02.03.2010 / Modern Transportation Museum, Osaka, Japani

02.03.2010 KIHA-81-sarjan dieselmoottorivaunun keula 60-luvun alusta. Etäisesti tunnistettavissa samanluonteista muotoilua kuin saman aikakauden japanilaisista autoista.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Topi Lajunen
Kuvasarja: Japani 2010
Lisätty: 09.03.2010 13:17
Muu tunniste
Sekalaiset: Kapearaiteinen
Sijainti: Rataverkon ulkopuolella
Ulkomaat
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

09.03.2010 17:07 Jarkko Korhonen: Onpas hurjan näköinen peli ja erittäin nätti muotoilu. Tulee myös jotenkin mieleen 50-luvun jenkki/neuvostokuorma-autot.
07.10.2012 09:40 [Tunnus poistettu]: Miksiköhän japanilaiset junat on näin hassuja??
07.10.2012 10:12 Kimmo T. Lumirae: Luulen, että kokemattomuus muotoilun saralla johtaa siihen, että jalat saattavat irrota maasta muotoilua piirrettäessä. Lähdetään seuraamaan trendejä, esimerkiksi 1970-luvulla Japanin autoteollisuus seurasi amerikkalaisautojen muotoilukikkoja soveltaen niitä puolta pienempiin autoihin ja paikoin voimakkaasti liioitellen. Osa tuloksista oli aikalaisten mieleen mutta ei niistä onnistuneen muotoilun klassikoita tullut. Samantapaista ylimuotoilua on havaittavissa joissain japanilaisjunissa sekä myös itäisen Euroopan rautatiekalustossa. Saksalainen ja ranskalainen muotoilu on näihin verrattuna perin maltillista.
07.10.2012 21:17 Timo Valtonen: Kovat paineet olla mahdollisimman edistyksellisiä on saanut japanilaiset muotoilemaan myös junansa niin, että ne nykyajan mittapuun mukaan todellakin näyttävät vähän yliampuvilta ja huvittavilta. Sitä samaa ovat olleet amerikkalaisetkin, mutta läntisessä euroopassa ei niin herkästi ole lähdetty ylilyönteihin. Ranskalaiset tosin ovat aina välillä saaneet ihmeellisiä virityksiä aikaan.
07.10.2012 21:36 Toni Lassila: Itä-eurooppalainen ylimuotoilu? :O Linkkaappa minulle kuva missä sitä esiintyy.
Ainakin Neuvostoliitossa valmistetut kulkupelit olivat tarkoituksenmukaista lootamuotoilua.
Sr1, MAZ-Lavettiauto...yms. monet muut. Tsekkien hienoin muotoilu löytyy mielestäni Tatra T3-4 raitiovaunuista. Ei mikään hieno juna mielestäni.
07.10.2012 21:43 Topi Lajunen: Japani ei tosin missään vaiheessa ole lopettanut yliampuvaa junamuotoilua. Edelleen siellä näkee melko räväkkää muotokieltä. :)
07.10.2012 21:48 Toni Lassila: Shinkhasen-junat ovat "Vesinokkaeläimiä". Rumia junia.
Japanissa on outoa muotoilua joka junassa.
07.10.2012 21:55 Topi Lajunen: No, ei nyt joka junassa. Varsin tavanomaista muotoiluakin siellä näkee, ihan jopa laatikkomuotoilua. Eivätkä kaikki Shinkansen-kalusto ole "vesinokkaeläinnokkaisia", vaan noin viidentoista erilaisen kalustotyypin keuloista osa on suhteellisen perinteisen suurnopeusjunan näköisiä.
(Käyttäjä muokannut 07.10.12 22:00)
07.10.2012 22:36 Kimmo T. Lumirae: Laitan joskus kun taas eteeni sattuu, Toni. En ala nyt kaivaa. Asia on kuitenkin monelle tuttu.
07.10.2012 22:54 Eljas Pölhö: Ylimuotoillut olivat kova sana 50-luvulla. Argentiinassa rakennettiin 1951 kaksi 2940hv:n dieselveturia, pyörästö Do-Do+Do-Do, sn 150km/h. Veturissa oli neljä kappaletta 735hv:n Sulzer 6LDA25 -mootoreita ja koko komeus painoi 229 tonnia. Kaunokaisen kuva http://www.derbysulzers.com/argentinaloc​o1951.jpg

Tässä vielä toinen kuva, missä koko näkyy paremmin. http://www.flickr.com/photos/27862259@N0​2/6548167561/in/photostream/
(Käyttäjä muokannut 07.10.12 23:04)
08.10.2012 00:48 Kimmo T. Lumirae: Tuo on kieltämättä yksi pahimmista, Eljas :oD

Eräs villemmistä vekottimista oli myös GM:n Aerotrain http://justacarguy.blogspot.fi/2010/12/g​m-aerotrain.html

Ykkös-Talgo oli sekin kuin Disneylandista lomalla: http://www.talgoamerica.com/history.aspx (Historic Milestones -välilehti )
08.10.2012 08:01 Toni Lassila: No LOL. Tuo Argentiinan hirvitys oli aikamoisen näköinen. :O Aerotrainkin on melko kauhean näköinen.
Ja joku vielä kehtaa väittää Porkkanan nokkaa yliampuvaksi! :D
09.10.2012 15:14 Tuukka Ryyppö: Tässä sitä itäeurooppalaista ylimuotoilua: http://de.wikipedia.org/w/index.php?titl​e=Datei:CSD_Baureihe_T_478.3.jpg&filetim​estamp=20060225210118 , http://www.flickr.com/photos/markys_phot​os/403406077/in/pool-1214227@N22/ , http://2.bp.blogspot.com/_Uec2QveOzTk/TO​Eg4PK5XkI/AAAAAAAABLE/os9GI2XFBEY/s1600/​ae050163.jpg , http://4.bp.blogspot.com/_Uec2QveOzTk/TO​EhaL7jO3I/AAAAAAAABLI/SqMxfGoGgfs/s1600/​samodel1.jpg , http://1.bp.blogspot.com/_Uec2QveOzTk/TO​EgUGty7TI/AAAAAAAABK8/r-KEh_wwA5Q/s1600/​2071670102_1715d5d73b.jpg , http://www.lokomat.sk/en/foto/zkvsluzby/​HV-elektricke-jednosystemove-25kV-rada-2​40-Laminatka.jpg . Ja vähän lievempänä: http://i17.fastpic.ru/thumb/2011/0307/86​/0d8766043c2f74afc8ae9d5b88716686.jpeg .
09.10.2012 19:46 Kimmo T. Lumirae: Kiitos, Tuukka, hyvistä linkeistä. Tuo 240-sarjan sähköveturi kuuluu näihin ylimuotoilun helmiin. Tuo on myös hieno tuo ylimuotoiltu minibussi, kuva sinivalkoisesta autosta. Mutta tuollaista Volga-pikkubussia en ole ennen nähnyt, onko se ollut ihan sarjavalmistuksessakin?

Tuo viininpunainen bussi ei ole sen pahempi kuin 1970-80 -luvun jenkit tai japanilaisetkaan, mikä malli tuo on?
09.10.2012 19:55 Toni Lassila: Viininpunainen saattaisi olla ZIL 111. :/
Nimimerkillä: Neuvostoliittolaiset autot-kirjaa lukenut. :)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!