24.10.2013 / Hennigsdorf, Saksa

24.10.2013 Rautatievalokuvauskoulu, keinot epäonnistua osa 32: Matkustin tästä joitain päiviä aikaisemmin junalla ohi ja ajattelin, että voisi saada hyviä kuvia ja Berliinin ulkokehäradalla pitäisi olla suhteellisen vilkas tavaraliikennekin. Katsoin kotoa sopivan yhteyden niin lähelle kuin pääsee, matkaan meni aikaa noin 1,5h. Loput viisisataa metriä poljin kuvan mukaista rämeikköä eteenpäin puolisen tuntia ja epätoivon vallatessa mielen alkoi mieleen hiipiä ajatus täydellisestä virhearvioinnista kuvausretken osalta. Valo on mitä on, välillä paistaa välilä ei, paikka on aivan "tukossa", junia ei kulje yhtä ainutta. Jos penkan valottaa oikein, on taivas puhki ja jos taivaan valottaa "oikein", on penkka musta. No, olin kuitenkin pakannut salaman mukaan ja ajattelin että kokeillaanpa nyt mitä tästä tulee. Pienen tuikun teho on tietenkin hieman kyseenalainen näinkin kirkkaassa valossa ja jouduin ruuvaamaan kameraan ISO-arvoksi peräti 1600, jotta sain salamasta riittävästi valoa etualalle. Valotusajaksi 1/1400sek, jolla taivas alkoi näyttää siltä kuin kuuluu. Juna vielä kuvaan (tietenkin tylsä GTW) ja *PAM*. No, siellä on se risu sitten etualalla... Pakkasin tavarat, poistuin hieman leveämpää poluntapaista ja huomasin patikointireitistäni noin 40 metrin päässä olevan leveän metsäautotien (paluumatka bussipysäkille sujui noin viidessä minuutissa). Pääsin sille ja jatkoin matkaa niin eiköhän paikan ohita samaan aikaan koeajolla oleva hopeanvärinen Talent 2-sähkömoottorijuna ja pitkä BR155-vetoinen sementtijuna. Harmistustani lisäsi että huomasin salaman synkkajohdon pudonneen repusta joten eikun takaisin kroolaamaan tuohon vesakkoon etsimään 10cm pituista ohutta kaapelia... Yhteenvetona: Mikä näyttää hyvältä ei välttämättä ole vaivan arvoista ja kikkailun voi jättää muihin aiheisiin. Jatkossa vain myötävalossa ja etuviistosta. Täältä tähän.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Hennigsdorf Valtio: Saksa Koordinaatit: 52.65418 13.17808 [Google Maps]
Kuvaaja: Leo Männistö
Lisätty: 24.10.2013 18:11
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

25.10.2013 08:17 Jonne Seppänen: Valokuvaus on pitkälti tuuripeliä ja joskus se ruutu mitä on ajatellut kehystettäväksi osoittautuukin kortin huonoimpaan neljännekseen. Suosittelen sinun taidoilla jatkamaan kikkailua myös takaviistosta ja vastavalossa, Saksan terveisiäsi on aina ilo seurata!
25.10.2013 10:10 Leo Männistö: Kiitos. Tämä nyt oli vain tällainen tarina, että aina ei tosiaan ole kortit jaettu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja tämäkin epäonnistuneehko kokeilu johti muistikirjan täyttymisen monilla "entä jos" skenaarioilla joita kokeilla tulevaisuudessa.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!