??.??.1987 / Helsinki asema

??.??.1987 Sr1 3014 Helsingin päärautatieasemalla

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Helsinki asema
Kuvaaja: Jorma Attila (Lisännyt: Museorautatieyhdistys Ry)
Lisätty: 07.01.2013 22:29
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Matkustaja
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit

15.01.2013 22:58 Teemu Tuomisto: Kyllä on nostalginen kuva, meinaan että ajoilta jolloin Sr1:t olivat asjallisissa väreissä.
15.01.2013 23:26 Kari Suominen: Asjallisuudesta puheenollen, varmaan oli kuljettajistakin asjallista kun hytissä istuva koneapu kävi tekemässä "välit", keitteli kahvit ja piti seuraa. Onko muuten koneavun puolen ikkunasta näkyvä kookas vihreä risti merkkinä kaapissa säilytettävistä ensiaputarvikkeista? Myöhempinä vuosina otetuissa kuvissa ristiä takaseinällä ei enään näe.
15.01.2013 23:38 Kimmo T. Lumirae: Koneapulainenhan oli kuljettajan kanssa saman peruskoulutuksen saanut ja oli veturimiesammatin nuorempi ammattimies, jolla oli vuosikausia aikaa "kasvaa" ammattiin, työskennellen vanhemman ammattimiehen kanssa. Kuljettajan velvollisuus oli neuvoa koneapulaiselle veturin käyttöä ja muuta ammattiin liittyvää.

Koneapulaisen työ tuki kuljettajan työtä niin, että hän mm. "tähysti" kaikki opastimet ja merkit, usein sanoi ääneen ainakin nopeutta rajoittavat tekijät ja mielessään seurasi, että kuljettaja toimii oikein. Hän siis toimi eräänlaisena inhimillisenä kulunvalvontajärjestelmänä.

Kuljettajat ja koneapulaiset toimivat pääsääntöisesti vakipareina, oltiin ns. "sakissa", ja tämä yhteistyö saattoi kestää jopa kymmenenkin vuotta. Toisiinsa tottuneet vakiparit usein jakoivat ajotehtävät jopa puoliksi; tällöin kuljettaja sai hieman hengähtää ja koneapulainen keräsi ajokokemusta niitä päiviä varten, jolloin hän aikanaan kuljettajaksi nimitettynä olisi valmis ottamaan vastuun koko toiminnasta.

Sr1:issä oli tuolloin ohjaamon takaseinässä komero, joka myöhemmin hävitettiin ja samassa yhteydessä sidetarvikelaatikko ja onnettomuustapauksia varten varattu potilaan kantoalusta siirrettiin konehuoneen puolelle. Vihreä risti siirtyikin konehuoneen oveen.
16.01.2013 00:17 Kari Suominen: Näinhän se toimi monessa ammatissa ennenvanhaan, kisällistä mestariksi. Varsin merkittävä tehtävä koneapulaisella oli todellakin tuo inhimillisenä varmistajana toimiminen, kun muuta kulunvalvontaa ei ollut kuin "kuolleen miehen venttiili".
16.01.2013 06:42 Kimmo T. Lumirae: Koneapulaisen työn lakkauttaminen lisäsi veturinkuljettajan työn ja ammatin rasittavuutta merkittävästi. Vaikkapa kolmen Dv12:n "nipun" käsittely esim. varikkoalueella on hidasta: vaihteen yli ajaminen merkitsee jalkautumista, vaihteen kääntämistä, paluuta ohjaimiin, veturinipun siirtoa vaihteen yli, jalkautumista, paluuta vaihteelle ja sen takaisin kääntämistä, ja paluuta taas ohjaimiin, sen sijaan, että koneapulainen käveli edellä, käänsi vaihteen, kuljettaja ajoi yli vaihteen, jonka koneapulainen käänsi takaisin ja hyppäsi kyytiin ja matka jatkui, näistä selviää sillä, että niihin vain varataan riittävästi (työ)aikaa. Jo pelkkä ajosuunnan vaihtaminen, joka ennen hoitui jopa niin, että koneapulainen tähysti toiselta puolelta ja ilmoitti opasteet ja välimatkat (tosin koko tämä käytäntö on nykyään kielletty), käy hitaasti, kun on joka välissä siirryttävä nipun toiseen päähän joko hangessa kahlaten tai kolmen ohjaamon läpi kiipeillen, mutta siis tästäkin selviää ajan kanssa.

Mutta itse ajaminenkin muuttui: kun ennen kuljettaja kulki ehkä 30-40000 km vuodessa ja ajoi siitä itse puolet, eli 15-20 tkm, nykyään kuljettaja ajaa itse kaiken, jota kertyy ehkä 60000 km vuodessa (arviot erittäin karkeita arvauksia). Eikä ole sitä juttuseuraa, jonka kanssa voisi asioita pohtia. Saattaa mennä pitkiäkin työmatkoja ilman, että tapaa oikeastaan ketään, kun tallipäivystäjienkin työtä on etenkin yöaikaan vähennetty. Niinpä kuljettajien työmäärään ja työssä jaksamiseen on jouduttu kiinnittämään huomiota aivan uudella tavalla, ja kunnollinen tauotus sekä asianmukaiset työolosuhteet ja työkalut ovat paljon tärkeämmässä asemassa kuin ennen, jolloin kahteen mieheen sinniteltiin kotiin aina jollain konstilla.
16.01.2013 14:55 Topi Lajunen: Pitääkin muistaa laittaa linkki tähän yllä olevaan Kimmon mainioon tekstiin seuraavan kerran, kun joku jälleen kerran toistaa sen saman vanhan litanian: "kyllä teillä on nykyään helppoa, toista se oli ennen, kun..." :)
16.01.2013 15:36 Kimmo T. Lumirae: Näin juuri :o}
16.01.2013 16:05 Kurt Ristniemi: Noh, noh. Suosittelen kokeilemaan höyryveturin lämmittäjänä. Taitaa olla hiukan eri luokan työ. Jos on rankkaa yksinajo, niin rankempaa kai lämmitys oli.
16.01.2013 16:50 Tuukka Ryyppö: Kimmo: Erään Helsingissä ajavan kuljettajan kanssa laskeskeltiin, että hän ajaa noin 40 megametriä vuodessa.
16.01.2013 17:09 Kimmo T. Lumirae: Epäilemättä näin, Kurt. Sota-ajalta kerrotaan juttuja, että kuljettaja oli käytännössä joutunut kantamaan lämmittäjän lepohuoneelle, kun tämä oli vetänyt itsensä niin piippuun, etteivät jalat enää pitäneet, heitettyään parikymmentä mottia märkää mäntypölliä olemattomilla sota-ajan syömisillä. Märkyys ei välttämättä vaikuttanut ihmeitä painoon (ei siis mitään lionnutta uppotukkia vaan tuoretta puuta, jota ei ole ollut aikaa kuivattaa) mutta sitäkin enemmän kattilan höyrytyskykyyn eikä höyry riittänyt, vaikka miten antoi haloille kyytiä.

Tuukka: varmaan näin mutta ilmeisesti Tampereella tehdään hieman pidempää reissua ja epäilemättä Pohjanmaalta käsin vieläkin enemmän; se on heti 700 km, kun kipaistaan Seinäjoelta Helsingissä tai Oulussa.
16.01.2013 21:15 Tapio Muurinen: "Tosimiehet" ajoivat 1990-luvulla yli 90000 km vuodessa.
17.01.2013 18:37 Topi Lajunen: Helsingissä ajetaan suurimmaksi osaksi lähiliikennettä, jossa kilometrejä kertyy aikaan nähden luonnollisesti kaukoliikennettä vähemmän.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!