02.09.2006 / Lohja, Kirkniemi

02.09.2006 Loppuvuoro täyttääkin sitten Länsisatamaan menossa olevat pikkuvaunut, eli "länkkärit" kuten slangiin kuului. Isompia Simn-t vaunuja kutsuttiinkin sitten "simmareiksi", joskus harvoin letkassa oli myös pienempiä Simn-vaunuja jolloin puhuttiin "pikku-simmistä." Vuoron päätteksi koko letka työnnettiin takaisin sisälle, jonka jälkeen päivystäjä toi letkan uusia vaunuja varaston ulkopuolella olleelle kiskonpätkälle josta sitten seuraava vuoro siirsi sen sisälle lastausta varten.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Kirkniemi (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Lohja
Kuvaaja: Antti Häyhänen
Lisätty: 19.02.2013 16:02
Muu tunniste
Rautatieinfra: Muu rakennus
Sekalaiset: Muu ajoneuvo
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla

Kommentit

19.02.2013 16:55 Riku Outinen: Mielenkiintoisia kuvia, kiitos näistä. Nykyään Länsisataman korvannut Vuosaari on käsittääkseni yhä tärkeämpi vientisatama Kirkniemelle. Hangon ja Vuosaaren lisäksi Kirkniemestä kulkee paperia kiskoitse myös Luumäelle. Raumallekin on joskus mennyt, mutta se tavaravirta on käsittääkseni hiljentynyt 2006 tienoilla M-Realin (nyk. Sappi Finland) keskitettyä laivauksia yhä enemmässä määrin Hankoon ja Helsinkiin.
19.02.2013 21:36 Vesa-Matti Turunen: Kiva nähdä kuvia tavaravaunujen lastausmiljööstä sekä itse umpivaunujen sisältämästä tavarasta. Tällaista ei oikein muuten pysty näkemään.
21.02.2013 10:56 Antti Häyhänen: Eipä kestä! Tämän hetkisestä tilanteesta en juurikaan tiedä, mutta kesällä 2006 jolloin olin tuolla töissä ei Raumalle kiskoja pitkin mitään mennyt ja Luumäellekin kuormat meni kumipyörillä. Joskus aikanaan tuolla oli kuulemma jopa kontitettu Hankoon menevä tavara, mutta työläyden vuoksi siitä oltiin luovuttu. Lastaajan näkökulmasta vaunuun lastaaminen oli huomattavasti vaivattomampaa mitä autoon lastaaminen. Joskus jos sattui sopiva erä, niin yhtä vaunua saatettiin lastata koko vuoro suoraan tehtaalta ilman että rullia täytyi käyttää varastossa, kunhan vaunun vain sai täyteen ennen vuoron loppua.
21.02.2013 11:22 Riku Outinen: Kirkniemestä Luumäelle menee nykyään 3 kertaa viikossa rautateitse tavaraa, ja täydentävät kuormat kumipyörillä. Eli nykypäivälle harvinaisesti tavaraa on siirtynyt kumipyöriltä kiskoille. Arkistoja kun kaivelin, niin 2005 on vielä mennyt Raumalle junalla tavaraa Kirkniemestä.
21.02.2013 12:53 Jouni Hytönen: Hankoon taitaa mennä vain yksi junapari aikaisemman pendelin sijaan. Pendelissähän oli kolme junaparia ma-su yhdellä Dv12:lla. Onko tuossa jäljellä olevassa junaparissa sitten kenties enemmän vaunuja? En ole pitkään aikaan Hanko-Hyvinkää-radan tavaraliikennettä katsellut.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!