15.05.2011 / Venäjä

15.05.2011 "Sibelius" palasi liikenteeseen keväällä 2011 lisäjunana Helsingin ja Pietarin välille kolmena viikonloppuna. Vaunusto vei matkustajia Helsingistä Pietariin perjantaisin ja palasi tyhjävaunujunana Ilmalan ratapihalle, josta sunnuntaina toistettiin matka päinvastaisessa järjestyksessä. Omalle kohdalleni osuivat työvuorot johtavana konduktöörinä 13. ja 15. toukokuuta, joista tämä kuva on jälkimmäiseltä matkalta tyhjävaunujunalla Ilmalan ratapihalta Pietarin Suomen asemalle. Vetovoima Suomessa oli perinteinen Sr1, Vainikkalasta Viipuriin TEP70 ja Viipurista Pietariin yllättävä tsekkoslovakialaisvalmisteinen ЧС2T (ChS2T), joista kuvaa päätyi ЧС2T-1054 juuri junamme eteen saapuneena. Paluumatka Suomeen onnistui erinomaisesti, kun Kouvolaan saapuminen tapahtui lähes 10 minuuttia etuajassa. Liikenteenohjauksen luvalla saimme jatkaa matkaa etuajassa ja Helsinkiin saavuimme jo kello 21:05, kun aikataulun mukainen tuloaika olisi ollut kello 21:23. Toivottavasti kukaan ei ollut kuvaamassa junaa minuuttiaikataululla - meillä(kin) oli hieman kiire katsomaan jääkiekon MM-finaalia, kuten oli asiakkaillammekin ;) Kun kansainvälinen juna ei kuljeta kuin Venäjältä saapuvia matkustajia, niin pieni etuajassa kulkeminen oli mahdollista...

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Viipuri (Liikennepaikan tiedot) Valtio: Venäjä
Kuvaaja: Lari Nylund
Lisätty: 29.05.2011 10:34
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

29.05.2011 11:19 [Tunnus poistettu]: Vaikka olenkin Laria ja muita toisinaan kritisoinut erinäisistä asiosita, niin se on kiistaton fakta, että (mm.) Larin kuvatekstit ovat kiinnostavia kaikkine detaljeineen. Tästä kuvasta ja sen tekstityksestä mulle tuli uutena se, että peltihirviö on tsekkoslovakialaista alkuperää. Samoin tuo on jännä juttu, että vain ja ainoastaan Suomessa liikennöivistä henkilöjunista kansainvälisille junille voidaan antaa lähtölupa ennen junan lähtöaikaa. Monikos muuten muistaa sen JT:n kohdan, jossa matkustajajuna ei saanut saapua asemalle kuin maksimissaan 3 minuuttia ennen aikatauluun merkittyä tuloaikaa? Tämä tarkoitti mm. sitä, että esim. 50, 57 ja 98 olivat hyvin usein sen verran etusessa, että esim. 57:lla Tl-Tpe-väli ajettiin 110 Km/h.
29.05.2011 11:48 Juha Puusaari: Olikos vaunuina vihertyneitä enemmän yksi (montako)?
29.05.2011 11:55 Niila Heikkilä: Itsellä tuon 3 minuutin säännön ajalta olevat vahvimmat muistikuvat muotoutuvat CEmt-makuuvaunun hämäristä tehtyihin havaintoihin. Varsinkin La-Su yönä jolloin moni tavarajunakohtaus oli peruuntunut, yöpikajunat ajoivat pohjanmaalla pitkiä matkoja aivan mateluvauhtia. Oikeastaan tuon voisi sanoa jopa pohjanmaan yöpikurien tavaramerkiksi, koska oli enemmän sääntö kuin poikkeus että juna ajoi jossain vaiheessa todella hiljaa normaalia pidemmän matkan. Normaaleissa arkiaikatauluissakin tuntui olevan aika lailla pelivaraa. Ei ollut täysin tavatonta että matkanopeutena oli 40km/h ja sitä ajettiin yön hämyssä jopa kymmeniä kilometrejä ettei juna olisi esim. Kokkolassa liikaa etusessa.
29.05.2011 12:24 Lari Nylund: Tarkennetaan sen verran, että lähtölupa ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa voidaan antaa mille tahansa junalle. Asiassa täytyy tietenkin huomioida se, että mahdollisesti kyytiin tuleville asiakkaille ei aiheudu etuajassa lähtemisestä haittaa. Esimerkiksi Helsingistä etuajassa lähteminen ei tule missään tapauksessa kysymykseen em. syystä, mutta esimerkiksi Tikkurilasta tai Pasilasta Helsingin suuntaan tiedän tätä pykälää jopa käytetyn. Tarjolla kun on korvaavia yhteyksiä, niin ettei esim. kaukoliikenteessä yhteysjunaan Pasilasta Turun suuntaan vaihtaminen vaarantuisi. Tilanteet ovat kuitenkin erittäin harvinaisia pääkaupunkiseudulla. Tikkurilassa ja Pasilassa toivoisikin nähtävän samanlaista aikataulumerkintätapaa kuin esim. Ruotsissa, jossa Tukholmassa kaukojuna pysähtyy/pysähtyi ainakin aikanaan pienemmälle asemalle "vain matkustajien jättöä varten". Tällöin ei ollut vaaraa, että kyytiin nouseva asiakas olisi voinut jäädä junasta... Onneksi nuo 3 minuutin saapumisrajoitukset ovat poistuneet Suomesta. Sibeliuksella monta kertaa Pietarin Suomen asemaa lähestyessä asiakkaat seisoivat kymmenenkin minuuttia, kun tulokuulutus oli jo tullut ja venäläinen kuljettaja ajoi ohjeistuksen mukaisesti madellen kohti päätepuskinta. Toisaalta, useasti nähtiin näiden kansainvälisten pikajunien kuljettajien tekevän todellista rautatietaidetta junan pysähtyessä ja ovien avautuessa sekunnilleen aikataulun mukaisella tuloajalla. Samanlaiseen taiteeseen on tullut pyrittyä omalla työskentelyllä, kun ovien sulkemisessa toiminta aloitetaan 5-12 sekuntia ennen lähtöaikaa ja lähtövalmiusilmoitus annetaan kuljettajalle - tällöin sekunnilleen lähteminen on mahdollista. Tästähän (onko lähtöaika lähtöaika?) "väännettiin kättä" joskus aiemminkin, joten siihen ei toivottavasti tällä kertaa ole tarvetta... Niilan mainitsema yöjunien etuajassa liikennöiminen Pohjanmaalla jatkuu edelleen etenkin la-su yönä, jolloin jopa 45 minuutin etusessa väliasemille saapumisia on tullut bongailtua... Mikäs siellä on aikaa kuluttaessa ja tehdessä pieni kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa esimerkiksi Kokkolan tallien suuntaan tiiraillen sekä deevereiden liikkeitä seuratessa...
29.05.2011 12:38 Lari Nylund: Toivottavasti maininta "tsekkoslovakialaisesta" valmisteesta pitää paikkaansa, tieto on tarkastamaton. Valmistaja on joka tapauksessa Skoda, joten melko todennäköisenä asiaa pitäisin. Lisäksi löysin vaunut.orgin puolelta muutaman kuvan, joissa ChS2T on valjastettuna Sibeliuksen vaunuston eteen jo vuonna 2005, esimerkiksi http://vaunut.org/kuva/13676. Tosin silläkin kertaa kyseessä oli erikoismatka eli InterCity-vaunuston koeajomatka Moskovan koeajoradalle.
29.05.2011 14:25 Valtteri Paakkari: Juha: ainakin 22.4. Sibeliuksen rungossa oli neljä vihreää vaunua, kun Lahtea lähestyi, juurikin ylimääräisenä junana Pietariin.
29.05.2011 17:49 Kimmo T. Lumirae: Skoda on tietysti tsekkiläinen, ja tässä tapauksessa kone lienee sen verran vanha, että voidaan puhua tsekkoslovakialaisuudesta. Tämä tsekkiläisyys sinänsä selittyy sillä, että muinaisten SEV-maiden työnjakoon kuului, että tsekit tekevät nopeat sähköveturit ja niinpä Neuvostoliitossa ei ollut edes teknologiaa nopeiden sähkövetureiden valmistamiseen. Tietotaito nopean liikenteen vaatimista alustarakenteista ja erityisesti joustavan ajomoottorikäyttölaitteen rakenteesta oli vain ja ainoastaa tsekeillä, jotka siis toimittivat Neuvostoliittoon kaikki nopeaksi katsottavat veturit. Venäläisten omissa koneissa oli kaiketi poikkeuksetta puolijoustava käpälälaakeri-ajomoottorikäyttölaite, joka näillä ajomoottoripainoilla sallii suurimmaksi nopeudeksi vain 100 tai 110 km/h. Edellämainituista syistä Sr1:n ajomoottorikäyttölaite on tsekkiläistä valmistetta ja rakenteeltaan mallia Skoda, todennäköisesti koko teli olisi Skodan teli. Aikoinaan Sr1 mainittiinkin "haasteelliseksi" Neuvostoliiton veturiteollisuudelle, koska sen sn tulisi olemaan peräti 140, ja optiona 160; edelleen Sr1 on mainittu "yhteistyöveturiksi", koska siinä on venäläinen suunnittelu ja rakenne, tsekkiläinen teli, länsisaksalaiset paineilmalaitteet ja suomalainen tehonsäätö.
29.05.2011 20:47 Eljas Pölhö: Skoda valm.n:o 6935 vuodelta 1976, eli on tsekkoslovakialainen. Kuvan mallissa suurin nopeus 160km/h, teho 4620kW (1h), 4080kW (jatkuva) ja suurin vetovoima 302kN (ratamoottorien teho rajoitti).
29.05.2011 21:53 Niila Heikkilä: Olen monesti ihmetellyt naapurin nopeakulkuisten koneiden puskinlyhtyjen järeitä ritilöitä. Jopa uudehkossa Ep1:ssä on vankilakalterin murtolujuustasoa olevat suojukset. Valotehon kannalta ei mikään hyvä ratkaisu. Ilmeisesti siihen on kuitenkin joku syy. Vaununpyörien lennättämät sepelikivet? Tuntuu aika kaukaa haetulta. No, olihan Suomessakin muodissa vielä 1980-luvun alkuvuosina ajovaloumpioden suojaritilät autoissa. Settiin kuului erottamattomasti keltaiset huomiovalot ja monesti vieläpä maadoitusharain taka-akselissa. Olisiko kyse siis vain totutusta rakenteesta jota ei ole huomattu uudistaa, umpioiden halvennuttua huomattavasti takavuosien tasolta.
29.05.2011 21:58 Jarkko Korhonen: Vinkeät peilit vetopelissä.
30.05.2011 00:55 Jussi Mäkinen: Hyvä kuva, jälleen poikkeavasta tilanteesta. Se Tš siinä Tš2T:ssä - tai Ch, jos nyt välttämättä haluaa translitteroida englanniksi ;) - tarkoittaa käsittääkseni juuri Tšekkoslovakiaa. VL taas on kuulemma Vladimir Lenin!
30.05.2011 13:41 Kimmo Säteri: Niila: Venäjän kilvissä olevissa kuorma-autoissa näkee edelleenkin ritilöitä ajovaloumpioiden edessä. Lieneekö siihen tosiaan syynä teillä lentelevät (pikkuiset?) irtokivet...?
08.11.2018 10:06 Jimi Aalto: On kyllä mahdottoman ruma veturi. Ja hieno vaunusto.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!