06.07.2010 / Fagernesfjellet, Narvik, Norja

06.07.2010 Hiukan ennen Narvikia, Bjørneborg-nimisen (!) kukkulan kohdalla olevan tunnelin paikkeilla, on Malmbananin sekä samalla pohjoismaiden ja ilmeisesti myös kaikkien 1435 mm:n rautateiden yhtenäisen verkon ja matkustajaliikenteen pohjoisin kohta leveysasteella 68º27'5". (Pohjoisempana ainakin Kirkkoniemen malmirata.) Ja sitten on vuorossa radan läntinen päätepiste, jylhien tunturien ja Norjanmeren väliin malminkuljetuksesta kasvanut pieni kaupunki. Heti hotellilta köysiradalle, joka vie Fagernesfjelletin rinteelle 656 metrin korkeuteen (tunturin huippu 1007 m). Ihan hyvin kun merenrantaan on vähimmillään noin kilometri! Mutta sää vuonovaltiossa on maineensa veroinen, kuuma auringonpaiste on jo vaihtunut pilviin ja tällä korkeudella suorastaan hyytävään ilmanalaan. Näkyvyys siis 20 metriä... Lopulta kärsivällisyys palkitaan, ja eteen avautuu LKAB:n satama ja ratapiha, Malmbananin pää. Onpa siellä tyhjävaunumalmijunan keulalla Dm3:kin! Ei tosin oikein erotu tästä, mutta seuraava kuva (otettu tuon kirkkaansinisen katoksen yläpuolella näkyvältä Brugatan sillalta) auttanee asiaa.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Fagernesfjellet, Narvik Valtio: Norja Koordinaatit: 68.42236 17.45736 [Google Maps]
Kuvaaja: Jussi Mäkinen
Kuvasarja: Pohjanlahden ympäri - Bottniska viken runt 2010
Lisätty: 17.07.2010 23:25
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla, Rataverkon ulkopuolella
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

21.07.2010 08:29 Juha Nieminen: Onhan Norjassakin pohjoisempi malmirata 1435 mm raideleveydellä toiminnassa, Kirkenes–Bjørnevatnbanen nimittäin. Kävin siellä tuossa vähän aikaa sitten ja jokunen kuvakin on, pitänee lisätä tänne kun ehtii...
21.07.2010 09:09 Jussi Mäkinen: Totta. Sanotaanko sitten yhtenäisen pääverkon tai ainakin matkustajaliikenteen pohjoisin kohta. Rukkaanpa hieman tekstiä...
21.07.2010 10:54 Lari Nylund: Tämä on kyllä ollut eräs parhaimmista rautatieliikenteen bongaamispaikoista harrastukseni aikana. Aivan kuin pienoisrautatietä olisi seurannut. Mukava nähdä, että pääsit käymään tuolla.
02.01.2011 01:48 Jussi Mäkinen: Jeps, matkan kohokohtia ihan kirjaimellisesti. :) Syksyisen keskustelun perusteella Kirkkoniemellä lienee peräti maailman pohjoisin rautatie. Ja pohjoisin yleisen liikenteen ja muuhun rataverkkoon kytketty rata on ilmeisesti Petsamossa. Se on ainakin joskus jatkunut Liinahamariin, mutta on edelleen auki ainakin Petšengan kaupunkiin.
10.12.2011 00:31 Jussi Mäkinen: Päivitys pohjoisimpaan rataan: Jamalin niemimaalla, Uralin takana Siperian länsiosassa on nykyään pohjoisempi rata. Se ulottuu selvästi pohjoisemmaksi (n. 71,2° P) kuin Kirkkoniemi (69,7°). Hyvin harvasta kartasta sitä vielä löytyy, mutta tämä artikkeli sentään kertoo asiasta:
http://www.railway-technology.com/projec​ts/obskaya-bovanenkovo/
10.12.2011 10:24 Eljas Pölhö: Tässä lisää Jamalin projektista http://www.gazprom.com/production/projec​ts/mega-yamal/

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!