rautatiehallitus ehdotti [senaatille] rakennettavaksi 2 060 m sivuraiteen Keravalta Saviolle, ja siihen 50 m pistoraiteen. Ja 16.11.1909 Keravan aseman alainen Savion sivuraide avattiin tavaraliikenteelle kokonaisissa vaunun lasteissa.

Vuonna 1909 päärata taisi Savio-Kerava -välillä olla jo kaksiraiteinen, sillä toinen raide Helsinki-Riihimäki - välille rakennettiin vuosina 1892-1909 (Valtionrautatiet 1962-1987, s. 26). Nähtävästi Kerava-Savio -sivuraide rakennettiin siis samaan aikaan kolmanneksi raiteeksi pääradan itäpuolelle.

Vuoden 1924 raidekaaviossa pääradassa on Savion kohdalla kaksi raidetta ja Savion tehtaalta on kolmas raide Keravan suuntaan. Vuoden 1958 kartassa pääradassa on Savion kumitehtaan ja Keravan välillä kaksi rataviivaa, kun kumitehtaalta etelään on vain yksi (karttaan ei ole merkitty yksittäisiä raiteita). Vuoden 1969 peruskarttaan on merkitty yksittäiset raiteet: Saviolta Keravalle on kolme raidetta, mutta Saviolta etelään vain kaksi. Ks. http://vanhatpainetutkartat.maanmittausl​aitos.fi/

Pääradan kolmannen raiteen rakentamisen yhteydessä Oy Nokia Ab:n teollisuusraide siis jäi kolmannen raiteen alle vuonna 1970. Tai kunnostettiin kolmanneksi raiteeksi? - Koko välillä Tikkurila-Kerava kolmas raide otettiin käyttöön toukokuun lopussa vuonna 1981, jolloin Keravan kaupunkirata oli yksiraiteisena valmis koko matkan Helsingistä Keravalle.
(Käyttäjä muokannut 18.08.17 16:26)
18.08.2017 18:53 Kurt Ristniemi: ...
(Käyttäjä muokannut 18.08.17 19:37)
18.08.2017 19:44 Marko Anttila: Tikkurila - Kerava kaksoisraide valmistui 1900 vuoden aikana Rautatiehallituksen vuosikertomuksen mukaan. Samana vuonna oli valmistunut myös Fredriksberg - Malmi välin kaksoisraide.
18.08.2017 20:59 Kurt Ristniemi: Sanomalehtiuutisen mukaan Tikkurila-Kerava -välin toinen raide avattiin liikenteelle jo lokakuussa 1898:

Siwuraide Kerawan ja Tikkurilan wälillä awattiin liikenteelle keskiwiikkona [12.10.1898]. Samanlainen on jo ennestään Helsingin ja Fredriksbergin wälillä.
Uusimaa no 79, 14.10.1898

Eipä se Savion tehtaan haararata siis ollutkaan olemassa ihan koko pääradan kaksiraiteisuuden aikaa, kun kerran valmistui vasta vuonna 1909.
18.08.2017 22:00 Marko Anttila: Toki avattiin liikenteelle, mutta ei välttämättä ollut vielä valmis viimeistelyineen päivineen... tätähän sattui paljon, kun rautateitä avattiin ensin väliaikaiselle liikenteelle. Täytyy itsekin olla tarkkana kun näitä lueskelee lehdistä vs kiertokirjeistä / Rh vuosikertomuksista.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanoma​lehti/binding/549938?page=1&term=Kerawan
(uutisen alla on myös uutinen uusista rautatievaunuista)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!