25.10.2012 / HKR veturitalli Hyvinkää, Hyvinkää (HKR)

25.10.2012 Kuvassa jo purkuvaiheessa oleva HKR:n Hyvinkään veturitalli 25.10.12. Veturit ovat käsittääkseni ajaneet tästä edessä olevasta päädystä sisään ja päärata on kulkenut kuvaajan paikkeilta rakennuksen sivuitse.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jussi Liimatta
Lisätty: 03.02.2013 15:57
Muu tunniste
Rautatieinfra: Veturitalli

Kommentit

13.02.2013 21:07 Martin Hillebard: Jaaha,niin katosi jälleen palanen maamme sataviisikymmenvuotista rautatiehistoriaa. Eipä ole ensimmäinen kerta kun näin kävi mutta tuskin jää viimeiseksikään.
Olet Jussi todella seisonut kuvaa ottaessasi melko tarkkaan siinä jossa HKR linja ohitti Hyvinkään varikkonsa länteen päin, Karkkilan suuntaan. Tallin iainoa ovi josta minä tiedän vetureitten ajaneen sisään ja ulos,oli kuitenkin tästä tarkastelu-vinkkelistä poispäin eli kuvassa näkymättömäksi jääneessä itäpäädyssä=tuossa rakennusrungossa jonka suurten ikkunoitten yläpuolella pieniä pyöreitä. Niitten ikkunoitten takana saattoi veturi viettää yönsä,lähteäkseen jälleen aamulla tosi toimeen junia kiskomaan.
Minä kävin täällä monet kerrat 1960-luvun puolivälin jälkeen yleensä kameraa kantaen. Yhdessä näppäämässäni kuvassa Vitonen tulee täyttä höyryä tallin taitse - sen ympäri oli rakennettu raidekolmio eli Wye kuten jenkit sanovat sillä varikolla ei ollut kääntöpöytää, ja ne sen ajan kolme höyryveturia ## 3, 4 ja 5 ajoivat linjalla minun nähteni aina keula edellä vaikka tankkivetureita olivatkin.
Ottamassani kuvassa jossa veturi tulee suoraan minua kohti näkyy todellakin PARIOVI tuon etumaisen aukon kohdalla, mutta oven edessä kasvaa täysikasvuinen heinikko. Ehkäpä oikeanpuoleista aukkoa peitti samankokoinen uksi mutta sitä en enää muista, ja kuvassani veturi peittää se joa tapauksessa kokonaan.
Oikealle jäävän seinän takana oli hyvinvarustettu VERSTAS monine sorvi- ym työstökoneineen. Sisäkuva siitä on julkaistu jutussani Saunakallion poika, koskas se painettiinkaan... Resiinan 150's eli juhlanumerossa Nr 2/2005!
Oville ei muistaakseni ollut kiskotustakaan. Ehkä joku toinen muistaa muuta. - Kuva ontuossa vieressäni albumissa mutta...kun minulla ei ole tässä skanneria niin en pane näytille! * * * MAH
13.02.2013 23:04 Jussi Liimatta: Tässä kuvassa http://vaunut.org/kuva/40273?paik=Hyvink​%C3%A4%C3%A4+%28HKR%29 näyttäisi kiskot tosiaan menevän sisään tästä "lännen" puolelta. Viikko sitten eräs tapaamani henkilö kertoi tallin olleen läpiajettava, tosin hän on ollut rakennuksessa töissä sen jälkeen kun liikenne radalla on loppunut. Lisäksi näkemäni karttapiirros ei tue tuota asiaa, kommentoikaapa tätä näkökulmaa ja olisi mielenkiintoista nähdä Martin ne kuvasi.
17.02.2013 17:34 Martin Hillebard: Liikenne Hyvinkään-Karkkilan Rautatiellä loppui syyskesällä 1967, ja enimmät, ja ehkä parhaimmat kuvani otin melko lyhyenä ajanjaksona ennen tätä. En ehtinyt nähdä kaikkea, ja paljon lie myös unohtunut.
Veturitallirakennus jäi pystyyn kun radat revittiin,ja siinä majaili monet vuodet kuumasinkitystehdas,siis laitos joka galvanisoiden pintakäsittelee ulkokäyttöön tarkotettuja rautarakenteita. Tallin purkamisesta sain tiedon kuvasi välityksellä...eipä minulla sille nurkalle enää vuosiin ole ollut asiaa.
Ovien sijainnista päätellen talli varmaan ON ollut läpiajettava, vaikka tämä onkin ns. johtopäätös. Varsinkin kun ajatuksen on esittänyt rautatien lakkauttamisen jälkeen talossa työskennellyt kansalainen. Ehkäpä hän oli havainnut jäljelle jätettyjä kiskoja ym. jotka vahvistivat johtopäätöksen tekoa.
Saatan mielelläni kuviani nähtäväksi vaikka juuri tältä istumalta se ei käy. Kuvat ovat fyysisesti paperikuvia albumissa ja kuten sanottua käytössäni ei tällä hetkellä ole skanneria. Harkitsen asiaa viikolla.
Vetureista siis Kolmonen on tallella Karkkilassa, ja Viitonen jopa ajokuntoisena Jokioisten radalla. Viimeinen muistoni Nelosesta on kun kuvasin sen Karkkilassa....sitä oli jo alettu romuttaa. Kaksi kolmesta on erittäin paljon parempi,kuin ei yhtään mitään * * * MAH
17.02.2013 17:41 Martin Hillebard: vielä jatkoa
Vilkaisin vanhempaa kuvaa johon viittasit. Puheenaoleville oville vievistä raiteista minulla ei ole kyllä mitään muistoa. MAH
11.05.2020 17:04 Ilkka Hovi: Kuvassa lähimmästä oviaukosta veturi ajoi sisään ja tallin läpi kunhan oli yöpynyt tallissa. Toinen oviaukko vei korjauspilttuuseen mistä ei ollut läpiajoa. Matalaosa missä on kolme ikkunaa oli lähtevälle veturille ainakin viime aikoina. Yksi veturi ensin 3 sitten 4 oli tuon matalanosan ja linjan välissä olevalla pistoraiteella jonne kulku Hyvinkään aseman puolelta. Move 21 oli viimeisinä vuosina sijoitettuna Hyvinkäälle kun Karkkilaissa oli kytkimillä ja puskimilla varustetut traktorit vaihtotöissä.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!