04.08.1963 / Kotka, Kotkan satama
04.08.1963 50 vuotta sitten Kotkassa järjestettiin 2. Meripäivät. Ajoin sinne kotoani Haminasta n. 26 km tavallisella polkupyörällä. Nuorempi veljeni ja naapurin kaverit tulivat l-autolla. Kotkantien sillalta näppäsin kuvan lähes tyhjälle ratapihalle (muistaakseni kuva on tältä reissulta). – Meripäivien ohjelma oli ”satamaa ja merellistä”: kalustoesittelyjä, trukki- ja moottorivenekilpailuja, brittiläinen laivastovierailu, tutustuminen kauppa-aluksiin, kulttuuria (teatteria, konsertteja, urh.kilpailuja), retki Haapasaareen, kiertoajeluja merellä, ym.
Kommentit
| 28.07.2013 14:41 | Heikki Kannosto: | Juuri sopivalla tavalla nuhjuista ollakseen jollakin tavalla kotoista. | |
| 28.07.2013 15:23 | Pave Saarinen: | Kuva on 50 V, hienosti säilynyt. Kannattaisipa junabongarien kokeilla filmiä, ja mustavalkosellaista. Kuvassa on hienoja yksityiskohtia, esim. tuo FÅA:n vanha höyrylaiva maisemassa, kunpa pääsisi sitä kuvaamaan. Usein harmittelen, mitä kaikkea olisi pitänyt kuvata. Vanhoja ja hienosti toimivia järkkäreitä voi saada muutamalla kympillä. Itse olen kuitenkin nyt tykästynyt negan skannaamisesta. On se helpompaa kuin paperivedoksen tekeminen, no se onkin jo eri juttu ja tarkoitus. | |
| 28.07.2013 15:34 | Martin Hillebard: | Takavasemmalla pilkistää laitureissa jokunen konventionaalinen rahtilaiva, siis tyyppiä joissa on rungon sisällä lastiruumat ja jotka lastataan ja puretaan pääkannen suurten luukkujen kautta kiskoilla liikkuvien satama-kraanojen avulla. Ennen merelle lähtöä luukut suljetaan (tiiviisti). Niin,tuossahan näyttävät ne klassiset nosturit vielä "ojentelevan teräksisiä käsivarsiaan". Konttikuljetukset taisivat olla ihan alkuvaiheessaan eikä standardiratkaisu kuten nykyään. Logistiikka sekä maalla että merillä on tämän kuvan näppäämisen ajoista todella muuttunut. Kyllä, kuvassa on tunnelmaa. Voi lähimain tuntea kohta näyttämölle porhaltavan KANAN kivihiilisavun,tuoksun nenässään. |
|
| 28.07.2013 15:41 | Martin Hillebard: | Paven kommentti ilmestyi ruutuun sillä välin kun väsäsin omaani. Fundeerasin juuri tuon laivan savutorvi-vöiden tiimoilta että mikä varustamo? Japp, se OLI siis Suomen Höyrylaivaosakeyhtiö/Finska Ångfartygs Aktiebolag! | |
| 28.07.2013 16:01 | Heikki Kannosto: | Ennen vanhaan käytin mielelläni Agfan mustavalkoista diafilmiä, hienorakeista ja sävykästä mutta loivaa. Ei taida sitäkään enää olla kaupan. | |
| 28.07.2013 17:22 | Martin Hillebard: | Aloin kuvata rautatiekalustoa enemmän tai vähemmän säännöllisesti 1960 -luvun puolessavälissä ja AINA mustavalkoiselle. Vanhoja neganauhojani selatessani löydän sieltä AGFA L ISS sekä ILFORD PAN F sekä ILFORD FP 3 alkuvuosien satoa. Muistelen että Ilford oli suosikkini, sitten tuli markkinoille japanilainen Fuji jonka toistokyky pian alkoi miellyttää. Sävyt ja tarkkuus. Siihen aikaan saattoi rakeisuus muodostua ongelmaksi jos ei tiennyt mitä ostaa. Mitä korkeampi valoherkkyys sitä suurempi rakeisuuden vaara. Muistelen että valoisana vuodenaikana käytin 19 DIN = 100 ASA muuten 21 DIN = 200 ASA. Well en tiedä tuntevatko tämän päivät nuoret kuvaajat näitä käsitteitä enää lainkaan. Kuvasin sen ajan rautatiemiljöitä mustavalkoiselle sen takia, että mielestäni värifilmi toisti kohteet liian kirjavina jopa väärin värein. Meidän näköaistimme toimii sillä tavalla, että aivomme korjaavat sen mitä silmämme näkevät suurinpiirtein sellaiseksi kuin maiseman mielestämme pitääkin näyttää. Vanhanaikainen kamera filmeineen ei korjaa mitään. Kun sitten fotopuodista kotiinpalanneena alkaa tutkia aikaansaannoksiaan, niin monen ruudun kohdalla pettymys, sekä ärtymys, kilpailevat keskenään. Aamunkoitossa otetut kuvat ovat punavoittoisia. Veturin kattilan suojapelti on kuin kameleontin kylki: Siitä heijastuu kuusiston vihreys, tai taivaan sini. Kaunista vanhaa vahtitupaa kuvattaessa tuskin huomioi porraspieleen jätettyä keltaista muovisankoa. Kuvaa katsellessa sen näkee ensimmäisenä. Edellä kuvaamani saattaa kuullostaa liioitellulta mutta muistan jopa 1960-luvun rautatieaiheisista julkaisuista todella kauheita kuvia joissa väriskaala oli kuin sarjakuvalehdessä. - Kuvasin sittemmin myös värille mutta alussa lähes vain Helsingin & Turun raitiotievaunuja; tällä kertaa vaunujen väritys oli osa niitten imagoa. Ennen näppäämistä sopi vilkaista, mitä muuta kuvaan tulisi. Kuvaan filminauhalle tänäkin päivänä - nyt tosin vain värille. Lidingön fotopuodin poikien mukaan jokin 18 % heidän asiakkaistaan tekee edelleen niin. Arvaan että kullakin on siihen syynsä. Puodin tiskillä on teline josta sitten poimin mukaani "Fuji Color Superia"-neganauhat valoherkkyys 200 - siis ilmeisesti se DIN 21. Jos nyt jaksan muistaa ne vanhat yksiköt oikein. DIN merkitsee Deutsche Industri Normung ja se oli meille tutuin järjestelmä. ASA oli jokin amerikkalaisperäinen juttu. MUSTAVALKEAA diafilmiä en muista koskaan kaupoissa nähneeni. Kouluvuosinani meille näytettiin joskus ns. rainakuvia Edisonin aikuisella ns epidiaskoopilla ja ne olivat mustavalkoisia pienellä rullalla, ei kehyksissä kuten tämän päivän diapositiivit. Ehkä pitäisi tutkia onko näitä vaihtoehtoja vielä saatavissa, ja jos on, niin kokeilla niitä. Voinen kysyä fotopuodista. Pojat ovat jo tottuneet siihen että höyrykameran omistaja juttelee joskus melko omituisia. (Käyttäjä muokannut 28.07.13 17:27) |
|
| 28.07.2013 18:29 | Heikki Kannosto: | Jos vielä hivenen saa jatkaa valokuvauksesta: ostin aikoinaan Rollein diaprojektoriin Leitz Colorplan-objektiivin ja suosittelen sitä jokaiselle ja aina. Ero esimerkiksi Rollein sinänsä kohtalaiseen Heidosmatiin on selvä halvemmista puhumattakaan. Hyvällä projisointiobjektiivilla näkee jopa sen miten hyviä kuvia halvallakin kameralla on saanut kun olosuhteet ovat hyvät - ja objektiivin etulinssi puhdas! Muistatte kai pak-kasetit - tunnus 126, kuvakoko 28 x 28 mm? Aloitin Agfamatic 100 Sensorilla jossa oli peräti kaksi valotusaikaa ja Kodachrome 64:lle otetut kuvat ovat aivan yllättävän hyviä. Nythän Kodachrome on kuollut sukupuuttoon kuten lienee Agfa Dia-Direct, se mustavalkokääntöfilmi. 1950-1960-luvun kuvateoksista on vasta myöhemmin oivaltanut että kuvien räikeät värit johtuivat nimenomaan filmeistä. Painotekniikka pystyi paljon parempaan ainakin jo 1920-luvulla. |
|
| 28.07.2013 19:18 | Pave Saarinen: | No Suomestakin filmiä saa vielä tilaamalla tai itse kaupasta. Netistä voi etsiä muitakin kauppiaita, mm. fotoimpex Linkki Kruunuhaan myymälään: http://www.telefoto.fi/tuotteet/478/filmit/mustavalkofilmit/agfa/ Onhan se jonkinlainen kynnys ryhtyä filmejä kehittelemään. Miksihän? Nuorempana sitä tuli tehtyä tosta vaan, silloin kun digistä ei ollut tietoakaan. Käytän sitä vanhaa kehitettä Rodinalia, se kun säilyy ja on kertakäyttöisenä helppoa. Filmit vain nykyään valmistetaan jossakin muualla kuin Saksassa, brändit vain ovat entisiä ja kaiketi reseptitkin. Kallistahan se filmi on nyt, vaikka niin se on ollut ennenkin. Kuulema digikamera kestää vain viisi vuotta, vaikka se olisi ollut paketissa avaamattomana. |
|
| 28.07.2013 19:21 | Pave Saarinen: | Tuossa FÅA:n laivassa näkyy savupiipussa mustalla pohjalla kaksi rengasta ja keulassa näkyisi olevan tähti kummallakin sivulla. Siitä ne tunnistaa. Olivat ne laivat tähtien mukaan nimettyjä. Olisikohan tuossa Rigel ? Ei saa selvää. | |
| 28.07.2013 19:43 | Pave Saarinen: | No löytyihän se vielä yksi Muurisen satamakuva vuodelta 2009. Siinähän se Rigel on. http://vaunut.org/kuva/60072 |
|
| 28.07.2013 21:29 | Esko Maasalo: | Filminherkkyyksien vertailuun on amerikkalainen ASA, missä yksiköt ovat suoraan verrannollisia herkkyyteen. Esimerkiksi 125 ASA on 25 % herkempää kuin 100 ASA:n filmi. 100 ASA kaksi kertaa niin herkkää kuin 50 ASA. Schneider- ja DIN-järjestelmät eurooppalaisina logaritmisia, missä 1 asteen korotus vastaa 33 % herkkyyden lisäystä ja 3 asteen lisäys siis 100 % korkeampaa herkkyyttä. Tyypillisimpiä herkkyyspareja tuhon aikaan filmeillä oli15 DIN/25 ASA, 19 DIN/64 ASA, 21 DIN/100 ASA, 24 DIN/200 ASA ja 27 DIN/400 ASA. Nuo Effoan laivat olivat nimetyt tähtien tai tähtikuvioiden mukaan. Pitkiä sarjoja usein tilattiin ja voihan siellä olla jokin Rigelin sisarlaivakin. |
|
| 28.07.2013 21:43 | Ilari Kokko: | Mielestäni mv-valokuvat (1) ovat terävämpiä, tunnelmallisempia ja "värintoistokyvyltään" huomattavasti laadukkaampia kuin tallennetut mv-kuvat (2). Filmille siis kuvaan, kehitän ja negatiivit skannaan. Värikuvista en niin piittaa, kun negoja skannattaessa ruudut eivät valitettavasti pärjää tallennekuville. Kalustona on 70-luvun järkkäri(t), joiden kestävyyteen ja jämäkkyyteen eivät nykyiset muovilaatikot pysty. (1) filmille ikuistetut oikeat valokuvat (2) digiataaliset kennotallenteet |
|
| 29.07.2013 09:25 | Pave Saarinen: | Tuon Rigelin, joka lienee ollut viimeinen stimmi, näin kerran Isossa väylävartiossani ollessani. Se tuli Kotkan väylää ja täysin äänettömästi. Vaikuttava näky. Sain murtajista muutaman kuvan yöllä. Sellaisen äänen kuuli jo kaukaa horisontin takaa. Vahdin joskus vuorollani väylän ylitystä, jotta kapiaiset eivät tippuisi kännissä yöllä väylään, siinä kun oli joskus silta vedettynä. Jotenkin tämä vanha höyryaika vain kiinnostaa. Nykyajasta ja sen muuttumisesta ei oikein saa irti. Näinhän se ei ole, kaikki muuttuu historiaksi. Perinteinen mv-kuvaus on mielestäni vain sitä oikeaa valokuvausta. Käytän itse 50v vanhoja kameroita. Toisia on huollettu, toisia ei. Japsikamerat tuntuvat toimivan huollottakin. Digikamera kuulema ei kestä viittä vuotta enempää. Se ei kuulema edes toimi, vaikka olisi säilyttänyt avaamattomassa paketissa sen ajan. Vanhan harrastuksen herättely tarvitsee motivaatiota kyllä. Voihan yhdistää vanhan ja nykytekniikan, näin olen tehnyt. Joskus 1960 luvulla alettiin keskustella aiheesta onko valokuvaus taidetta. Klassikkokuvat ovat tunnustettuja taideteoksia. Digiaikana en ole enää kuullut keskustelua valokuvauksen taiteesta. Mikähän se tekijänoikeuslain teoskynnys on käytännössä nykyään? MV-aikana sitä ei tahdottu tunnustaa valokuvalle kuin pitkin hampain. | |
| 29.07.2013 09:58 | Timo Salminen: | Kuvia on nykyään niin paljon, että niistä tulee ähky. Itse kuvaan periaatteessa sekä filmille että kennolle mutta käytännössä en viime aikoina tuon ähkyn vuoksi juuri millekään. Tuntuu, että viisainta on useimmiten jättää kamera kotiin. Ja kyllä digikamerakin voi yli viisi vuotta kestää. Omallani on tällä hetkellä ikää yhdeksän vuotta, se on ollut melko ahkerassa käytössä (ehkä noin 30 000 valotusta) ja toimii yhä - tai toimi ainakin vielä viime viikolla... Tosin tuskinpa se samanlaista elinikää saavuttaa kuin filmikamerani, jolle on nyt kertynyt vuosia 46. Minua se on palvellut siitä ajasta 21 vuotta, joiden aikana sitä on pitänyt huoltaa kerran. |
|
| 29.07.2013 11:58 | Martin Hillebard: | Minulla on kaapissani Zeiss Ikon ns paljekamera jos joku vielä tietää mitä käsite tarkoittaa. Se on aika pieni ja näppärä ja kokoontaitettuna mahtuu ainakin asetakin sivutaskuun. Sillä kuvaili Lapin sodan aikana Ludwig Bauer, Wehrmachtin riveissä upseeriarvoa en muista ehkä luutnantti. Kun lähtö tuli niin hän ojensi kameran eräälle Evalle jonka työkaluksi se sitten jäi. Sekä Ludwig että Eva ovat menneet kauan sitten mutta kamera jäi minulle. Se toimii ihan hyvin tänäkin päivänä. Kuvakoko on 6 x 6 cm. Kamera on ladattuna nytkin mutta, käytännön syistä, ei enää aktiivikäytössä. Sisäänrakennettu valotusmittarikin toimii ihan hyvin. Se ei tarvitse paristoja vaan toimii aurinkoenergialla. Kun suuntaat kameran kohteeseen niin mittarin neula alkaa liikkua ja näyttää oikean valotuksen. Kaikki säädöt saa tehdä käsin jonka koen vain etuna. Rovaniemen ym. m/v valokuvat ovat myös säilyneet kansiossa kellastumatta. Aihetta ajateluun kenties. Mitä mahtaa tänä päivänä tallentamastamme, olla jäljellä noin vuonna 2083? Minä vaan kysyn. (Käyttäjä muokannut 29.07.13 14:37) |
|
| 29.07.2013 15:40 | Heikki Kannosto: | Zeiss Ikon on varmasti aikanaan ollut tyyristä tavaraa jos siinä valotusmittari on. Mitähän tallennusmuotoa digikuville vuonna 2083 käytetään? Olisiko jo ajateltavissa että JPG-kuvia on maailma niin pullollaan että tämä muoto säilyy vielä pitkään? Tätä voi kai jo verrata siihen että laatuluokan levysoittimia ja äänirasioita tehdään edelleen koska maailmassa on jumalattomat määrät vinyylilevyjä ja savikiekkoja joita kaikkia ei varmaankaan julkaista digimuotoisina. Tehkää varmuuskopioita, hyvät ihmiset. |
|
| 29.07.2013 17:32 | Jouni Hytönen: | Otin 90-luvun alussa pitkän tauon jälkeen pappani Pentax K1000 -kameran ja se kyllä säikähti yllättävästä kuormituspiikistä sen verran, että hajosi muutaman kuukauden kuluttua. Pappa korjautti sen vielä tavallaan lahjana ja sen jälkeen se toimikin moitteetta kymmenkunta vuotta. Ko. rungossa ainoa sähköinen toiminnallisuus oli valotusmittari. :) | |
| 29.07.2013 20:49 | Heikki Kannosto: | Melkein samassa veneessä ollaan: minulla on kakkpskamerana Canonet QL 17, niitä 70-luvun kiinteäobjektiivisten huippumalleja, ja siitä hajosi suljin. Mietin kannattaisiko sitä vielä korjauttaa koska olen muistavinani että se tarvitsee jonkin sellaisen pariston joita ei enää ole. Kaikki muu siinäkin on mekaanista paitsi valotusmittari. Erinomaista jälkeä sen 1,7/40 tekee. | |
| 29.07.2013 22:12 | Ilari Kokko: | Olematonta paristoa korvaavaa olemassaolevaa paristoa on todennäköisesti saatavissa esimerkiksi Tamperelaiselta Kameratorilta tai Helsinkistä Kamerahuolto Mustonen & Laineesta. Milelestäni varmatoiminen ja hyvää jälkeä tuottava Canonet kannattaa ilman muuta korjata, sillä vastaavaa laitetta ei enää valmisteta (laadullisestikaan). Itselläni esimerkiksi Canon F1 käyttänee tuota samaa paristoa. | |
| 31.07.2013 20:06 | Heikki Kannosto: | Ehkä jo ensi keväänä... ykkösvarustukseni toki on aika kelvollinen kuten nimeäni näpäyttämällä näkee... |