23.05.2013 / Praha-Smíchov Na Knížecí, Tšekki

23.05.2013 Kun viereisessä korttelissa sijaitseva Staropramenin tehtaan ruokaravintola käännytti pöytävarauksettomat veljekset takaisin ulkoilmaan, haahuilimme sattumalta tällaiselle asemalle. Paikan päällä pähkäilin, että ehkäpä kyseessä on jokin vanha matkustajaterminaaliasema, joka on typistynyt tällaiseksi liikennevirtojen siirryttyä muille asemille. Mutta, koto-Suomessa kun törmäsin tšekinkielisen Wikipedian artikkeliin Praha-Smíchov Na Knížecí - niin tulkitsin konekäännöksen avustuksella, että kyseessä onkin vanha käytöstä poistettu tavara-asema. Ilmeisesti Řepyn uuteen kaupunginosaan suunniteltu raitiovaunulinja viivästyi, jolloin korvikkeeksi keksittiin tilapäinen junayhteys, ja sen keskustan pään asema rakennettiin tähän. Matkustajamäärät kuitenkin ylittivät odotukset ja rautatieyhteys jätettiin raitiovaunulinjan valmistuttuakin käyttöön, joskin keskustassa junat siirtyivät käyttämään muita asemia. Aivan käyttämättömäksi ei tämä tilapäiseksi alun perin tarkoitettu asema kuitenkaan jäänyt, vaan (odotuskatoksessa olleen aikataulun perusteella) asemaa käyttää muutama junapari vuorokaudessa.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Praha-Smíchov Na Knížecí Valtio: Tšekki
Kuvaaja: Topi Lajunen
Lisätty: 02.06.2013 21:43
Muu tunniste
Rautatieinfra: Makasiini
Sekalaiset: Kuva-arvoitus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

03.06.2013 00:26 Jorma Toivonen: Ei aavistustakaan paikasta, saatika valtiosta. Jotta kommentointi jatkuisi,,, ex.DDR, Puola, Tsekki??? Olisiko tuossa "kuvauspäivämäärässä" jokin vihje? - tosin betonipöllit ja tuo laiturin rakenne 150v:n takaa?
(Käyttäjä muokannut 03.06.13 00:26)
03.06.2013 00:31 Topi Lajunen: Ei ole vihjettä kuvauspäivämäärässä, laitoin siihen vain jotain, kun en jaksanut tsekata oikeaa kuvauspäivää. Laitan sen kondikseen muiden tietojen kanssa sitten kun knoppi ratkeaa.

Yksi kolmesta valtioarvauksesta on oikein. :)
03.06.2013 00:33 Topi Lajunen: Jahas, kuvausaikahan näkyy EXIF-tiedoissa näköjään. :) Eli reilu viikko sitten otettu kuva.
03.06.2013 03:33 Sauli Pietikäinen: Arvataan nyt, että ex.DDR:ssä kuvattu.
03.06.2013 05:09 Topi Lajunen: Etelämpänä...
03.06.2013 08:34 [Tunnus poistettu]: Haa! Tällainen siis on se mystinen Praha Smíchov -aseman lähellä sijaitseva severní nástupiště -sivuasema jonne olen jo kahdesti Prahan-reissuilla yrittänyt löytää, viimeksi viime vuoden lokakuussa, onnistumatta... lähinnä ajanpuutteen takia nyt viimeksi, minulla oli vain joitain tunteja vapaata ennen lentoa kotiin, ja kun olin haahuillut ympäri Smíchov-asemaa tarpeeksi pitkään löytämättä junaa Hostiviceen, jonka piti aikataulun mukaan kohta lähteä, luovutin... tajusin että se ilmeisesti lähtee ihan erillään olevasta aseman osasta, "severní nástupiště" eli pohjoinen laituri, eikä siihen tietysti minkäänlaista opastettua reittiä löytynyt. Eikä siitä kukaan henkilökuntaan kuuluva tuntenut tietävänkään. Olisi tietysti pitänyt osata kysyä nimenomaan "severní nástupiště"

Täytyy toivoa että liikenne tuolla Smíchov-Hostivice -pätkällä säilyisi vielä pari vuotta ainakin, ehkä vielä joskus onnistun matkustamaan sillä. Linjaus on aika mielenkiintoinen jyrkkine nousuineen ja viadukteineen, mistä lempinimi "Praha Semmering" kai tuleekin. http://en.wikipedia.org/wiki/Sm%C3%ADcho​v_–_Hostivice_railway_line , http://www.flickr.com/photos/34352373@N0​0/463473120/ .
03.06.2013 09:29 Topi Lajunen: Tämän lähemmäksi oikeaa vastausta ei liene mahdollista osua ollakseen kuitenkin väärässä. :) Tässä ei kannattane Semmeringin junia odotella, sillä odotuskatoksesta löytyneen aikataulun mukaan tästä lähtee junia vain muutama päivässä. En muista minne junilla pääsi tai oliko aikataulu edes voimassa...
03.06.2013 10:05 [Tunnus poistettu]: Täh, eikö tämä olekaan se kohta joka on parkkipaikan takana alla linkitetyssä StreetView-kuvassa?

https://maps.google.com/maps?hl=en&ie=UT​F8&ll=50.068398,14.4053&spn=0.001972,0.0​0246&sll=60.110164,25.01868&sspn=0.55159​9,1.259308&t=h&z=19&layer=c&cbll=50.0683​78,14.405149&panoid=YvnIl5en8d6K6HHsQukb​wg&cbp=12,177.53,,1,0.2
03.06.2013 10:20 [Tunnus poistettu]: Hmm, no korjataan sitten että se onkin nimeltään "Praha-Smíchov Na Knížecí" eikä "severní nástupiště". En tiedä onko kyseessä vain seisakkeen/aseman siirtymä ja nimen muutos vai ovatko molemmat edelleen olemassa...
03.06.2013 10:46 Topi Lajunen: Molemmat ovat olemassa, ja nyt tuli oikea vastaus. :) OpenStreetMap näyttää muistaakseni asemien sijainnit kutakuinkin oikein. Pistän tunnisteet kohdilleen iltasella kun kotio ennätän.
03.06.2013 18:05 Topi Lajunen: Google Maps -linkki: http://goo.gl/maps/JYkOf

Lillqvistin veikkaama "Praha-Smíchov severní nástupiště" ("P-S pohjoinen laituri") sijaitsee kutakuinkin tässä: http://goo.gl/maps/1S4wd

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!