16.07.2011 / Wiesen, Graubünden, Sveitsi

16.07.2011 Suuri osa Graubündenin luonnosta on suojeltua, joten etenkin siellä rautatie korostaa luontoystävällisyyttään. Junat ovat pääosin häpeilemättömän punaisia. Yhtenä syynä ”die kleine Rote”-junien lisääntyneeseen suosioon on pidetty vihreiden vaunujen maalaamista punaisiksi 1970-luvulta alkaen. Kuvassa Flirt-perheen Allegraksi ristitty vaunu (ABe 8/12) on menossa Filisurista Davosiin vetääkseen sieltä pikajunan Landquartiin.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Wiesen, Graubünden Valtio: Sveitsi Koordinaatit: 46.69582 9.71316 [Google Maps]
Kuvaaja: Jukka Martio
Lisätty: 09.08.2011 12:21
Muu tunniste
Rautatieinfra: Silta
Sekalaiset: Kapearaiteinen
Sijainti: Linjalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

09.08.2011 17:01 Johannes Erra: Sekä SBB että RhB Sveitsissä ja vielä ÖBB Itävallassa siirtyivät 1970-luvulla perinteisestä vihreästä värityksestä punaiseen. Valtaosa nykykalustosta kaikilla mainituilla yhtiöillä alkaa siten olla alkujaankin punaisia sukupolvia, mutta toki myös uudelleenmaalattua kalustoa on liikkeellä. Kiinnostavaa tosiaan olisi tietää, miksi juuri punainen on valikoitunut suosioon. Onkohan väriä pidetty yksinkertaisesti piristävänä vai ovatko nämä valtio-omisteiset rautatieyhtiöt hakeneet innoitusta kotimaidensa lipuista?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!