24.04.2010 / Välillä Juurikorpi–Hamina (uusi)

24.04.2010 Tänään kävin katselemassa Juhalta niitä paikkoja, joihin en ole ennen saanut aikaiseksi mennä. Ylänummen ja Summanjoen välillä rata on varsin suoraa ja maisemat metsäisiä. Varsin pienille metsäteillekin on löytynyt rahaa rakentaa sillat suoraan rautatien ylitse, kun nykyään käytetään "korvaavia tieyhteyksiä", eli kolmen kilometrin lenkkejä. Tälle sillalle satuin samaan aikaan metanolirahdin kanssa, joka tänä lauantaina kulki tarkasti aikataulussaan, tosin suhteellisen lyhyenä noin kolmellakymmenellä vaunullaan.

Kuvan tiedot
Välillä: Juurikorpi–Hamina (uusi) Ratakm: 231+000
Kuvaaja: Tuomas Pätäri
Lisätty: 24.04.2010 23:14
Junatyyppi
T: 2514
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

24.04.2010 23:21 Lari Åhman: Komea kuva komeasta junasta, vieläpä komealta kuvauspaikalta. Keväinen sää ollut siellä tänään.
24.04.2010 23:50 Tuomas Pätäri: Aurinkoinen aamu teki keväisen näköistä, mutta viima piti huolen ettei siltä tuntunut. Pari tuntia tätä myöhemmin sää meni täälläkin aika "pieksämäkeläiseksi".
25.04.2010 10:56 Pasi Seppälä: Hieno on kuva ja aurinkokin valaisee sopivasti koko junan. Keli oli tosiaan eilen todella kylmän oloinen vaikka aurinkoinen aamu muulta näyttikin. Tämä taitaa olla kuvattu pienen metsätien sillalta jossa itsekin joskus junaa odottelin. Silloin jäin ilman junakuvaa ja seuraavaa yritystä ei ole vielä tullut. Mukavaa että sulla tärppäsi eikä ilmeisesti pitkään tarvinnut palellakkaan.
25.04.2010 11:17 Tapio Muurinen: Leikkauksessa näkyy radan korkein kohta. Profiili on sellainen "kupru". Ensin nousee ja sitten laskee tasaisesti. Tästä saa rullailla Salmenkylään saakka, jossa pitää vähän nykäistä. Tuosta toiseen suuntaan kun laskettelee, niin Ylänummen tiukassa kaarteessa ennen Juurikorpeen tuloa puskee aika lujasti - sähköjarrusta on apua.
25.04.2010 12:57 Tuomas Pätäri: Viilataan Tapion muistikuvaa aavistuksen verran - tässä ollaan noustu vasta "välitasanteelle", rata nousee tästä vielä korkeimmalle kohdalleen, joka on lähempänä Summanjokea. Nousun näkee selkeästi kuvasta, jonka otin tästä toiseen sunntaan.
25.04.2010 19:57 Tapio Muurinen: No niinpä se taitaa ollakin. Tässä välillä on 4 siltaa 1-2 km välein, ja noita voimalinjoja risteilee vähän joka suuntaan. Eli juna tai ainakin peräpää on vielä Kotkan puolella, jos tulkkaan. Tänne itäänpäin on vähän matkaa tasaisempaa, on peltojakin, ennen seuraavaa leikkausta. - Suunnittelijalla on ollut aika miettiminen, mistä kohtaa linjan piirtää, mihin korkeuteen tasausviiva, ettei tule liian jyrkkä, paljonko leikataan mistäkin, ja mihin louhintamssat saa sopivasti lähelle notkon täytteeksi. - Ylhääntä sillalta katsottuna ja "zoomilla" voi vähän silmä pettää. Tällä sillalla muistaakseni en ole käynyt. Kerran olen mennyt junalla tuonne Juurikorven suuntaan.
25.04.2010 21:14 Tuomas Pätäri: Joo, kuntaraja näemmä menee aivan tuossa junan kohdalla, ja kuvan linja johtaa sähköä mm. Summan tehdasalueelle. - Ennen radat piirrettiin mutkittelemaan kylien kautta. Tämä on jo sitä aikakautta, että linjaus on tehty mieluummin mahdollisimman kauas asutuksesta. Maasto ei täällä ole tosiaan mikään helpoin, korkeuserot eivät ole kauhean suuria mutta niitä on paljon. Kun nyt puheeksi tuli, laitoin valokuvan toiseen suuntaan tuonne: http://www.tup.1g.fi/kuvat/V%E4liaikaine​n/Juharataa%20it%E4%E4n.jpg/full Siinä juna kulkee juuri mainitsemiesi peltojen kohdalla, jotka tosin eivät puilta näy.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!